Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Taide-elämyksissäkin jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Tuula Virmasen (kesk.) luotsattavana ovat Kaisa Takalammi ja Ulla Manninen.

Seuraa museoon vapaaehtoisesta

Teksti:
Virve Järvinen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 24.3.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Vapaaehtoinen kulttuuriluotsi johdattaa halukkaita taiteen pariin.

On sunnuntai-iltapäivä Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella. Tuula Virmanen odottelee museon aulassa kahta näyttelyvierasta. Heille taidemaalari Marika Mäkelän työt ja Tuula Virmanen ovat uusia tuttavuuksia, Virmaselle taas työt ja tilanne ovat tuttuja. Hän on Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn kouluttama vapaaehtoinen kulttuuriluotsi, joka lähtee halukkaiden kanssa kulttuurin pariin.

"Museokaverina voin katsoa saman näyttelyn useaan kertaan. Koska seura on joka kerta erilainen, kokemuskin on aina uusi", Virmanen, 67, kertoo.

Kulttuuriluotseja on parillakymmenellä paikkakunnalla. Joillain niistä palvelu on suunnattu erityisryhmille, kuten ikäihmisille, mutta Tampereella luotsin saa kuka tahansa.

"Kulttuuri kuuluu kaikille, mutta ei ole itsestään selvää, että jokainen pääsee sen pariin. Kulttuuriluotsin avulla kynnys madaltuu."

Virmanen on kiertänyt museoita liikuntarajoitteisten, vanhusten, maahanmuuttajien ja uuteen kotikaupunkiinsa tutustuvien ihmisten kanssa. Hän tekee vapaaehtoistyötä keskimäärin kerran kahdessa viikossa.

"Rakastan historiaa ja taidetta. Kaltaiselleni eläkeläiselle tämä on unelmahomma. Mikä on parempaa kuin saada jakaa töiden herättämiä ajatuksia toisen kanssa."

Ajatustenvaihdon ansiosta Virmanen katsoo taidetta aiempaa laajemmin. Esimerkiksi luotsattavaksi osunut harrastajamaalari ohjasi tutkailemaan töiden tekotapaa. Mieleen on painunut myös kerta, jolloin muistisairas vieras havahtui museossa lapsuudestaan tuttuihin kuviin ja alkoi muistella niihin liittyviä tapahtumia.

"Ei haittaa, vaikka mieltymyksemme luotsattavan kanssa olisivat päinvastaiset. Makuasioista vasta sopiikin keskustella!"

Kulttuuriluotsitoiminta alkoi Jyväskylässä vuonna 2006. Luotsi voi lähteä kaveriksi myös 5–10 hengen ryhmälle. Luotsin seurassa museokäynti on useimmiten ilmainen.