Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Bagelit ja katkaraputäyte

Fork and knife
8 Annosta
Fork and knife
8 Annosta
Bageleiden eli vesirinkeleiden nimi viittaa niiden valmistustapaan. Rinkelit kiehautetaan nopeasti vedessä ennen paistamista. Täytteet tekevät rinkeleistä ruokaisia. Bageleita on helppo tehdä itsekin! Katso bageltaikinan ohje. Täytä jäähtyneet bagelit katkaraputäytteellä.

Ainekset

Taikina

2 1/2 dl
Vettä
25 g
(0,5 pkt) hiivaa
1 rkl
Sokeria
1 tl
Suolaa
7 dl
Vehnäjauhoja
3 rkl
Rypsiöljyä

Keittämiseen

2 l
Vettä
1 rkl
Siirappia

Pinnalle

Seesamin- tai unikonsiemeniä

Täyte

180 g
Pakastekatkarapuja
1 rkl
Oliiviöljyä
Suolaa
Rouhittua mustapippuria
1 kpl
Avokado
2 rkl
Sitruunamehua
1 rkl
Hienonnettuja kapriksia
Pala kurkkua
Punasipuli

Reseptin ainekset S-kaupat-verkkokaupasta

Valmistus

1

Leivo ensin bagelit. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, suola ja hieman jauhoja. Vatkaa seosta hetki. Alusta taikinaan loput jauhot ja öljy. Kohota lämpimässä paikassa peitettynä noin 45 minuuttia.

Pyöritä taikinasta pötkö ja jaa se 8 palaan. Leivo paloista noin 20 cm:n pituiset tangot. Kiepauta tangot rinkeleiksi, yhdistä liitoskohdat tiukasti. Kohota peitettynä 15 minuuttia.

Kiehauta vesi isossa kattilassa ja mausta siirapilla. Keitä muutama rinkeli kerrallaan noin 10 sekuntia, jotta hiivan toiminta ei lakkaa. Nosta rinkelit reikäkauhalla pellille leivinpaperin päälle ja ripottele heti pinnalle siemeniä.

Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia kunnes rinkelit ovat kauniin ruskeita. Halkaise jäähtyneet bagelit ja täytä ne.

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta katkaravut ja mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Halkaise avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha syvälle lautaselle. Lisää joukkoon sitruunamehu ja kaprikset. Survo ainekset haarukalla.

Viipaloi kurkku ja punasipuli ohuiksi renkaiksi. Nostele halkaistujen bageleiden sisään avokadoseosta, kurkkua ja punasipulia. Lisää päälle katkarapuja.

Miltä maistui?
Resepti:
Katri Schröder
Kuvat:
Laura Riihelä
Julkaistu: 17.5.2015
|
Muokattu: 15.1.2024

Ravintosisältö

Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.

Annos

100g

323

1352

10,3 g

1,0 g

45,6 g

4,1 g

2,9 g

10,3 g

0,1 g

Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle, tarkista tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

2,5 dl Vettä,

25 g (0,5 pkt) hiivaa,

1 tl Suolaa,

2 l Vettä,

Seesamin- tai unikonsiemeniä,

Suolaa,

Rouhittua mustapippuria,

1 rkl Hienonnettuja kapriksia,

Pala kurkkua,

Punasipuli.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli