Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Työmatkailijan Tampere – hotelli kaikilla herkuilla

Teksti:
Enna Koivunen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.7.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Kun työmatka vie Tampereelle, yövy hotellissa joka on sekä kotoisa että tarjoaa virkistystä.

"Moni tulee työpäivän jälkeen hotelliin kuin kotiinsa ja haluaa rauhoittua tai lähteä kuntoilemaan", Solo Sokos Hotel Torni Tampereen palvelupäällikkö Eveliina Ruuska kertoo.

"Jos sali ei maistu, voi Tornissa pinkoa myös portaita", Ruuska vinkkaa.

Työmatkalaisia kiinnostaa myös hotellin sauna ja päivän lehti. Osa haluaa työskennellä huoneessaan, joten wi-fi ei saa pettää. Myös parkkipaikan täytyy löytyä helposti ja huoneen on oltava siisti ja aamiaisen laadukas. Hotelliin majoitutaan uudestaan, jos palvelu ja yöuni on taattu.

"Sekä hotellin väki että matkustajat nauttivat, kun tullaan tutuiksi. On huoletonta tulla, kun tuntee paikan ja tavat."

Joskus vieraat kyselevät tekemistä työpäivän jälkeen. Usein toiveissa on jotain tamperelaista.

"Hyvällä säällä vinkkaan lenkkeilemään Pyynikin tornille munkkikahveille. Siinä näkee samalla kaupunkia. Tammelan torilla kannattaa käydä maistamassa mustamakkaraa."

3 tärppiä Hotel Tornissa yöpyville

1. Jumppaa auringonnousussa

Kesäkeskiviikkoisin kello 7.30 Moro Sky Barin terassilla 88 metrin korkeudessa pidetään aamujumppa. Muulloin hiki irtoaa Jutta Gustafsbergin suunnittelemalla kuntosalilla.

2. Tilaa ilmoitus, kun huoneesi on valmis

S-Card-asiakkaana voit käyttää Online Check-in -palvelua, jolla voit kirjautua sisään ja ulos sekä maksaa majoituksesi etukäteen. Palvelu myös ilmoittaa heti, kun huoneesi on valmis.

3. Osta taidetta mukaan!

Hotellin jokaisella kerroksella on oma nimikkotaiteilija, jonka teoksia on esillä huoneissa ja käytävillä. Taide on myytävänä, joten jos ihastuit, voit hankkia teoksen kotiisi.

Lisää aiheesta