Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Granaattiomena-minttutoti

Fork and knife
4 Annosta
Fork and knife
4 Annosta
Makeasta granaattiomenasiirapista ja itse haudutetusta minttuteestä sekoitettu lämmin juoma haastaa perinteisen glögin. Kaada höyryävänä sesongin hedelmien seuraan.

Ainekset

3 kpl
Granaattiomenaa (2 dl mehua + 2 rkl siemeniä)
2 dl
Sokeria
1 l
Vettä
2 kpl
Tähtianista
1 kpl
Kanelitanko
2 kpl
Ruukkua minttua

Lisäksi

4 kpl
Taatelia
2 kpl
Päärynää
1 kpl
Sitruuna

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Halkaise granaattiomenat ja irrota siemenet kulhoon koputtelemalla hedelmän kuorta esimerkiksi lusikalla. Ota 2 rkl siemeniä eri astiaan ja laita sivuun. Laita loput siemenet vahvaan muovipussiin, sulje pussi ja rullaa pussin päältä kaulimella. Näin mehu irtoaa siemenistä siististi. Siivilöi mehu kattilaan. Sekoita sokeri mehuun ja keitä kasaan miedolla lämmöllä, 15–20 minuuttia, kunnes jäljellä on noin 2 dl siirappia.

3 kpl
Granaattiomenaa (2 dl mehua + 2 rkl siemeniä)
2 dl
Sokeria
2

Laita toiseen kattilaan vesi, tähtianis ja kaneli. Keitä 5 minuuttia. Ota kattila liedeltä ja lisää minttu varsineen (säästä 4 mintunoksaa koristeeksi). Peitä kannella ja anna maustua 15 minuuttia.

1 l
Vettä
2 kpl
Tähtianista
1 kpl
Kanelitanko
2 kpl
Ruukkua minttua
3

Poista taateleista siemenet. Kuori ja kuutioi päärynät. Pese ja viipaloi sitruuna. Jaa granaattiomenansiemenet ja hedelmät laseihin.

4 kpl
Taatelia
2 kpl
Päärynää
1 kpl
Sitruuna
4

Siivilöi ja kiehauta minttuliemi. Sekoita se siirapin kanssa ja kaada kuumana hedelmien päälle. Koristele mintulla.

2 kpl
Ruukkua minttua

Vinkki: Viipaloi juomaan klementiiniä ja muita satokausihedelmiä.

Miltä maistui?
Resepti:
Anu Brask
Kuvat:
Panu Pälviä
Julkaistu: 19.11.2017
|
Muokattu: 6.10.2023

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

252

1054

57,0 g

57,0 g

5,0 g

1,0 g

0,0 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

1 l Vettä,

Tähtianista,

Kanelitanko.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli