Onko hän tulevaisuuden alppihiihtotähti? 17-vuotias Santeri Kiiveri valmistautuu paralympialaisiin

26.1.2018
1 arviota
Santeri Kiiveri

"Vuorilla rauhoittuu", 17-vuotias para-alppihiihtäjä Santeri Kiiveri sanoo.

Sokos Hotellien kummiurheilija, alppihiihtäjä Santeri Kiiveri valmistautuu maaliskuun paralympialaisiin ja tavoittelee maailman kärkeä. Sinne ei pääse uhrauksitta, ja loukkaantumisiakin kohtaa lähes jokainen.

Kipu polvessa oli hirveä, kun ensihoitajat nostivat para-alppihiihtäjä Santeri Kiiverin ambulanssiin.

Santeri oli laskenut suurpujotteluradan Suomulla vähän yli puoliväliin, kun hän nojasi aavistuksen liikaa sisäsukselle ja sai sen tökkäämään lumeen.

Hän paiskautui rinteeseen 70 kilometrin tuntivauhtia ja kieri holtittomasti monta metriä alas. Kypärä ja selkäpanssari suojasivat tärkeimpiä elimiä, mutta oikea polvi vääntyi ilkeästi. Onneksi siihen tuli vain tuskaisa luumustelma.

Hän paiskautui rinteeseen 70 kilometrin tuntivauhtia ja kieri holtittomasti monta metriä alas.

"Se oli aika kova osuma, mutta tässä lajissa kaatumiseen ei vaadita paljon. Useilla alppihiihtäjillä on jokin paikka mennyt rikki", Santeri sanoo Kuusamossa hotellin takkatulen äärellä.

Hän näyttää puhelimestaan videota viime vuonna tapahtuneesta onnettomuudesta ja kertoo selvinneensä kahden viikon sairauslomalla.

"Kaipasin takaisin koko ajan. Ilman laskemista päivät olivat tylsiä. Tykkään vauhdista ja treenaamisesta."

Kännykän verran voimaa

Suomen paramaajoukkueeseen kuuluvan Santerin elämässä on riittänyt vauhtia siitä asti kun vanhemmat veivät hänet viisivuotiaana rinteeseen.

Viime kaudella Santeri voitti Eurooppa Cupin kokonaiskilpailun, nyt hän valmistautuu maaliskuussa Pyeongchangissa Etelä-Koreassa pidettäviin talviparalympialaisiin. Sitä ennen treenileirejä on luvassa ainakin Itävallan Alpeilla.

Lisäksi hän opiskelee lukiossa ja alppikoulussa. Santerin lajit ovat pujottelu, suurpujottelu, super-G, super combi sekä syöksylasku, joista viimeisessä lasketaan parhaimmillaan 120 kilometriä tunnissa.

Santeri kisaa yhdellä sauvalla ja oikea käsi liivin alla suojassa.

Santeri kisaa yhdellä sauvalla ja oikea käsi liivin alla suojassa, sillä hänellä on olkahermopunoksen syntymävaurio eli Erbin pareesi.

"Santeri oli isokokoinen vauva. Hän jäi synnytyksessä olkapäästään kiinni, jolloin hänen kätensä vaurioitui vaikea-asteisesti. Se oli onnettomien sattumusten summa", Santerin äiti Marita Stam kertoo.

Erbin pareesi todetaan vuosittain alle 200 vastasyntyneellä, joista noin 40:lle jää pysyvä oire.

Santerin oikeassa kädessä on puristusvoimaa mehulasin tai kännykän kantamiseen, mutta esimerkiksi suksisauvaa hän ei pysty käyttämään.

"Vamma rajoittaa käteni liikkeitä ja voimaa, mutta ei haittaa elämääni. Olen tottunut siihen", Santeri sanoo.

"Ainoastaan painavia kamoja kantaessa joudun joskus pyytämään apua."

Lapsena Santeri kävi läpi kolme leikkausta, joissa muun muassa jäykistettiin ranne. Viime vuosina niitä ei ole enää jouduttu tekemään.

Onnettomuusriski on lajissa niin suuri, että laskeminen vaatii täydellistä keskittymistä.

Onnettomuusriski on lajissa niin suuri, että laskeminen vaatii täydellistä keskittymistä.

Vuorilta löytyy rauha

Rukan alppikoulussa Santeri opiskelee vammattomien laskijoiden parissa. Teinivuosinaan hän osallistui heidän kanssaan samoihin kilpailuihin, mutta siirtyi pari vuotta sitten parahiihtäjäksi.

