Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vegaanitreenaaja, näin onnistut varmimmin

Teksti:
Harri Heiskanen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 14.9.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Kasvisruokavalioiden suosio on kovassa kasvussa, mutta niiden yhdistäminen kovaan treenaamiseen herättää yhä epäluuloja.

Voinko yhdistää vegaaniruokavalion ja treenaamisen, ja silti onnistua tavoitteissani? Jaksaako kasvissyöjä treenata kovaa? Kasvavatko lihakset? Onko ruokavalion noudattaminen kallista ja hankalaa?

Nämä kysymykset pyörivät personal trainerina ja urheilijoiden voimavalmentajana työskentelevän Juhani Pitkäsen mielessä, kun hän lähti kokeilemaan vegaaniruokavaliota. Vegaaniruoka sopi kuitenkin hänelle ja treenien tulokset ilahduttivat: olotila parani, lihasmassa kasvoi ja rasvaprosentti pieneni.

Ravitsemusterapeutti Jan Verho ei ole yllättynyt Pitkäsen hyvistä tuloksista. Hänen mielestään on turha luoda vastakkainasettelua vegaanien ja sekasyöjien välille. Oleellista terveyden kannalta onkin se, että ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia ja on tarpeeksi monipuolinen.

"Terveysvaikutusten kannalta ei sinänsä ole merkitystä, onko kyseessä vegaani- vai sekaruokavalio, koska molemmissa syöminen voi olla terveellistä tai epäterveellistä. Jos mietitään urheilutuloksia, ja esimerkiksi sitä, mitä lihakset tarvitsevat ravinnosta, niin kaiken tarvittavan voi saada molemmista ruokavalioista", Verho sanoo.

Nykyään yhä useammat ihmiset päätyvät hakemaan apua syömiseensä asiantuntijalta. Ravitsemusterapeutti Jan Verholla on asiakkaina tavallisia ihmisiä ja urheilijoita, jotka kaipaavat apua syömiseen liittyvissä asioissa. Hänen mukaansa vegaaniruokavalio vaatii hieman enemmän perehtymistä kuin sekaruokavalio.

"Monesti jos motiivi siirtyä kasviperäiseen ruokavalioon on pelkästään eettinen, terveydelliset asiat saattaa helposti unohtua ja keskitytään vain välttelemään eläinkunnan tuotteita. Jos myös terveyspuoleen on perehdytty, niin ruokavalio osataan koostaa paremmin", Verho sanoo.

Nyhtökaura ja muut proteiininlähteet

Jan Verho on törmännyt kasvissyöntiin ja treenaamiseen liittyviin ennakkoluuloihin. Etenkään voimailulajien parissa ei välttämättä uskalleta jättää proteiininsaantia kasviperäisten lähteiden vastuulle.

"Kun kasvisruokavaliolla näkee hiukan vaivaa proteiininlähteiden osalta, ei niitä sen jälkeen tarvitse miettiä", Juhani Pitkänen puolestaan vinkkaa.

Vegaanisia proteiininlähteitä löytyy nykyään runsaasti, ja niitä sekoittelemalla proteiinin laatu pysyy yhtä hyvänä kuin liha- ja maitotuotteissa. Pitkänen kertoo käyttävänsä ruokavaliossaan muun muassa nyhtökauraa, tofua, härkäpaputuotteita, seitania, papuja, linssejä, soijasuikaleita ja proteiinijauheita aamupuurossa. Myös viljatuotteissa on reilusti proteiinia. Erityismaininnan hän antaa nyhtökauran proteiinisisällölle, joka on sellaisenaan lihaa parempi.

"Facebookissa on hyviä palstoja, esimerkiksi Vegaanihaasteen ryhmä, josta kysyä neuvoa. Myös Vegaaniliitolla on asiallista tietoa kotisivuillaan."

"Ainoa asia, mikä kasvisruokavaliolla treenaamisen osalta tulee erityisesti mieleen, on kreatiini. Sitä kannattaa käyttää hiukan enemmän lisäravinteena, sillä kasvissyöjänä ei saa kreatiinia yhtä paljon kuin eläinperäisiä tuotteita sisältävästä ruokavaliosta."

B12-vitamiini on ainoa välttämätön vitamiini, jota vegaani ei saa suoraan ruokavaliosta.

"Itse olen etenkin kovan treenaamisen takia vetänyt lisäravinnepuolen varman päälle. Syön B12-vitamiinin lisäksi jodia, omega-3-valmistetta ja sinkkiä. Pimeällä lisäksi D-vitamiinia, ja välillä otan rautakapselin. Ei noita pillereitä niin hirveästi tule, ja uskon että ruokavalio itsessään tuo aiempaa enemmän mikroravinteita", Pitkänen sanoo.