Suomirockin mammutti Eppu Normaali: Näin syntyi suomalaisuuden soundtrack

28.11.2016
3 arviota
Suomirockin mammutti Eppu Normaali: Näin syntyi suomalaisuuden soundtrack

Tarina siitä, miten ylöjärveläisestä autotallibändistä tuli Eppu Normaali ja suomalaisuuden soundtrack.

"Se on tämmöistä näitten joutomiesten kanssa", tuskailee Juha Torvinen luurin toisessa päässä.

Yritämme löytää yhteistä aikaa kalenterista, ja kuin ihmeen kaupalla ryhmä on viikkoa myöhemmin koossa. Olemme Ylöjärvellä, Akun tehtaalla, joka on paitsi Eppu Normaalin kotipesä myös menestyvä liikerypäs, jossa toimii toistakymmentä yritystä, tuotantoyhtiötä ja levytysstudiota.

Martti Syrjä astelee verkkaan kädet selän takana ja tuumailee. Taas näitä, innokkaita median edustajia, kertoo katse. Lounas jää väliin, ja Syrjä oikaisee pitkin pituuttaan mustan nahkasohvan uumeniin. Lämmittelykierroksia ei tipu.

Bändin muut jäsenet, kitaristi Torvinen, rumpali Aku Syrjä ja basisti Sami Ruusukallio lusikoivat kalasoppaa ja ottavat vastuun small talkista. Pantsea ei näy missään.

"Pantse tulee kun tulee. Akateeminen vartti nyt ainakin", Torvinen sanoo.

Ja tuleehan hän. Mikko "Pantse" Syrjän tukka on takussa ja silmät uniset, taskussa tunnin yöunet ja viimeinen syyspurjehdus. Nyt on paatti telakalla ja mieli nollattu, on taas aika tarttua kitaraan.

Tässä on ryhmä, jonka tuntevat kaikki. He ovat Eput, joiden kanssa tarinoidessa vastuu on aina vähän kuulijalla. Joukko on kuin seitsemän veljestä, mutta heitä on vain viisi ja vain kaksi heistä syntyi veljeksiksi.

Suurta illuusiota

Kun kävelemme pientä polkua ylöjärveläiseen rämeikköön, ollaan Eppujen ja katajaisen kansan pyhimmässä, metsässä. Humisevassa hiljaisuudessa elokuinen 40-vuotisjuhlakonsertti Tampereen Ratinassa tuntuu kaukaiselta.

30 000 fania lauloi mukana ja keinui onnellisena toisiaan vasten. Santtu-Matias Rouvalin luotsaama 90-päinen Tampere Filharmonia vei tutut Eppujen biisit muhkeisiin sfääreihin ja nimekkäät vierailijat pianisti Iiro Rantalasta alkuperäiseen basistiin Mikko Saarelaan maustoivat iltaa.

Sankarit itse, tutuissa univormuissaan mustissa t-paidoissa ja farkuissa, soittivat paremmin kuin koskaan ja tarjosivat kattavan nostalgiamatkan tuotantoonsa. Kun ilotulitus valaisi taivaan, asteli lavan taakse hikinen, onnellinen ja vähän hämmentynytkin porukka.

"Kaikilla on aikansa tulla noteeratuksi, monta vaihetta on mekin käyty lävitse. Joskus ne sanoo, että eikö nää nyt saatana älyä lopettaa, ja viisi vuotta myöhemmin sanotaan, että mahtavaa, kun meillä on tää Eppu Normaali. Loppujen lopuksi kaikki on vain illuusiota, tärkeintä on tämä hetki ja ehkä seuraava viikko", Martti Syrjä sanoo.

Neljäkymmentä vuotta on silti hyvä tekosyy juhlia kunnolla, Torvinen ja Syrjä perustelevat. Ura musiikin parissa ei ole ollut pelkkä onnenkantamoinen. On tehty rupisia riimejä ja valtava määrä työtä.

Eppu Normaalin menestyksen salaisuus on ennen muuta biiseissä, jotka muodostavat kollektiivisen tajunnan siitä, mitä elämä on Suomessa, Pohjolan perukoilla. Martti Syrjän (vas.), Aku Syrjän, Mikko Syrjän, Juha Torvisen ja Sami Ruusukallion tulkitsema mielenmaisema uppoaa: Eput ovat myyneet liki kaksi miljoonaa levyä.

Eppu Normaalin menestyksen salaisuus on ennen muuta biiseissä, jotka muodostavat kollektiivisen tajunnan siitä, mitä elämä on Suomessa, Pohjolan perukoilla. Martti Syrjän (vas.), Aku Syrjän, Mikko Syrjän, Juha Torvisen ja Sami Ruusukallion tulkitsema mielenmaisema uppoaa: Eput ovat myyneet liki kaksi miljoonaa levyä.

Piuhat irti

Jotta bändi ylipäätään syntyi, tarvittiin 1970-luku, Ylöjärven lukion tupakkarinki ja kiivasta väittelyä musiikista.

"Haaveilua ja haahuiluahan se aluksi oli, rakkaan aiheen ääressä. Tärkeintä oli tehdä omia biisejä ja päästä esittämään niitä. Me haluttiin Juhan kanssa perustaa bändi, mutta eihän me oltu sillä tasolla kuin Saarela ja Pantse. Meillä oli kuitenkin sen verran raikas ote tähän touhuun, että jätkät halusivat soittaa meidän kanssa. Niin syntyi Eppu Normaali", Syrjä virnistää.

Osalta porukasta lukio jäi kesken, kun Poko Rekordsin Epe Heleniukselta tuli odotettu soitto. Jo aikaisemmin Rockin SM-kisoissa humoristista punkia soittanut ylöjärveläisryhmä oli kiinnittänyt tuomaristossa istuneen Juice Leskisen huomion.

Kun levytyssopimus saatiin, tie imaisi mukaansa. Kitara soi, kaljakopat kilisivät ja hotellihuoneeseen päästessä piti vetää ensimmäisenä puhelin irti seinästä.

Ensimmäinen vakava herätyksen paikka koettiin 1990-luvun alkupuolella.

"Juna meni kovaa ja ilman kuljettajaa. Piti viheltää peli kunnolla poikki. Ilman pitkiä keikkataukoja emme olisi enää tässä. Jos tekee 100–150 keikkaa vuodessa ja ryyppää koko ajan, asettaahan se rajoitteita aika monelle asialle", Torvinen sanoo.

Katumaan ei silti ruveta.

"Se oli hienoo aikaa. Tuli tehtyä kaikkea semmoista, mitä ei hillityssä ja hallitussa elämänkaaressa voi enää tehdä", Martti Syrjä sanoo.

Eikä ilman hurjia kasvunvuosia Eppu Normaali olisi sitä, mitä se on nyt. Holtiton rällästys tuli tiensä päähän, liiketoiminta otettiin käsiin ja asiat opeteltiin tekemään fiksusti.

"Samoissa liemissä on kieritty joka jätkä, niin hyvässä kuin pahassa. Kai me ollaan jouduttu nöyrtymään ennen muuta toistemme edessä", Syrjä kuvailee bändin kasassa pitävää voimaa.
 

Roolit löytyivät

Eppu Normaalin nykyinen asema suomirockin mammuttina onkin seurausta henkisestä veljeydestä, jossa asioista, ongelmista ja jopa kriiseistä puhutaan bändin kesken avoimesti.

"Jokainen toimii omissa rajoitetuissa puitteissaan eikä yritä päsmäröidä joka saralla. Aku pyörittää bisnestä, lehmänhermoinen kun on. Hän ei ota asioita henkilökohtaisesti eikä sorru ylilyönteihin. Pantse ja minä pysytään viisaasti erossa näistä jokapäiväisten asioiden hoitamisesta", Syrjä sanoo.

Syrjä itse sanoo olevansa lyhytjännitteinen ja temperamenttinen tapaus, jonka vastuulle tuli laulaminen ja Saarelan lähdön jälkeen myös sanoittaminen.

Isoveli Pantse taas on bändin musiikillinen johtaja eli "analyyttinen ja täysin sietämätön". Julkaisutoiminta, markkinointi ja kokonaisuuden rakentaminen on Torvisen tontilla.

"Akun tehtaallahan minä istun paremman tekemisen puutteessa ja teen töitä vasemmalla kädellä, vasenkätinen kun olen. Musan tekeminen ja siinä maailmassa pyöriminen on maailman mahtavinta, edelleen", Torvinen kertoo.

Ruusukallion kontolle jää basso. Ja "lappujen" tekeminen.

"Samihan on meistä ainut, joka osaa lukea nuotteja", Torvinen nauraa. Uskoo ken tahtoo.

Kulttuurikodin perintö

Kun Suomi-poika ja -tyttö rakastuu, soi päässä Joka päivä ja joka ikinen yö, ja kun erotaan, ei mikään lohduta niin kuin Tahroja paperilla. Kun ulkomaalainen haluaa tietää, mitä on suomalaisuus, haluaisit soittaa hänelle Murheellisten laulujen maan. Ja kun kuuntelet karaokekuppilassa jälleen uutta tulkintaa Baarikärpäsestä, mietit tosissasi, pitikö nämäkin riimit levytysstudioon asti viedä. Mutta yksi on ja pysyy: musiikin lohtua ja iloa tuottava voima, jonka Kitara, taivas ja tähdet kauniisti paketoi.

Kulttuurikodissa kasvaneet Syrjän veljekset saivat epäilemättä hyvät lähtökohdat luovuudelleen. Rakastettu lastenkirjailija, akateemikko Kirsi Kunnas on veljesten äiti ja isä puolestaan Jaakko Syrjä, kirjailija hänkin.

Vanhempien sanataituruus ei ole paineita aiheuttanut. Eikä sitäkään voi miettiä, mitä muut teksteistä ajattelevat.

"Biisit kirjoitetaan aina itselle. Jos rupeaa miettimään muiden reaktioita, kirjoittamisesta ei tule mitään", Martti Syrjä kertoo.

"Pantse on ylivoimaisesti paras säveltäjä bändissämme, ja joltainhan ne ideat pitää tulla", Syrjä jatkaa ja sanoo, että vasta sen jälkeen alkaa hänen työsarkansa.

Sanoitusten ensimmäiset versiot ovat haparoivia. Hyvän tekstin synnyttämisessä paras kätilö on aika. Deadlinejakin tarvitaan, jotta nöyryytys joskus loppuisi.

"Pantse on alusta asti toiminut tekstikriitikkonani. Hän palauttaa tekstin mulle ja sanoo, että tuossa on jotain hämärää, tee uudestaan. Mää ihmettelen, että miten niin hämärää, kunnes tajuan, että siten niin hämärää ja kirjoitan sen uudestaan. Näin me on toimittu, kun toisin ei osata."

Rakkaus pönkii esiin

Kun totean, että aika monet Eppujen biisit kertovat rakkaudesta, Syrjä yllättää.

"Se on teema, jota olen yrittänyt kaikin keinoin välttää, mutta aina se jotenkin pönkii esiin. Mutta Pantsen tekemät melodiat ovat kauniita, haikeitakin ja tällaisia mielleyhtymiä ne mussa herättävät. Ehkä se johtuu omasta rajoittuneisuudestani", mies pohtii.

Tarkoitus on silti tehdä täydellisiä biisejä, joissa sanat ja melodia ovat yhtä puuta.

"Jos ne jonkun mielestä on tuoppiinitkemislauluja, sitten on. Tekohilpeitä hömpötyksiä ja taivaanrannan syleilybiisejä riittää, mutta tehköön ne joku muu. Tää on meidän kohtalo."

Kyllä kritiikki silti sivaltaa myös palkittua sanoittajaa.

"Osaan jättää nälväilyn omaan arvoonsa, mutta en rupea valehtelemaan, etteikö sillä olisi merkitystä."

Taiteilijuus on tasapainoilua, auki olemisen ja itsensä suojaamisen loputonta vuoropuhelua. Miten se onnistuu?

"Olen rehellinen sen suhteen, että tekstien ajatuksilla on kaikupohjaa elämässäni. Suojaan itseni sillä, että tapahtumat itsessään eivät kerro minusta. Teksti syntyy mun päässä ja se, miltä se kuulostaa, tehdään bändin näkemyksen mukaisesti. Mutta taide, se syntyy aina kuulijan mielessä, hän joko ottaa tarinan omakseen tai inhoaa sitä. Näin se toimii."

Uusiakin biisejä on hahmoteltu, mutta aika näyttää. Sitä ennen otetaan mukava takanoja ja sukelletaan Eppujen elämään tavalla, johon yksikään lehtijuttu ei pysty. Espoon Metro Areenalla ensi-iltansa 2. joulukuuta saava Eput-elokuva on tarina veljeydestä ja soittamisen vimmasta.

Aika hyvin omakustanteiselta ylöjärveläisbändiltä, joka yhä edelleen treenaa soittoaan – Akun tehtaan autotallissa.

Eput elokuvana!

Eppu Normaali -yhtyeen 40-vuotisjuhlavuosi huipentuu omaan elokuvaan, joka saa ensi-iltansa 2.12. S-Etukortilla saat Finnkinon kuukaudenelokuvan liput etuhintaan. Eput-elokuvan DVD ja blue-ray tulevat ensi vuoden alkupuolella Prismojen valikoimiin ja aluksi yksinoikeudella.

Teksti
Kuvat Juha Törmälä
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5