Salibandyn pioneerit

24.4.2015
0 arviota
Salibandyn pioneerit

Kun sähly rantautui Suomeen yli 40 vuotta sitten, sitä pelattiin oudon näköisillä mailoilla yliopistojen liikuntasaleissa. Laji muotoutui salibandyksi vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Keitä ovat miehet sählyn ja salibandyn takana?

On kevät vuonna 1974, kun Risto Nieminen, pitkän linjan urheiluvaikuttaja ja Suomen Olympiakomitean nykyinen puheenjohtaja, kutsutaan Ruotsiin. Opiskelijoiden Liikuntaliiton hallituksen jäsenenä hän pääsee ensimmäisten suomalaisten joukossa tutustumaan "sählypalloon", josta on tullut Ruotsin yliopistoissa suosittu laji.

Laji on syntynyt 1960-luvun lopun Ruotsissa göteborgilaisessa kaveriporukassa, ja nyt pelin halutaan leviävän myös Suomeen. Niinpä Niemiselle lykätään käteen kahdeksan sählymailaa, jotka hänen toivotaan vievän Suomeen.

"Ensimmäisten mailojen lapa oli niin löperö, että sillä oli mahdotonta ohjata palloa. Periaatteessa kukaan ei voinut olla lajissa kovinkaan hyvä. Pelin ideana olikin kaventaa pelaajien tasoeroja varsinkin, kun tytöt ja pojat pelasivat sitä yhdessä. Maalit olivat pieniä eikä maalivahtia ollut. Peli oli nimensä mukaan melkoista sähläämistä", Nieminen muistelee.

"Mailan lapa oli niin löperö, että sillä oli mahdotonta ohjata palloa. Periaatteessa kukaan ei voinut olla lajissa kovinkaan hyvä."

Ensimmäinen sählyturnaus

Niemisen tuomat mailat herättävät Suomessa kiinnostusta, ja jo syksyllä 1974 Nieminen järjestää yhdessä Helsingin yliopiston liikuntatoimiston kanssa Suomen ensimmäisen sählyturnauksen yliopiston salissa.

"Laji kehittyi nopeasti. Pelaajat keksivät säännöt itse, sillä sellaisia ei ollut olemassa. Maalit suurenivat ja mailoista tehtiin jämäkämpiä kierittämällä eristysnauhaa lapojen ympärille. Peli alkoi muistuttaa nykypäivän sählyä."

Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1979, Helsingin yliopiston liikuntatoimisto myöntää Niemiselle diplomin, jossa häntä kiitetään "sählypallon" tuomisesta Suomeen.

Niemisen mukaan hän ei kuitenkaan ollut asialla aivan yksin, ja myös Jääpalloliiton entinen toiminnanjohtaja Jukka Suominen toimi sählyn lähettiläänä. Suomisen ansiosta Helsingin yliopiston liikuntatoimiston päällikkö Raimo Sarkama otti uuden lajin osaksi yliopiston liikuntaohjelmaa.

Puhelu salibandyn isältä

1980-luvun alussa sähly on vakiinnuttanut asemansa opiskelijoiden harrastuksena. Myös valtiotieteen opiskelija Pekka Mukkala tutustuu lajiin ja järjestää innokkaana puuhamiehenä sählyn SM-kisat Helsingin yliopistossa vuonna 1984.

Ei aikaakaan, kun hän saa puhelun Ruotsista. Puhelu koskee siellä suosituksi noussutta lajia, innebandyä, joka muistuttaa sählyä. Puhelimen toisessa päässä on András Czitrom, jota pidetään koko lajin isänä. Hänen tavoitteenaan on saada laji valtionavun piiriin Ruotsissa. Tämä edellyttää kuitenkin lajilta kansainvälisyyttä.

"Czitrom pyysi minua kasaamaan Suomesta maajoukkueen Ruotsia vastaan pelattavaa maaottelua varten. Lupasin yrittää parhaani, vaikka peli oli vieras ja aikaa joukkueen muodostamiseen vain muutama kuukausi", Mukkala kertoo.

Ruotsalaisessa innebandyssä on viisi pelaajaa ja maalivahti. Lisäksi kenttää reunustaa kaukalo. Uutta lajia pelataan Ruotsissa laadittujen, valtakunnallisten sääntöjen mukaan toisin kuin sählyä, jossa yhteisiä sääntöjä ei ollut laisinkaan.

"Maalivahdin löytäminen oli haaste, koska sählyssä ei ollut maalivahtia. Jouduimme lopulta lainaamaan maalivahdin jääkiekkojoukkueesta", Mukkala muistelee.

Unettomia öitä

Kun joukkue on vihdoin koossa, käy ilmi, ettei maaottelua voida käydä ilman omaa lajiliittoa. Liitto syntyy ongelmitta vuonna 1985, mutta lajin suomenkielisen nimen keksiminen aiheuttaa Mukkalalle unettomia öitä.

