Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Porkkanahummus ja tortillasipsit

timer-icon15 min
Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Porkkanahummus sopii levitteeksi tai kasvisten lisäkkeeksi. Siihen voi myös dippailla itsetehtyjä tortillasipsejä.

Ainekset

250 g
Porkkanoita
2 kpl
Valkosipulinkynttä
1 kpl
(290/175 g) kikherneitä
2 rkl
Tahinitahnaa
1 rkl
Sitruunamehua
1/2 tl
Suolaa
1/2 tl
Jauhettua juustokuminaa

Tortillasipsit

2 kpl
Vehnätortillaa
Oliiviöljyä
Sormisuolaa

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Valmista tortillalastut. Sipaise letuille öljyä ja leikkaa tortillaletut kolmion muotoisiksi paloiksi. Levitä tortillapalat leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele pinnalle hieman sormisuolaa. Paista kullanruskeiksi 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.

Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Keitä täysin kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Siirrä porkkanat tehosekoittimeen, lisää kikherneet ja osa liemestä. Lisää tahinitahna, sitruunamehu ja mausteet. Aja tasaiseksi soseeksi. Notkista tahnaa tarvittaessa kikherneiden säilykeliemellä.

2

Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi viipaleiksi. Keitä täysin kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta. Siirrä porkkanat tehosekoittimeen, lisää kikherneet ja osa liemestä.

250 g
Porkkanoita
1/2 tl
Suolaa
1 kpl
(290/175 g) kikherneitä
3

Lisää tahinitahna, sitruunamehu ja mausteet. Aja tasaiseksi soseeksi. Notkista tahnaa tarvittaessa kikherneiden säilykeliemellä.

2 rkl
Tahinitahnaa
1 rkl
Sitruunamehua
1/2 tl
Jauhettua juustokuminaa
2 kpl
Valkosipulinkynttä
Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 27.8.2016
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

97

407

2,5 g

0,3 g

14,8 g

3,5 g

2,5 g

2,8 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

Valkosipulinkynttä,

2 rkl Tahinitahnaa,

1 rkl Sitruunamehua,

0,5 tl Suolaa,

0,5 tl Jauhettua juustokuminaa,

Oliiviöljyä,

Sormisuolaa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli