Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Saara Aalto kilpaili Monsters-kappaleella Euroviisujen finaalipaikasta Lissabonissa 8.5.2018. Aallon Wild Wild Wonderland -levy ilmestyi 27.4.

Saara Aalto sai kivut kuriin ruokavaliolla: "Minulle se oli ihmeparantuminen"

Teksti:
Anna Tommola
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.4.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Suomea keväällä 2018 Euroviisuissa edustanut Saara Aalto sai pitkäaikaiset kivut kuriin ruokavalion avulla. Nyt laulaja tankkaa vihersmoothieita ja nauttii kasvisruoasta.

Parasta ottaa oma blenderi mukaan! Niin Saara Aalto, 30, ajatteli lähtiessään helmikuussa 2018 suurelle X-Factor -kiertueelle ympäri Britanniaa. Varautuminen osoittautui turhaksi.

"Kaikilla huoltoasemilla olikin aivan ihanat superfood-salaattihyllyt. Siellä ollaan näissä asioissa niin paljon Suomea edellä", terveysruokiin hurahtanut laulaja-lauluntekijä iloitsee.

Aina omista periaatteista kiinni pitäminen ei ole ollut yhtä helppoa.

Haluaisin olla vegaani, mutta se on kiertävälle artistille aika hankalaa.

"Tykkään kasvisruoasta. Haluaisin olla vegaani, mutta se on kiertävälle artistille aika hankalaa. Jos minulle tulee nälkä, minua alkaa helposti pyörryttää. Syöminen jäisi monesti liian kevyeksi, jos olisin kovin ehdoton", Saara toteaa.

Tällä hetkellä Saaran ruokavalioon kuuluu kasvisten ohella kalaa ja vähän maitotuotteita. Silloin tällöin hän saattaa syödä karkin, jäätelön tai gluteenitonta pizzaa. Sokeria ja vehnää hän välttää.

Saara ja hänen kihlattunsa Meri Sopanen ostavat kotiin kaiken mahdollisen luomuna.

"Tankkaamme vihreää, ja teemme paljon pirtelöitä ja mehuja. Meri tosin ei anna minun enää tehdä niitä, koska tekee itse parempia", Saara kertoo nauraen.

"Viimeksi eilen yritin tehdä ihan yksinkertaisen smoothien kauramaidosta, banaanista ja lempismoothiejauheestani. Siinäkin onnistuin saamaan suhteet väärin."

Elämänmuutos näkyi kehossa ja mielessä

Aina Saara ei ole pitänyt itsestään yhtä hyvää huolta. Nuorempana hän mätti surutta roskaruokaa. Olo oli jatkuvasti kehno. Kahdeksan vuoden ajan Saara sairasti vestibuliittia, gynekologista tautia, jolle lääkärit eivät löytäneet syytä. Lisäksi hän kärsi fibromyalgiasta eli kroonisista kivuista ja uupumuksesta.

"Söin koko ajan antibiootteja virtsatie- ja hiivatulehduksiin, ja masennuslääkkeitäkin kokeiltiin turruttamaan kipuja."

Silloin napsahti: mitä jos näiden asioiden välillä onkin yhteys?

Sitten tuli kesä 2010. Superfoodit rysähtivät markkinoille, ja Saarakin innostui kokeilemaan terveellistä ruokavaliota. Samalla hän luki henkisyyteen ja elämäntaitoon liittyviä kirjoja.

"Jossain vaiheessa vain tajusin, etten ollut käynyt ostamassa karkkia pariin viikkoon. Minulla oli myös tosi hyvä olo", Saara kertoo.

"Silloin napsahti: mitä jos näiden asioiden välillä onkin yhteys?"

Saara päätti jättää siltä istumalta sokerin, vehnän ja maidonkin lähes kokonaan. Hän kokee, että uuden ruokavalion ansiosta oireet katosivat eivätkä enää palanneet.

"Minulle se oli ihmeparantuminen."

Elämänmuutos näkyi sekä kehossa että mielessä.

Kun minulla on hyvä olo, olen yhteydessä luovaan Saaraan.

"Sain luontoon yhteyden ihan uudella tavalla. Salaattia syödessä melkein itkin, kun ajattelin sitä viljelijää, joka on rakkaudella kasvattanut lautasellani olevan salaatinlehden, ja aurinkoa, joka on antanut sille energiaansa. Ajattelin, että kun syön sen, saan itsekin tuon rakkauden. Koin olevani mukana uskomattomassa rakkauden kehässä", Saara kertoo.

Samasta onnellisuudesta kumpusi Saaran ensimmäinen studioalbumi Blessed With Love.

"Tuona kesänä kaikki biisit vain tulivat! Moni artisti kokee, että pitää riutua angstissa, niin syntyy taidetta. Se ei toimi minulle ollenkaan. Juuri silloin, kun minulla on hyvä olo, olen yhteydessä siihen luovaan Saaraan."

Lue lisää

Suomen viisuedustaja Saara Aalto: "Joudun välillä henkisesti rauhoittelemaan itseäni"

Saara Aalto saa kiitollisuudesta voimaa: "Sisälläni on halu auttaa"

Lisää aiheesta