Nuorempana Santeri halusi näyttää samalta kuin muutkin. Laskiessa hän piti muodon vuoksi sauvaa oikeassa kädessään, eikä laskukavereista moni edes tiennyt vammasta.

"Tavallisissa junnukisoissa pystyin taistelemaan itseni 15 parhaan joukkoon, mutta sitten aloin jäädä jälkeen kahta kättä käyttävistä kavereista."

Parakisoissa menestys on jatkunut, ja Santeri on saanut tottua nimikirjoitusta kypäräänsä pyytäviin junioreihin.

Hän on myös päässyt näkemään maailmaa enemmän kuin moni ikäisensä. Vuodessa on kolmekymmentä kisastarttia ja lukuisia jäätikköleirejä: viime kuukausina Santeri on urheillut muun muassa Itävallassa, Sveitsissä, Kroatiassa ja Sloveniassa.

Joskus voihkin harjoitusten jälkeen kivusta suihkussa, kun varpaat ovat niin jäässä.

Vaikka Santeri on jo tottunut majesteetillisiin lumisiin vuorenhuippuihin, alppimaisemat auringonnousuineen ja -laskuineen pysäyttävät edelleen.

"Vuorilla rauhoittuu."

Lajissa saa totutella myös vaihtuviin sääolosuhteisiin ja laskuihin niin kolmenkymmenen asteen pakkasessa kuin ruoskan lailla piiskaavassa tuulessa.

"Joskus voihkin harjoitusten jälkeen kivusta suihkussa, kun varpaat ovat niin jäässä."

"Emme ole laskeneet ajokilometrejä tai euroja, mutta kyllähän kyse on merkittävästä taloudellisesta ja ajallisesta panostuksesta", Santerin vanhemmat Olli ja Marita sanovat lähellä Helsinki-Vantaan lentokenttää Amarillossa, jossa he ovat saattamassa poikaansa leirille.

Logistiikan mestarit

Rauhallinen ja harkitseva lapsi. Sellainen Santeri oli pienenä, ja niinpä hänen vanhempansa ajattelivat, ettei hän välttämättä innostu ratalaskemisesta isoveljensä Oskarin lailla. Toisin kävi.

Molemmat pojat hurahtivat alppilajeihin Myllymäen rinteessä Joutsenossa, jossa Lappeenrannassa asuva perhe kävi laskettelemassa.

"Alusta asti ajattelimme, ettei Santeria voi missään lasikaapissa pitää. Fysioterapeuttikin sanoi, että urheileminen kannattaa", Marita sanoo.

Alusta asti ajattelimme, ettei Santeria voi missään lasikaapissa pitää. 

Aluksi laskeminen oli vapaa-ajanviettoa perheen voimin, mutta 11-vuotiaana Santeri pääsi valmennukseen. Se tarkoitti, että perheen talviviikonloput kuluivat kisoissa ja leireillä ympäri Suomea. Molemmat vanhemmat toimivat veljesten autokuskeina ja isä Olli Kiiveri suksihuoltajana.

"Joinain viikonloppuina matkat osuivat eri paikkakunnille. Siinä sai jo miettiä logistiikkaa", Marita sanoo.

Vanhemmat myöntävät, että poikien alppihiihtoura on vaatinut perheeltä kovaa innostusta lajiin ja uhrauksia.

Rahaa on kulunut paitsi välineisiin ja rinnemaksuihin myös hotelliasumiseen, automatkoihin ja lentoihin.

"Alppihiihto ei ole mikään halpa laji. Onneksi viime vuosien menestyksen myötä olen saanut myös sponsoreita, josta on tosi iso apu", Santeri kertoo.

Tule hyvä pelko

Yhdessä tien päällä oleminen on hitsannut koko perheen tiiviisti yhteen, ja he ovat saaneet alppihiihtopiireistä paljon ystäviä.

"Tämä on hyvää vastapainoa arkeen, sillä rinteessä kaikki työasiat unohtuvat", Olli sanoo.

Santeri vahvistaa, että laskiessa ei ehdi ajatella maallisia huolia. Laji vaatii täydellistä keskittymistä.

Varsinkin syöksylasku on hurjaa hommaa, jossa pelottaakin välillä. 

"Varsinkin syöksylasku on hurjaa hommaa, jossa pelottaakin välillä. Se on hyvää pelkoa, joka saa adrenaliinin nousemaan. Ja joka kerta pelko loppuu starttiin. Jos vedän pihalle kisassa tai häviän, laitan kuulokkeet päähän, musiikin soimaan ja mietin, mitä teen seuraavalla kerralla paremmin."

