Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pihvit konjakki-kermakastikkeella

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta

Ainekset

4 kpl
Naudan ulko- tai sisäfileepihvejä
4 rkl
Öljyä
1/2 tl
Suolaa
1/2 tl
Mustapippuria

Paistamiseen:

Voi-öljyseosta

Kastike:

1 dl
Vettä
1 rkl
Vasikanfondia
2 rkl
Konjakkia
2 tl
(makeaa) sinappia
2 tl
Soijaa
1 tl
Hunajaa
2 dl
Ruokakermaa

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Ota liha huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista. Sivele pihveihin öljyä. Kuumenna rasvaseos pannussa. Kun rasva on kullanruskeaa, lisää pihvi. Noin 1/3 pannun paistopinnasta tulee jäädä tyhjäksi, jotta pannu ei jäähdy liikaa. Käännä pihvi heti kun lihasnestepisarat nousevat pintaan. Pihvi on puolikypsä eli medium, kun nestepisarat nousevat jälleen pintaan. Paistoajaksi tulee noin 2 minuuttia molemmilta puolilta. Mausta valmiit pihvit suolalla ja pippurilla. Anna vetäytyä foliossa kastikkeen teon ajan. Lisää kaikki kastikkeen ainekset samaan pannuun, jossa paistoit pihvit. Keitä muutama minuutti. Lisää pihvit kastikkeen joukkoon ja tarjoa heti bataatti-savujuustotornin kera.

Miltä maistui?
Resepti:
Anu Brask
Kuvat:
Timo Viljakainen, Margareta Nygård
Julkaistu: 28.10.2007
|
Muokattu: 1.4.2022

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.