Valitse kengät sään mukaan – vältä liukastuminen

2.2.2016
0 arviota
Valitse kengät sään mukaan

Liukkailla keleillä kenkien merkitys korostuu. Hyvin valittu kenkä ei luista ja tuntuu tukevalta jalassa.

Kun maa ja tiet ovat liukkaita, tulee kengät valita kelin mukaan. Tukevassa kengässä on matala- ja leveä kanta, jonka takareuna on viisto ja kuvioitu. Koko kengän pohja on varustettu voimakkaalla, ristiin menevällä kuvioinnilla, joka lisää askeleiden pitoa. Pohjakuvioiden urien tulisi olla vähintään viisi milliä syviä ja avoimia kengän sivusta. Hyvän kengän pohja on myös taipuisa, pehmeä ja huokoinen, jotta se ei kovetu pakkasella.

Liukastumista voi ehkäistä myös erillisillä, kengän pohjiin asetettavilla liukuesteillä. Saatavilla on myös nastoilla varustettuja kenkiä.

Varsinkin aamulenkillä kannattaa olla varovainen – etenkin, jos mukana on koira.

"Pihat ja tiet voivat olla liukkaita, auraamattomia ja hiekoittamattomia yöpakkasten jälkeen. Lemmikki voi vetäistä ulkoiluttajaa tai talutushihna sotkeutua jalkoihin. Suosittelemmekin ulkoilutukseen nastoilla varustettuja kenkiä", LähiTapiolan asiantuntija Antti Määttänen sanoo.

Varautuminen lisää turvallisuutta. Sään voi tarkastaa helposti erilaisten sääkarttojen sekä keli- ja liikennetilannepalvelujen avulla. Huonolla säällä kiire kannattaa unohtaa ja kävelyyn tulee keskittyä. Puhelun tai viestin ajaksi on syytä pysähtyä.

Varmista myös oman asuintalosi piha-alueiden valaistus ja riittävä hiekoitus.

Lisätietoja: lahitapiola.fi ja pysypystyssa.fi.

Näin vältät liukastumisen

  • Valitse kengät, joissa on matala ja leveä kanta sekä ristikkäin kuvioitu pohja.
  • Käytä liukuesteitä kengissä.
  • Tarkista sää ennen ulkoilua.
  • Keskity kävelyyn. Unohda kännykkä.
  • Älä kiirehdi, vaan varaa riittävästi aikaa.
Teksti
Kuva 123rf
Arvioi artikkeli
Tervetuloa ostoksille
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5