Vanhempia lajin vaarat eivät pelota aktiivisesti.

"Kaikessa on riskinsä, mutta ei sitä voi jatkuvasti ajatella. Muutenhan elämässä ei voisi tehdä mitään", Olli sanoo.

Santeri pukee lasit päähän ja lähtee rinnetreeniin joka aamu viitenä päivänä viikossa.

Santeri pukee lasit päähän ja lähtee rinnetreeniin joka aamu viitenä päivänä viikossa.

Treenit kahdesti koulupäivässä

Kun Santeri oli 15, hän muutti perheen omakotitalosta Lappeenrannasta Kuusamoon isoveljensä Oskarin perässä.

"Moni on kysynyt, miten uskalsimme antaa poikien lähteä niin nuorena kotoa pois, mutta alppikoulussa he ovat hyvissä käsissä", Marita sanoo.

Koulun nuoret asuvat samassa talossa Kuusamon keskusta-alueen laidalla. Santeri jakaa soluasunnon toisen nuoren miehen kanssa, kokkaa itse ja pesee pyykkinsä.

"Vaikka äiti ei ole enää tekemässä ruokaa, kotoa lähteminen oli yllättävän helppo muutos. Osasin kokata jo entuudestaan", Santeri sanoo.

(Lue juttu: Näin syö 17-vuotias alppihiihtäjä Santeri Kiiveri)

Yhdessä jaksossa en ollut koulussa päivääkään kisojen takia.

Alppikoulussa treenataan kaksi kertaa päivässä viitenä päivänä viikossa.

"Aamulla lähdemme kahdeksi tunniksi mäkeen, päivällä teemme kouluhommia ja illalla on vielä tunnin tai puolentoista kuntosali-, juoksu-, keskivartalo- tai liikkuvuustreeni."

Vapaapäivinä Santeri lukee kokeisiin, tekee rästiin jääneitä koulutöitä ja käy frisbeegolfaamassa.

"Kisaamme kavereiden kanssa vähän kaikesta, pleikkapeleistä lähtien. Olen aika aktiivinen enkä jää koskaan vain makaamaan sänkyyn."

Santerin keskiarvo on ollut lukiossa noin kahdeksan.

"Se on ihan hyvä. Olen tosi paljon poissa. Yhdessä jaksossa en ollut koulussa päivääkään kisojen takia."

Maailmalta itseluottamusta

Kisoihin Santeri lähtee useimmiten slovenialaisen valmentajansa kanssa. Vanhemmat tulevat mukaan vain tärkeimpiin koitoksiin.

"Santeri pärjää kyllä ilman meitäkin. Hän on saanut paljon itseluottamusta ja kielitaitoa maailmalla ja lentokentillä pyöriessä", Olli-isä sanoo.

Nähtävyyksiä kisamatkoilla ei juuri ehdi katsella.

"Pitää keskittyä kisaan. Muuten fokus katoaa."

Säästän rahaa lenkkareihin. 

Etelä-Korean paralympiarinteet Santeri katsasti viime vuonna. Silloin hän ehti muutamaksi päiväksi Souliin ihmettelemään miljoonakaupungin katuhälinää, pilvenpiirtäjiä ja kenkäkauppoja.

"Säästän rahaa lenkkareihin. Tiedän kyllä yleensä, mikä on trendikästä."

Rukan laskettelukeskuksessa trendilenkkarit saavat nyt odottaa. Kuuset notkuvat lunta ja raskas sumu peittää näkyvyyden huipulle. Santeri vetää laskuhanskat käteen ja lähtee rinteeseen. 

Santeri Kiiveri, 17

  • opiskelee toista vuotta Kuusamon lukiossa ja Rukan alppikoulussa.
  • kuuluu Suomen paramaajoukkueeseen.
  • tavoitteena olla maailman paralaskijoiden kärjessä ja hakea tulevaisuudessa oikeustieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan.
  • kilpailee Pyeongchangin paralympialaisissa 10.3.–17.3.2018 lajeinaan syöksy, super-G, super combi, pujottelu ja suurpujottelu.
  • Sokos Hotels tukee Santerin valmistautumista paralympialaisiin. Santeri on Sokos Hotellien kummiurheilija.

Santerin kisa- ja harjoitusmatkojen tunnelmia voi seurata Sokos Hotellien Facebookissa ja Instagramissa.

Teksti
Kuvat Antti J. Leinonen, Heli Blåfield
Avainsanat: urheilu
Arvioi artikkeli
Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5