Kesällä on aikaa kaikelle joutavalle. Kesämökillä varsinkin on. Ja kesämökin huussissa sitä vasta onkin.
Joku lukee siellä vuosikymmeniä vanhoja lehtiä. Toinen täyttää sudokuja. Yksi pitää kirjaa huussin ikkunasta nähdyistä linnuista. Tiedänpä eräänkin, joka pisteyttää huussikokemuksensa Facebookiin.
Me puolestamme harrastamme hyönteisiä. Tarkemmin ottaen metsiemme hyönteisiä, joita esittelevä juliste on sopivasti eriön ovessa.
Niillä on hauskat ja kuvaavat nimet. Siksi vessassa on myös vihko, johon joka kesä kirjaamme uudet havaintomme tähän tapaan:
Hapsijäärä: Kesävieras, jonka mielestä kaikki hyvä ja halpa loppui talvisodassa.
Viherjäärä: Kesämökkiläinen, jonka mielestä kuusi aurinkopaneelia ja tuulimylly on minimi.
Juhannusturilas: Kesävieras, joka palaa joka juhannus halusi sitä tai ei.
Karvari: Se kesävieras, joka aloittaa jokaisen lauseen: niin, periaatteessa olen samaa mieltä, mutta...
Ukkokauniainen: Suomalainen mies saunan jälkeen.
Jumiloisikka: Kutsumaton kesämökkivieras.
Pystynävertäjä: Kutsumaton kesämökkivieras, joka kello kaksi aamuyöllä kuudennen kerran haluaa kuvailla kattoremonttinsa jännittävät vaiheet.
Korukeräpallokas: No, se yksi etelän immeinen, joka ensimmäiseksi valitti, että huussipolku on epätasainen korkokenkiä ajatellen.
Kaunojalka: Tämä kohta jää jostain syystä joka kesä tyhjäksi.
Paksujalka: Samoin kuin tämä.
Tasalaakatylppö: Suvun paras (omasta mielestään) jutunkertoja. Ja niitä juttuja riittää.
Isopirkko: Edellisen vaimo.
Lahokapo: Suvun päämies, joka esittelee itsensä joka kerran tavattaessa.
Piippopaksupää: Allekirjoittanut neljännen kesälomaviikon jälkeen.
Mutta keitä ovat valeseppä, uppokeiju ja ontonpimikkä? Muutamia vain mainitakseni. Tarkkailkaa ympäristöänne! Kesäluonto on ihmeellinen.
Mainittakoon nyt vielä, että tämän jutun kaikki yhteydet todellisuuteen ovat keksittyjä ja hyönteisiäkään ei ole tämän kesäkolumnin tekoprosessissa ainakaan tarkoituksella loukattu.