Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Liha-riisipiirakka

Fork and knife
10 Kappaletta
Fork and knife
10 Kappaletta

Ainekset

Rahkavoitaikina

250 g
Leivontamargariinia
4 dl
Vehnäjauhoja
1/2 tl
Leivinjauhetta
250 g
Maitorahkaa

Täyte

1 1/2 dl
Puuroriisiä
Vettä, suolaa
1/2 kg
Jauhelihaa
(1 rkl öljyä)
1/2 kpl
Sipulia hienonnettuna
2 tl
Jauhelihamausteseosta
2 kpl
Keitettyä munaa
1 kpl
Raaka muna

Voiteluun

Munaa

Pinnalle

Seesamin- tai unikonsiemeniä

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Sekoita ensin taikina. Vatkaa pehmeä rasva ja jauhot sekä leivinjauhe sekaisin. Lisää maitorahka. Jos haluat, voit myös maustaa taikinan teelusikallisella paprikaa tai jauhelihamaustetta. Nosta taikina puoleksi tunniksi jääkaappiin kulhossa tai kelmuun kiedottuna, että se olisi helpompi kaaviloida levyksi.Keitä riisit pakkauksen ohjeen mukaan kypsiksi. Ruskista jauheliha paistinpannussa muruiksi sekoitettuna. Lisää sipuli ja mausta hyvin. Keitä, kuori ja hienonna munat. Sekoita kaikki täytteen aineet yhteen ja lisää vielä raaka muna, joka sitoo eri osaset toisiinsa eikä piirakka murene syödessä. Lisää mausteseosta, jos tarpeen.Kaaviloi taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi jauhojen avulla suoraan leivinpaperilla ja nosta sen avulla pellille. Peitä puolet levystä paksulla täytekerroksella, tasoita pinta ja käännä toinen puoli taikinalevyä päälle. Käännä taikinareunat piirakan alle ja tee ylijäämätaikinasta koristeita piirakan pintaan. Voitele piirakka munalla ja koristele siemenillä. Paina pintaan muutama reikä. Kypsennä piirakkaa uunin alaosassa 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Miltä maistui?
Resepti:
Kati Pohja
Kuvat:
Pekka Haraste, Studio Fotoni Oy
Julkaistu: 2.1.2005
|
Muokattu: 1.2.2021

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.