Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kahden kerroksen kalapatee

Fork and knife
1 Kappaletta
Fork and knife
1 Kappaletta

Ainekset

Vaalea kalaseos 1

500 g
Valkoista kalaa ruodottomina fileinä
2 kpl
Munaa
2 dl
Ranskankermaa
1/2 tl
Suolaa
Hiukan sitruunapippuria
(tillisilppua)

Punainen kalaseos 2

500 g
Punalihaista kalaa ruodottomina fileinä
1 rkl
Maissitärkkelystä
1 - 2 kpl
Munaa
2 dl
Kermaa tai maitoa
1/2 tl
Suolaa
Hiukan valkopippuria
1 rkl
Korppujauhetta

Pinnalle

Korppujauhetta

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Vaihe 1Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele vuoka. Huuhdo ja kiehauta pinaatinlehdet. Jauha kalafileet erikseen ja sekoita niihin ohjeen mukaiset ainekset.Vaihe 2Vuoraa vuoka pinaatinlehdillä.Vaihe 3Levitä pohjalle tiiviisti vaalea kalaseos ja painele lusikalla tasaiseksi. Levitä päälle punainen kalaseos ja tee samoin. Ripottele pintaan korppujauhetta ja käännä lehdet päälle.Vaihe 4Nosta vuoka vesihauteeseen ja peitä tiiviisti foliolla. Kypsennä uunin alaosassa vajaan tunnin ajan.Vaihe 5Jäähdytä patee haaleaksi ja kumoa tarjolle. Tarjoa vahvasta kalaliemestä ja kermasta sekoitetun, kevyesti tärkkelyksellä suurustetun ja sahramilla maustetun kastikkeen kanssa.

Miltä maistui?
Resepti:
Kati Pohja
Kuvat:
Pekka Haraste
Julkaistu: 20.7.2005
|
Muokattu: 1.2.2021

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.