Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Joulukalkkuna

Fork and knife
1 Kappaletta
Fork and knife
1 Kappaletta

Valmistus

1

Sulata pakastekalkkuna mahdollisimman viileässä hitaasti muista ruokatarvikkeista erillään. Hyvä sulatuspaikka on puhdas pesuvati tai sanko kellarissa tai kylmässä komerossa, hätätilassa keittiössä.

Avaa kalkkunapussi sulamisen jälkeen ja nosta lintu maustamista varten puhtaalle voipaperille tai pestävälle tarjottimelle. Kalkkunan sisään on teurastamolla pakattu pala kaulaa, joskus myös kivipiira, maksa ja sydän. Poista ne vatsaontelosta ja laita kattilaan liemen keittämistä varten. Liemi sopii linnun valeluun ja kastikkeen valmistukseen: lisää sisäelinten päälle vettä, hiukan suolaa, muutama valkopippuri, pala sipulia ja porkkanaa.

Hankaa kalkkunan sisä- ja ulkopinnat ensin sitruunanpuolikkailla ja voitele sitten voisulalla. Ripottele päälle varsinaiset mausteet ja yrtit. Mausteiksi sopivat esimerkiksi valkopippuri, curry, paprika, salvia tai rakuuna. Suolaa kannattaa käyttää melko varovasti, varsinkin, jos valmistat kalkkunan vatsaan täytteen. Suosittu täyte on esimerkiksileipätäyte.

Kalkkunan leipätäyte

noin 4 dl täytettä

2 sipulia

1 rkl voita tai margariinia

4-5 viipaletta ranskanleipää

1-2 dl kanalientä tai kermaa

ripaus sitruunapippuria, currya, paprikaa ja hienonnettua salviaa

1 muna

(1 lohkottu omena)

Hienonna sipulit silpuksi ja hauduta pehmeäksi rasvassa. Liota kuorettomat leipäviipaleet nesteessä. Lisää jäähtynyt sipulisilppu ja sekoita hyvin. Mausta seos huolella, lisää muna ja siemenkodattomat omenapalaset. Sekoita vielä ja paina täyte kalkkunan vatsaonteloon.

Sido kalkkuna kutistumattomalla langalla tai kiinnitä koivet tiukasti toisiinsa. Nosta lintu uunipannulle rintalihat alaspäin, jos se on pieni. Kypsennä 175 asteessa, kunnes lihasneste o9n väritöntä ja koivet alkavat irrota vartalosta. Valele välillä voisulalla. Jos lintu on iso, paista sitä ensin 15-20 minuuttia rintalihat ylöspäin ja käännä sitten ympäri. Voit ktpsentää kalkkunan paistopussissa, jolloin mehevyys on taattua.

Miltä maistui?
Resepti:
Kati Pohja
Kuvat:
Pekka Haraste, Studio Fotoni Oy
Julkaistu: 19.12.2004
|
Muokattu: 1.2.2021

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.