Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kaurajauhismureke ja väriporkkanat

Fork and knife
5 Annosta
Fork and knife
5 Annosta
Yrteillä ryyditetty ja makeanmausteisella tomaattitahnalla silattu kasvismureke syntyy vegaanisesta kaurajauhiksesta.

Ainekset

225 g
(1 paketti) kaurajauhista (Elovena Muru)
1 kpl
Sipuli
2 rkl
Rypsiöljyä
2 dl
Vettä
1 kpl
Kasvisliemikuutio
2 tl
Soijakastiketta
1 tl
Paprikajauhetta
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
1 1/2 dl
Korppujauhoja
1 dl
Ruohosipulia hienonnettuna
1 dl
Persiljaa hienonnettuna

Lisäksi

1/2 rkl
Rypsiöljyä vuokaan
4 kpl
Väriporkkanaa
1 l
Vettä
1 tl
Suolaa

Maustetahnaa

1/2 dl
Tomaattipyreetä
1 rkl
Siirappia
1 rkl
Omenaviinietikkaa
1/2 rkl
Soijakastiketta
1/2 tl
Paprikajauhetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Kaada kaurajauhis kulhoon. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna 2 rkl rypsiöljyä pannulla ja kuullota sipuli siinä. Lisää vesi, liemikuutio, soijakastike ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi. Kumoa seos kaurajauhiksen joukkoon. Lisää korppujauhot ja hienonnetut yrtit. Sekoita tasaiseksi ja anna turvota 15 minuuttia.

225 g
(1 paketti) kaurajauhista (Elovena Muru)
1 kpl
Sipuli
2 rkl
Rypsiöljyä
2 tl
Soijakastiketta
1 kpl
Kasvisliemikuutio
1 dl
Persiljaa hienonnettuna
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
1 1/2 dl
Korppujauhoja
1 dl
Ruohosipulia hienonnettuna
1 tl
Paprikajauhetta
2 dl
Vettä
2

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Öljyä pieni leipävuoka (noin 5 x 15 cm) kevyesti. Painele taikina vuokaan. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

1/2 rkl
Rypsiöljyä vuokaan
3

Pese ja paloittele porkkanat. Keitä suolalla maustetussa vedessä 5 minuuttia.

4 kpl
Väriporkkanaa
1 l
Vettä
1 tl
Suolaa
4

Laita porkkanat pieneen uunivuokaan. Kumoa mureke leipävuoasta porkkanoiden päälle.

5

Yhdistä maustetahnan ainekset. Levitä se murekkeen pinnalle. Paista 10–15 minuuttia.

1/2 dl
Tomaattipyreetä
1 rkl
Omenaviinietikkaa
1/2 rkl
Soijakastiketta
1/2 tl
Paprikajauhetta
1 rkl
Siirappia

Vinkki: Tee mureke etukäteen ja kuorruta tahnalla vasta tarjoilupäivänä.

Miltä maistui?
Resepti:
Anu Brask
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 13.11.2018
|
Muokattu: 31.8.2020

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

286

1197

8,4 g

0,8 g

32,4 g

4,8 g

8,0 g

15,4 g

2,7 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

2 dl Vettä,

1 dl Persiljaa hienonnettuna,

1 l Vettä,

0,5 dl Tomaattipyreetä,

1 rkl Siirappia,

1 rkl Omenaviinietikkaa,

0,5 rkl Soijakastiketta,

0,5 tl Paprikajauhetta.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli