Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kana-pestocalzonet

Fork and knife
6 Annosta
Fork and knife
6 Annosta

Ainekset

Taikina

2 dl
Vettä
3/10 kpl
Hiivaa
5 dl
Pizzajauhoja

Täyte

300 g
Maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 rkl
Öljyä
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
1 kpl
(200 g) pakasteparsakaalia
3 rkl
Pestokastiketta
2 dl
Juustoraastetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää pizzajauhot ja alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.Paista broilerinsuikaleet öljyssä pannulla ja mausta ripauksella suolaa ja rouhittua mustapippuria.Kuumenna jäistä parsakaalia mikrossa täydellä teholla noin 2 minuuttia. Valuta pussin muodostunut liemi ja kaada parsakaalit pannulle. Lisää joukkoon pestokastike ja kääntele sekaisin. Anna täytteen jäähtyä.Jaa taikina kuuteen osaan ja kauli paloista pyöreänmuotoiset pizzapohjat. Jaa jäähtynyt täyte pizzapohjien toiselle reunalle ja ripottele päälle juustoraaste. Käännä taikinapohjat täytteen päälle ja kääntele tai nipistele reunat kiinni. Paista 225-asteisessa uunin keskitasossa 12–15 minuuttia.Paistolämpötila 225 astetta.Paistoaika 12 - 15 minuuttia.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Timo Viljakainen ja Reeta Viljakainen
Julkaistu: 25.10.2010
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.