"Pohdin pitkään, miten saisin sanan innebandy käännettyä suomen kieleen. Lopulta päädyin nimeen salibandy. Joidenkin mielestä nimen olisi pitänyt olla suomalaisittain salipallo, mutta salibandy vakiintui aika nopeasti puhekieleen."

Vaikka Suomen salibandyjoukkue häviää ensimmäisen maaottelunsa Ruotsia vastaan luvuin 1–13, alkaa salibandy saada jalansijaa Suomen yliopistoissa.

"Muistan, kun näimme kaukalon ensimmäisen kerran. Silloin ajattelin, että tästä lajista voi oikeasti tulla jotain. Yleisö hurrasi, valaistus oli kunnossa ja peli näytti kutakuinkin ammattimaiselta."

Koko kansan peliksi salibandy nousee 1990-luvulla. Naiset pelaavat salibandyn Suomen mestaruudesta ensimmäisen kerran 1988, ja junioritoiminta alkaa 1990.

"1990-luvun laman aikana yritykset sulkivat tehtaitaan ympäri Suomea. Pelaajat keksivät pystyttää tyhjiin tehdashalleihin salibandykenttiä. Näin sählyjoukkueet pääsivät harjoittelemaan isompiin saleihin salibandyä, ja seurojakin syntyi", Mukkala muistelee.

"Joidenkin mielestä lajin nimen olisi pitänyt olla suomalaisittain salipallo, mutta salibandy vakiintui aika nopeasti puhekieleen."

30 vuotta salibandya

Ensi syksynä suomalainen salibandy täyttää 30 vuotta. Lajin harrastajia on nykyisin Suomessa yli 350 000. Sähly elää harrastuslajina kouluissa ja työpaikoilla, ja salibandysta on tullut sen kilpailumuoto.

Sekä Nieminen että Mukkala seuraavat lajia edelleen. Nieminen on ollut mukana tukemassa lajin kasvua sarjatason urheilusta kasvainväliseksi huippu-urheiluksi.

"Suomalainen salibandy on saavuttanut asemansa maailman huipulla. On tärkeää, että salibandy leviää kansainvälisesti Suomen, Ruotsin, Sveitsin ja Tšekin ulkopuolelle. Nyt mukaan ovat tulleet jo Norja, Saksa ja Puola. Tämä on hyvä suunta", Nieminen sanoo.

Pekka Mukkala oli mukana perustamassa kansainvälistä salibandyliittoa (International Floorball Federation) 1986, ja hänet valittiin liiton puheenjohtajaksi 1992. Vuonna 1998 Mukkala lopetti kansainvälisen toiminnan ja perusti juniorisalibandyseuran, jossa hänen poikansakin pelasivat. Nykyään hän työskentelee Helsingin kaupungin rakennusvirastossa projektipäällikkönä ja käy silloin tällöin pelaamassa "höntsäsählyä". Järjestötoiminta on sen sijaan saanut jäädä.

"Kun Suomi voitti MM-kultaa vuonna 2010, seurasin peliä Hartwall Areenalla. Se on ollut yksi elämäni hienoimmista hetkistä. Olenkin usein sanonut, että salibandy on kolmas poikani. Vaikka en enää toimi lajin parissa, katson poikani perään. Hyvin se on pärjännyt."

"Olen usein sanonut, että salibandy on kolmas poikani. Vaikka en enää toimi lajin parissa, katson poikani perään. Hyvin se on pärjännyt."

Risto Nieminen

Risto Nieminen, 63

Mottoni on… Respect!

Nauroin viimeksi… ihan hetki sitten jutellessani työkaverini kanssa.

Itkin viimeksi... katsoessani elokuvaa muutama päivä sitten. Liikutun helposti esimerkiksi seuratessani urheilutapahtumaa tai elokuvaa.

Moka, joka opetti eniten… 15-vuotiaana koululaisena pilkkasin muun porukan mukana yhtä luokkalaistani poikaa. Poika katsoi minua pettyneenä ja sanoi: "Sinäkin Risto." Silloin lupasin itselleni, että en enää koskaan kiusaa.

En ole kertonut muille… Jos en ole kertonut asiaa tähän päivään mennessä, pidän sen omana tietonani loppuun saakka.

Haluan vielä oppia… italian kieltä.

Pekka Mukkala

Pekka Mukkala, 56

Mottoni on… Se joka elää huomaamatta, elää hyvin.

Nauroin viimeksi… katsoessani viihdeohjelma Kingin lähetystä.

Itkin viimeksi... isäni kuolemanhetkellä.

Moka, joka opetti eniten… Kun järjestin ensimmäisen junioriturnauksen, tein muutaman mokan muonituksessa. Sitä kautta opin järjestämään junioriturnauksia.

En ole kertonut muille… Olin paikalla, kun laulaja ja salibandyn monitoimimies Kurt Westerlund lauloi karaokea ensimmäisiä kertoja. Kun Kurre lauloi, ei yleisö meinannut enää päästää häntä lähtemään baarista.

Haluan vielä oppia… matematiikkaa.

Teksti:
Kuvat: Miika Kainu ja Juuso Paloniemi
Avainsanat: urheilu palloilu
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5