On tammikuu 2001. Turkulainen Kirsti Viitanen on saapunut lentopallotreeneihin tapansa mukaan etuajassa ja odottelee hallin laidalla muita joukkueen pelaajia. Pian hänen katseensa kiinnittyy naiseen, joka harjoittelee vauhditonta pituushyppyä hallin toisella laidalla. Laji näyttää haastavalta, mutta uteliaisuus valtaa Viitasen. Keskusteltuaan naisen kanssa hän päättää lähteä kokeilemaan lajia. Vain viikon harjoittelun jälkeen Viitanen löytää itsensä Kupittaan aikuisurheilun piirinmestaruuskilpailuista.
"Olin harrastanut lentopalloa 30-vuotiaasta asti, mutta en koskaan kilpatasolla. Ensimmäiset yleisurheilukisat jännittivät hirveästi. Uutena tulokkaana jouduin aloittamaan kierroksen ensimmäisenä, kun kokeneemmat katselivat taustalla. Polveni tärisivät niin kovaa, että minun oli vaikea päästä liikkeelle. Alkujännityksen jälkeen kilpailuista kotiin lähti kisainnostuksen lisäksi ensimmäinen mitalini", Viitanen muistelee.
Mitalihai
Urheilukärpäsen purtua mukaan tulivat pikku hiljaa myös heittolajit.
"Muistan katselleeni jo tuolloin aikuisurheilijoiden SM-kisojen tuloksista, miten toiset likat olivat pärjänneet. Vertasin tuloksia omiini. Ajattelin, että jos yltäisin edes pronssiin, osallistuisin itsekin. Välillä pääsin tavoitteeseeni ja välillä en. Vuonna 2001 olisi ollut Porissa kisat, mutta mieheni sanoi minulle, että älä viitsi mennä sinne itseäsi nolaamaan. En mennyt silloin, mutta seuraavissa SM-kisoissa minua ei pysäyttänyt enää mikään."
Vuonna 2003 Viitanen jäi eläkkeelle koruntekijän työstään ja alkoi keskittyä kilpaurheiluun täyspäiväisesti. Nyt 11 vuotta myöhemmin Turussa sijaitsevan kerrostaloasunnon olohuoneen seinää koristavat useat kunniakirjat, Viitasen kisamenestyksestä kertovat lehtileikkeet ja yli 200 mitalia.
71-vuotias Viitanen hörppää kahvia ja haukkaa palan ruisleivästä. Hetkeä aiemmin hän on hypännyt kotinsa vieressä sijaitsevalla Kuuvuoren kentällä pituutta, työntänyt kuulaa, heittänyt kiekkoa ja kivunnut sitten portaita pitkin neljännessä kerroksessa sijaitsevaan asuntoonsa – hengästymättä. Hän harjoittelee kuutena päivänä viikossa ja vierastaa tilaisuuksia, joissa joutuu istumaan pitkiä aikoja paikoillaan.
Lajeikseen hän luettelee vaatimattomasti 60:n ja 80 metrin aitajuoksun, 60:n, 100:n, 200:n ja 800 metrin juoksun, seiväshypyn, korkeushypyn, kolmiloikan, pituushypyn, kiekonheiton, kuulantyönnön, keihäänheiton, moukarinheiton, painonheiton, 7-ottelun ja lentopallon.
"Eläkkeellä minulla on aikaa urheilla ja olen motivoitunut pitämään kuntoani yllä. Olen myös saanut uusia ystäviä kilpatovereistani. Vaikka kyse on kilpaurheilusta, olemme kaikki toistemme tukena."