Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Minipavlovat

timer-iconNoin 2 tuntia  (josta 30 min aktiivista)
Fork and knife
11 Kappaletta
Fork and knife
11 Kappaletta
Pikkupavlovat on ihana vaihtoehto kokonaiselle marenkikakulle: jokainen herkuttelija saa oman pavlovan – jopa toivomallaan täytteellä. Minipavlovien päälle sopivat niin marjat kuin hedelmätkin.

Ainekset

3 kpl
Kananmunan valkuaista
1 1/2 dl
Sokeria
1 tl
Maissitärkkelystä (maizena)
1/2 tl
Valkoviinietikkaa

Lisäksi

2 dl
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g
Turkkilaista jogurttia
Hedelmiä ja marjoja koristeeksi

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Ota kananmunat huoneenlämpöön hyvissä ajoin, jotta valkuaisvaahdosta tulee kuohkeaa. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan ja koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Siivilöi joukkoon maissitärkkelys ja lisää viinietikka. Kääntele tasaiseksi.

3 kpl
Kananmunan valkuaista
1 1/2 dl
Sokeria
1/2 tl
Valkoviinietikkaa
1 tl
Maissitärkkelystä (maizena)
2

Ota vaahdosta kahden lusikan avulla nokareita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä ne tasaiseksi. Paista 125-asteisessa uunissa noin tunnin ajan tai kunnes marengit ovat keveiltä ja irtoavat leivinpaperista.

3

Vaahdota vaniljakastike sähkövatkaimella ja kääntele siihen turkkilainen jogurtti. Nosta kullekin pavlovalle nokare vanilja-jogurttiseosta juuri ennen tarjoilua. Koristele marjoilla tai hedelmillä.

Hedelmiä ja marjoja koristeeksi
200 g
Turkkilaista jogurttia
2 dl
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Voit tehdä pavlovapohjat valmiiksi jo edellisenä päivänä.

Miltä maistui?(1 arviota)
Resepti:
Elina Jyväs
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 22.4.2012
|
Muokattu: 9.4.2021

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.