Yhden vanhemman perhe voi hyvin

Teksti:

Kati Särkelä

Kuvat:

SOK

Julkaistu: 25.2.2016

Muokattu: 31.8.2020

Äidin, isän ja kahden lapsen ydinperhe toistuu kuvina mainoksissa ja asettuu ihmisten mielessä kuvaksi tavallisesta perheestä. Entä kun lapsen haluaa yksin, tai jää syystä tai toisesta perheen ainoaksi aikuiseksi? Kolme rohkeaa naista kertoo, minkälaista on kasvattaa lapsensa ilman kumppania.

Suomalaisten perheiden kirjo on valtavan moninainen. On eronneita yhteishuoltajia, uusioperheitä, sateenkaariperheitä ja paljon yhden vanhemman perheitä. Yksinkin pärjää, ja hyvinkin. Erityisesti kun apuna on hyvä tukiverkosto ja vertaistuki.

Tukiverkosto on kullanarvoinen

Virpi Mäkelä tiesi haluavansa perheelliseksi. Sopivassa iässä näytti kuitenkin siltä, että perhe ei ole syntymässä perinteisellä tavalla. Hän aloitti prosessin lapsen adoptoimista varten.

"Adoptio tuntui minulle sopivimmalta tavalta saada lapsi", Virpi Mäkelä kertoo. Hän sai perheekseen kaksi poikaa, ensimmäinen saapui 5-vuotiaana ja nuorempi 2-vuotiaana. Molemmat pojat ovat kotoisin Pietarista ja ovat nyt 17- ja 12-vuotiaita.

Adoptioprosessi sujui valtaosin samalla tavalla kuin pariskunnan adoptoidessa, tulevan vanhemman tilanteesta kyseltiin tarkasti. "He tarkistivat muun muassa, että minulla on työpaikka ja että talouteni on kunnossa. Myös tukiverkostosta kysyttiin."

Tukiverkoston olemassaolo onkin ollut ehdottoman tärkeää. Mäkelä kertoo, että ilman läheisten tukea yksin adoptoiminen ei olisi ollut mahdollista. "Kysyin etukäteen sisariltani ja vanhemmiltani, voivatko he olla apunani lasten hoitamisessa. He kannustivat minua, lupasivat auttaa ja ovat myös lupauksensa pitäneet."

Yksinhuoltajuutta suunnittelevien kannattaa suhtautua avuntarjoajiin terveellä kriittisyydellä. "Ystävillä on varmasti hyvää tahtoa, mutta vaatii paljon, että he voisivat todella sitoutua toisen lapsen hoitamiseen. Elämäntilanteetkin muuttuvat."

Myöskään nykyinen työpaikka toistuvine työmatkoineen ei olisi tullut kysymykseen ilman sukulaisten apua. Vanhemmat tai sisko asuvat poikien kanssa Mäkelän ollessa matkalla. "Aivan yksin en tässä kaikessa olisi pärjännyt."

Helppo arki

Mäkelöillä on ollut arjen apuna au pair ja siivooja. Tukiverkoston läheiset ovat auttaneet lasten hoidossa ja kasvatuksessa, eivät kotitöissä.

"Neuvoni muille yksinhuoltajille on, tehkää arki mahdollisimman helpoksi", Virpi Mäkelä painottaa. On hyvä, jos koulu on lähellä, eikä lapsia tarvitse kuljettaa. Valmisruoasta ei kannata kantaa huonoa omaatuntoa, ellei nyt itse nauti gourmet-kokkailusta.

"Minulle tärkeitä asioita ovat lapset ja työ. Muuten ei ole niin tarkkaa, onko kotona aina siivottu tai ovatko paita ja sukat samaa sävyä. Pitää hyväksyä, että aika ei vain riitä mihinkään ylimääräiseen."

Mäkelä ei ole tarvinnut toista aikuista kustannusten jakamiseen, mutta kun lapsilla on ollut hankaluuksia, on hän toisinaan kaivannut vierelle toista aikuista huolia jakamaan. "Onneksi läheiseni auttavat kaikissa asioissa."

