Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pelle, joka ei osaa sanoa ei

Teksti:
Minna Nevalainen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.1.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Amerikkalainen klovni Michelle Musser, 31, pakkasi punaisen nenänsä laukkuun ja lähti kauas Suomeen. Sirkus Finlandiassa hän löysi sisältään pellen, joka varastaa vallan areenalla.

Hän ei ollut erityisen hauska lapsi.

Helposti ajatellaan, että pelleksi synnytään tai että pelle osaa jo luonnostaan hauskuuttaa muita. Amerikkalainen klovni Michelle Musser, 31, oli kuitenkin ihan tavallinen nuori tyttö, joka yhtenä päivänä päätti kasvaa klovniksi.

"Opiskelin yliopistossa, mutta olin tyytymätön elämääni. Eräänä päivänä asuinkaupunkiini Chicagoon saapui sirkus. Kaipasin jotain hauskaa, joten soitin sirkuksen johtajalle ja kysyin, pääsisinkö pelleksi."

Sirkuksen johtaja haukkui Musserin puhelimessa. "Luuletko olevasi hauska?" hän kysyi. Vaikka Musser tiesi, ettei osannut paljoakaan saati että olisi ollut erityisen hauska, hän halusi sirkukseen. Hän tahtoi tehdä työtä, jossa voisi antaa jotain myös muille.

Sirkuksen johtaja antoi periksi ja päästi Musserin näyttämään taitojaan. Musser osallistui ensin yhteen koe-esiintymiseen ja tämän jälkeen vielä kahteen muuhun. Kolmannen jälkeen tärppäsi.

"Kaikkien yllätykseksi sain kutsun pakata tavarani ja lähteä kolmen päivän päästä sirkuksen mukaan kiertämään Amerikkaa."

Yliopisto-opinnot jäivät, elämä pellenä alkoi.

Pelleily toi Suomeen

Musser alkoi esiintyä amerikkalaisessa Ringling Bros and Barnum & Bailey -sirkuksessa miespelle Nathan Holguinin kanssa. He muodostivat yhdessä Judy and Punch -käsinukkeparin, jossa kummallakin oli oma roolinsa. Holguin oli hömelö pelle ja Musser koppava, pomomainen klovni. Kaksikko esiintyi yhdessä kahdeksan vuotta.

"Meistä tuli kuin aviopari, mutta lopulta tajusin, että kehittyäkseni minun oli jatkettava yksin."

Musser heitti silloisen pelleroolinsa romukoppaan ja alkoi tehdä pehmeämpää komiikkaa. Samoihin aikoihin hän sai pomoltaan yllättävän pyynnön: "Lähtisitkö Suomeen?"

Sirkus Finlandian johtaja Carl Jernström jr. oli kuullut Musserista ja halusi palkata tämän töihin.

"Sanon jostain syystä kaikkeen aina kyllä ja jännitän vasta myöhemmin."

Musser pakkasi taas matkalaukkunsa, hyvästeli poikaystävänsä ja tärisi kauhusta.

"Vapisin kauttaaltani. En ollut aiemmin käynyt Euroopassa. Silti olin valmis lähtemään uuteen seikkailuun."

Musser joutui lyhyessä ajassa opettelemaan kaiken ihan alusta. Hän loi itselleen uuden pelleroolin sekä ohjelmanumeron. Hän joutui myös arvaamaan, mikä suomalaisia naurattaa.

"Amerikassa kaikki nauravat heti, kun pelle vain astuu esiin. Suomessa jouduin tekemään enemmän töitä, jotta sain ihmiset avautumaan ja nauramaan."

"Amerikassa kaikki nauravat heti, kun pelle vain astuu esiin."

Sanaton esitys

Vaikka Musser on esiintynyt jo kuukausia uudessa roolissaan, hän opettelee yhä tuntemaan hahmoaan.

"Pidän hänestä kovasti. Uusi pellehahmoni on sympaattinen ja helposti lähestyttävä."

Pellellä on punainen tekonenä ja meikki, joka korostaa ilmeitä. Jaloissa hänellä on liian suuret kengät, totta kai. Muutoin pelle pyöräilee hassulla pyörällä ja leikkii hatuilla sekä ilmapalloilla.

