Viekö pimeys voimat syksyn tullessa? Näillä 6 vinkillä saat kaiken irti itsestäsi!

11.9.2018
1 arviota

Iltojen hämärtyessä entistä aikaisemmin olo voi tuntua voimattomalta. Muutamalla helpolla keinolla saat itsestäsi kuitenkin enemmän irti syksyn saapuessa.

Tuntuuko, että töissä ei tahdo jaksaa tai työpäivän jälkeen voimat ovat loppu? Lähestyvätkö syksyn ylioppilaskirjoitukset tai jokin muu tärkeä tapahtuma, johon pitäisi pystyä keskittymään? Jos jaksaminen alkaa olla koetuksella, on syytä kiinnittää huomiota muutamiin perusjuttuihin.

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin yksinkertaisilla vinkeillä huollat sekä kehoa että mieltäsi ja jaksat entistä paremmin.

1. Pidä sisäinen kello rytmissä

Pimeys sotkee biologisen rytmimme. Kun aamut valkenevat myöhemmin harhautuu sisäinen kello kuvittelemaan, että päivää pitäisi jatkaa loppupäästä. Kun illalla ei väsytä, nukkumaanmeno viivästyy. Lopputuloksena ihminen nukkuu liian vähän ja on siksi väsynyt.

Sisäistä kelloa voi ohjata pysymään totutussa tahdissa oikeanlaisella ruokailurytmillä. Tärkeintä on panostaa päivän ensimmäiseen ateriaan. Säännöllisesti nautittu aamupala kertoo keholle, että päivä on alkanut, vaikka onkin vielä pimeää.

Hyvän aamupalan vaikutus osana säännöllisiä monipuolisia aterioita auttaa jopa nukahtamisessa. 

2. Tankkaa tarpeeksi

Liian niukkaan aamupalaan ja olemattomaan lounaaseen tottuu. Väsyneenä ruoka ei maistu, ja kun ei syö, väsyttää.

Moni tunnistaa, että jossain kohtaa päivästä väsymys iskee erityisen voimakkaasti. Tulipa uuvahdus kello kahden tai kello viiden aikaan on molemmissa syy todennäköisesti sama: päivän alkupuoliskon ateriat eivät ole olleet tarpeeksi monipuolisia ja siten ravitsevia.

Kuppi kahvia ja leipä ei riitä aamupalaksi. Tarpeeksi polttoainetta saat esimerkiksi 1–2 palasta leipää ja nyrkillisestä rahkaa ja nyrkillisestä marjoja.

Tai vastaavasti lautasellisesta mysliä luonnonjogurtin ja banaanin kera. Sekä aamupalalta että lounaalta tulisi löytyä oman nyrkin kokoinen annos proteiinia ja runsaasti kasviksia. Panostus aamupäivän aterioihin hillitsee hallitsemattomat herkutteluhimot illalla.

Aamupalan syömistä kannattaa harjoitella, vaikka se ei heti luontevalta tuntuisikaan. 

3. Arvosta jokaista kasvista

Kaikki kasvikset ovat hyödyllisiä, siksi ei ole mitään mieltä nostaa joukosta esiin joitain tiettyjä kasviksia, joilla olisi ravintoarvojensa puolesta merkitystä juurikin vaikkapa kaamosmasennuksen ehkäisyssä. Paljon suurempi merkitys on sillä, että ylipäätään syö kasviksia, mieluiten vähintään puoli kiloa päivässä.

Kun syö säännöllisesti ja monipuolisesti kasviksia maksimoi kokonaishyödyn. Kokonaisvaikutuksella on enemmän merkitystä kuin yhden kasvin sisältämillä vitamiineilla ja hivenaineilla. Kasvisten monet antioksidanttiyhdisteet ehkäisevät tutkitusti ahdistusta ja parantavat mielialaa. Ne laajentavat verisuonia ja niillä on tulehduksia ehkäiseviä ja parantavia vaikutuksia.

Voi myös olla hyvä ottaa ruokavalioon joku monivitamiinivalmiste, jolla varmistetaan, ettei väsymyksen taustalla ole jokin puutostila.

4. Nauti syömisestä

Suomalaiset ovat yksi Euroopan huonoiten kasviksia syövä kansa, mutta syyllistäminen ja syyllistyminen ei auta asiaa. Avainsana parempiin ruokailutottumuksiin on ilo.

Jos syömisestä tulee aina huono omatunto, on omassa ajattelumallissa jotain pielessä. Ruokailun pitäisi antaa energiaa, ei viedä sitä.

Sen sijaan että soimaat itseäsi, että taas söin liikaa ja nyt lihon, voisi miettiä millä uudella kivalla tavalla voisit tarjoilla kasvikset seuraavalla aterialla.

5. Piristä pisaroilla

Usein itsestään selvät asiat unohtuvat helpoiten. Kun väsyttää syytetään pimeyttä ja kitataan piristykseksi kahvia. Kahvissa ei ole mitään vikaa, jos veden juonti ei unohdu.

Kesäkuumalla on helpompaa muistaa nestetankkaus, mutta tarve ei katoa, vaikka ilmat viilenevät.

6. Vaihda some uneen

Vajaata unta ei saa paikattua täydelliselläkään ruokavaliolla. Jos sänkyyn mennään Netflixin kanssa, ajatuksella, että saadaan vähän virkistävää laatuaikaa itselle ennen nukkumaanmenoa, on resepti väärä. Nauti laatuaika liikkuen ja mene sänkyyn vain nukkumaan tai harrastamaan seksiä.

Teksti
Kuva iStock
Avainsanat: terveys ravitsemus
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5