Virpi Mäkelä on saanut vertaistukea muilta Venäjältä adoptoineilta vanhemmilta. "Adoptiolapsilla on tietenkin aivan omanlaisensa tausta ja tilanne. Sillä ei välttämättä ole merkitystä, montako kappaletta vanhempia lapsella tällä hetkellä on."

"Tehkää arki mahdollisimman helpoksi."

Isä ei ole mukana kuvioissa

Virpi Ratajärvi on kasvattanut lapsensa yksin, hän erosi lastensa isästä odottaessaan perheen nuorempaa lasta. Alkoholiongelmainen isä ei ole lainkaan tekemisissä 22- ja 14-vuotiaiden poikien kanssa. Päätös eroamisesta ei ollut vaikea. "Sain raskaudesta voimaa, elämä ei voinut jatkua vanhaan malliin", Ratajärvi kertoo.

Hän korostaa, että kahden vanhemman läsnäolo ei automaattisesti ole paras tilanne. "Kyllä meillä on ollut helpompaa sen jälkeen, kun erosimme, ja jäin yksinhuoltajaksi. Kaikista ei vain ole isän rooliin. Käytännössä olin yksinhuoltaja jo avioliiton aikana."

Hän kannustaa naisia yrittämään yksin, jos tilanne sitä vaatii. Kannattaa luottaa omiin vaistoihinsa ja asettaa lapsen tarpeet edelle. "Rohkeutta tarvitaan, mutta kaikesta selviää – ja on selvittykin. Rikkaus tässä on se, että saan vapaasti päättää perheemme valinnoista ja asioista."

Ratajärvi on poikiensa yksinhuoltajuuden lisäksi neljävuotiaan lapsenlapsensa oheishuoltaja. "Mitään rakkaampaa ja tärkeämpää ei olekaan kuin lapseni ja lapsenlapseni. He edellä elän tätä elämääni."

"Käytännössä olin yksinhuoltaja jo avioliiton aikana."

Yksinhuoltajalle sanottua

Toisinaan Ratajärvi on yksinhuoltajana kohdannut ennakkoluuloja. Nuorempi pojista on erityislapsi, joka käy erityiskoulua ja tarvitsee päivittäin tukea. Poika oli ensin tavallisessa koulussa, eikä opettaja meinannut millään uskoa erityistuen tarpeeseen.

"He nimittivät minua ylihuolehtivaksi yksinhuoltajaksi. En tiedä, olisiko tilanne uskottu helpommin, jos myös isä olisi ollut asiaa ajamassa", Ratajärvi ihmettelee. "Ehkä se vaikutti jotenkin poikkeukselliselta, että jaksoin yksinhuoltajana sinnikkäästi vaatia lapselleni kuuluvia oikeuksia."

Tuttavat ovat joskus suositelleet myös uuden miehen ottamista, "miehen mallin" saamiseksi. "On oleellista, millaisiin asioihin itse lapsia ohjaa ja tukee. Ei mikä tahansa mies paranna heidän kasvuaan."

Kasvattajana Ratajärvi haluaa olla lapsilleen rehellinen. "Meillä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Olen kertonut pojille, että heidän toinen vanhempansa ei kerta kaikkiaan kykene isän hommaan. Vanhempi pojista on tämän kokenut omakohtaisestikin."

"Meillä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä."

Halusin ja sain vauvan yksin

Diana Hartmann kertoo aina tienneensä, että haluaisi jonain päivänä saada lapsen.

"Mr. Right ja minun biologinen kelloni eivät kuitenkaan osuneet kohdakkain", hän sanoo. "Kumppanin saatan löytää myöhemminkin, mutta lasta en voisi enää saada, jos odottaisin romanttista ihmettä."

Aluksi idea oli ystävättären heitto spermapankeista, mutta ajatus alkoi itää. "Luulin, että minua pidettäisiin outona, kun suunnittelin lapsen saamista yksinäni, mutta kukaan ei ole kohdellut minua asiattomasti. Päinvastoin, hedelmöitysklinikan lääkäri kertoi, että heillä käy sinkkunaisia joka viikko."

Klinikalta hän sai hyvän perehdytyksen lapsen saamiseen yksin. Käytännön neuvojen ohella tietoa sai myös siitä, miten lapselle kannattaisi aikanaan puhua hänen syntytarinastaan.

