Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mansikkajogurttikakku

Fork and knife
8 Annosta
Fork and knife
8 Annosta

Ainekset

Pohja:

200 g
Kaurakeksejä
50 g
Margariinia
2 tl
Sokeria

Täyte:

2 1/2 dl
Mansikkakermaa
4 dl
Mansikkajogurttia
200 g
Vaniljan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvalevitettä
1 dl
Sokeria
1 l
Tuoreita mansikoita
8 kpl
Liivatelehteä
1/2 dl
Omenamehua
2 tl
Limetin mehua

Päälle ja reunoille:

1 l
Tuoreita mansikoita

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimessa. Sulata rasva ja sekoita keksien joukkoon. Lisää sokeri. Aseta leivinpaperi irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle. Painele keksiseos vuoan pohjalle. Anna vetäytyä jääkaapissa. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon jogurtti, tuorejuusto ja sokeri. Soseuta marjat ja lisää täytteeseen. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Sekoita mehut ja kuumenna kiehuvaksi. Purista liivatelehdet vedestä ja liuota kuumaan mehuun. Anna seoksen jäähtyä hetken ja sekoita täytteeseen. Vuoraa vuoan reunat mansikanpuolikkailla. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota vuoan reunat ja koristele kakku mansikoilla.

Miltä maistui?
Resepti:
Anu Brask
Kuvat:
Timo Viljakainen, Margareta Nygård
Julkaistu: 27.6.2007
|
Muokattu: 1.4.2022

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.