"En käytä esiintyessäni sanoja vaan kehoani ja eleitäni. Kun en puhu, olen paljon paremmin läsnä esityksen ajan. Silloin myös ajatukseni pysyvät koko ajan selkeinä."

Esityksen lopussa lapset ja aikuiset pääsevät tapaamaan pelleä. Musserista se on parasta koko työssä. Lapset ryntäävät luokse ja halaavat, aikuiset tulevat juttelemaan. Rohkeimmat uskaltautuvat ottamaan pellestä mittaa.

Sylkeä ja yllätyksiä

Joka ilta ennen esitystä Musseria jännittää. Perhoset lentelevät vatsassa, kun hän odottaa verhon takana vuoroaan.

"Olen kiitollinen, että jännitän. Se kertoo mielestäni siitä, että välitän yhä työstäni. Sillä, mitä teen, on minulle merkitystä."

Välillä Musser onnistuu unohtamaan itsensä, ja pelle ottaa hänestä vallan.

"Parasta on, kun pelle heittää minut lavalta, työntää oven taakse ja paiskaa oven kiinni."

Silloin Musser saattaa tehdä esityksessä asioita, joihin ei olisi ikinä ajatellut ryhtyvänsä. Hän reagoi yleisöön eri lailla ja tuntee itsensä elävämmäksi. Pelleksi, jota kukaan ei voi pysäyttää. Joskus taas yleisö ottaa vallan. Kerran niin teki noin kahdeksanvuotias poika. Hän nosti kätensä yleisöstä ja halusi kätellä Musseria.

"Menin kättelemään poikaa. Samassa hän veti kätensä pois ja sylki siihen. Sitten hän ojensi käden minulle uudelleen."

Katsomo huusi, ulvoi ja odotti, mitä Musser tekisi seuraavaksi. Musser teki tietysti saman. Sylkäisi leikisti käteensä ja ojensi käden pojalle. Sitten he kättelivät.

"Pellenä sinun täytyy ottaa annettu tarjous vastaan. Yleisö haluaa nähdä, miten reagoit."

"Pellenä sinun täytyy ottaa annettu tarjous vastaan."

Uniikki naisklovni

Koska Michelle Musser ei syntynyt pelleksi, hänen piti opetella, kuinka ollaan hauskoja.

"Olen vasta nyt tajunnut, mitä tämä työ oikeastaan on ja miten tätä tehdään."

Musserin paneutuminen on tuottanut tulosta, ja hän on edennyt urallaan pitkälle. Hän on Euroopan ainoa itsekseen esiintyvä naisklovni. Kaudella 2015 Sirkus Finlandiassa hauskuuttanut pelle on kutsuttu mukaan myös vuodeksi 2017.

Epävarmat vuodet ovat jääneet taakse. Musser pystyy viimein elättämään itsensä pellenä.

"Olen päässyt urallani siihen pisteeseen, että työni kannattaa taloudellisesti. En tee tätä silti rahan vuoksi. Jos tekisin niin, menettäisin sydämeni ja yleisö näkisi sen."

Musser uskoo, että hänen parhaat vuotensa ovat vielä edessä.

"Haluan tulla niin hyväksi, että minusta, Michellestä, tulee esiintymistilanteissa näkymätön. Silloin kukaan ei huomaa, olenko mies vai nainen, suomalainen vai amerikkalainen. Lavalla esiintyy vain pelle, jota katsojat seuraavat lumoutuneena."

Sirkus Finlandia täyttää tänä vuonna 40 vuotta! S-Etukortilla saat alennusta lipuista. Lue lisää: sirkusfinlandia.fi.

Michelle Musser

Mottoni on… sanon aina kyllä.

Nauroin viimeksi… kun esityksen jälkeen lapset tulivat ja halasivat minua.

Itkin viimeksi… kun pelkäsin, etten pääse enää Suomeen esiintymään.

Moka, joka opetti eniten… heitin pienenä pelleä kengällä. Sitten tuli se päivä, kun minua heitettiin kengällä.

Haluan vielä oppia… tekemään herkullista, kermaista tomaattikeittoa. Nyt osaan lähinnä pilkkoa kasviksia.

Lisää aiheesta