Hedelmöitysklinikalla käy sinkkuja joka viikko.

Raha-asiat mietityttävät

Hedelmöityshoito on melko kallista, eivätkä sinkkuäidit saa siihen Kelan tukea. Raha-asioiden takia Diana Hartmannkin lykkäsi ensin hoitojen aloittamista. "Odotin, että olisin saanut vakituisen työpaikan. Määräaikaisuudet kuitenkin vain jatkuivat ja lopulta ymmärsin, että se on nyt tai ei koskaan."

Ensimmäiset yritykset eivät onnistuneet, ja hoito klinikalla monimutkaistui ja pitkittyi. Vihdoin, juuri ennen kuin Diana täytti 40, hedelmöitys onnistui. "Juoksin ympäri asuntoa pidellen raskaustestitikkua jokaisen lampun alla varmistaakseni, ettei siihen ilmestynyt toinen viiva ollut mikään optinen harha."

Rahan riittäminen tulee todennäköisesti stressaamaan jatkossakin. Luonnollisesti kulut olisi helpompi hoitaa kahden ihmisen palkalla. Toinen aikuinen olisi tarpeen myös silloin, kun on itse sairas tai unenpuutteesta uupunut.

"Toisaalta, kun on ainoa vanhempi, saan myös tehdä kasvatukseen tai muuhun tärkeään liittyvät päätökset itsenäisesti."

"Katuisinko viiden tai kymmenen vuoden päästä, jos en edes yritä?"

Elämäni paras päätös

Diana Hartmann mietti pitkään, ennen kuin uskalsi tehdä päätöksen lapsen saamisesta yksin. "Mielessäni oli paljon kysymyksiä: pärjäisinkö todella yksin, onko se itsekästä, tullaanko meitä kohtelemaan ylimielisesti, mitä perheeni sanoo? Kuitenkin, kun kysyin itseltäni, katuisinko viiden tai kymmenen vuoden päästä, jos en edes yritä, vastaus oli selvä kyllä."

Päätöksen tuloksena syntynyt lapsi on nyt kaksivuotias, ja Hartmann on enemmän kuin tyytyväinen. Myös perhe ja sukulaiset ovat suhtautuneet lapseen loistavasti. "Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lapsi on elämäni paras päätös."

Hartmann haluaa olla ympäröiville ihmisille avoin lapsensa syntyperästä. Hän on myös valmistautunut kertomaan pojalleen hänen isättömyydestään heti, kun kysymykset alkavat. Perheellä on lähipiirissä miehiä, joista poika tarvitessaan saa miehen mallia. Aikanaan, 18-vuotiaana, hän voi myös halutessaan saada tiedon luovuttajan henkilöllisyydestä.

"Haluaisin, että hänellä on kasvaessaan hyvä ja itsevarma olo taustastaan. Meidän perheemme voi olla vähän erilainen, mutta se on silti oikea ja kokonainen perhe. Lapseni on rakastettu ja toivottu – ja aion kertoa sen hänelle usein."

"Lapsi on elämäni paras päätös."

Yhden vanhemman perheet

Suomalaisista lapsiperheistä noin viidennes on yhden vanhemman perheitä.

Pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa yhden vanhemman perheiden osuus on vielä suurempi. Helsingissä yhden vanhemman perheitä on joka kolmas.

Yhden vanhemman lapsiperheitä on vajaa 120 000, joista isä ja lapsi -perheiden osuus on noin 16 000.

Hedelmöityshoidoilla yksin lapsen saavien naisten määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tukea ja tietoa yhden vanhemman perheille

–Pienperheyhdistys ry

Järjestää esimerkiksi Mieskaveritoimintaa

–Yhden Vanhemman Perheiden Liitto

Liiton sivuilta löytyy tietoa noin 50 paikallisyhdistyksen toiminnasta ja tapaamisista eri puolilla Suomea. Tarjolla on muun muassa retkiä, koulutustilaisuuksia, tuettuja lomia, aikuisten ja lasten eroryhmiä, tukihenkilöitä, lastenhoitorenkaita ja lapsiparkkeja paikkakunnasta riippuen.