Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mukana viimeisellä matkalla

Teksti:
Ralf Nyberg
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 21.2.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Lähes jokainen meistä joutuu elämänsä aikana järjestämään lähimmäisensä hautajaiset. Silloin turvaudutaan hautaustoimiston apuun.

Ala ei sovi kaikille. Mutta ne, jotka tuntevat sen omakseen, viihtyvät pitkään.

"Työ hautaustoimistossa on ennen kaikkea palvelua. Pärjätäkseen on oltava oikea asenne ja kyky tulla toimeen ihmisten kanssa. On osattava aistia asiakkaiden mielentila ja saatava heidän luottamuksensa", toteaa Kerttu Kantokorpi.

Hautaustoimistossa ura luodaan työn kautta oppimalla, sillä mitään yleistä tutkintoa ei ole.

Kantokorpi työskenteli HOK-Elannon Hautauspalvelun toimistonhoitajana kahden vuosikymmenen ajan, vuodesta 1981 lähtien. Eläkkeelle hän jäi 13 vuotta sitten.

Läheisen kuolema on aina vakava paikka, ja harva meistä miettii sitä etukäteen. Kun ikävä tilanne osuu kohdalle, usein se tulee yllättäen.

"Suru koskettaa jokaista, joka tulee hautaustoimistoon. Täällä on lupa näyttää tunteita. Surun keskellä lamaantunut henkilö voi usein helpottua jo siitä, että saa vietyä jotain eteenpäin."

Kantokorven mukaan luontainen empatia on avuksi työntekijälle, mutta samalla on pidettävä tiettyä etäisyyttä. Työ vaatii hienotunteisuutta ja tarkkuutta. Mikään ei saa mennä pieleen. Toista tilaisuutta ei tule.

"Kun kuolema on kohdannut hyvin nuoren henkilön, on ollut vaikea pitää itsensä tunnekuohun yläpuolella. Mutta tässäkin on auttanut, kun on keskittynyt asioiden hoitamiseen", Kantokorpi sanoo.

Tavat ja asenteet muuttuvat

HOK-Elannon Osuuskaupalla on pitkät perinteet siinä, että se vastaa jäsentensä palveluista koko elämänkaaren ajan. Siksi on luontevaa, että osuuskauppa huolehtii myös viimeisestä matkasta.

Hautauspalvelu perustettiin 60 vuotta sitten Elannon jäsenten toiveesta. Osuusliike oli silloin myöntänyt hautausavustusta jäsenilleen jo 30 vuoden ajan. Tuolloin päätettiin, että se voisi vastata myös hautajaisten järjestämisestä.

"Suhtautuminen hautajaisiin on muuttunut niistä ajoista, kun tulin alalle. Silloin tultiin usein koko perheen voimin paikalle sopimaan asioista, ja siihen varattiin runsaasti aikaa. Lesket käyttivät vielä 1980-luvulla suruharsoa päässä ja miehet surunauhaa tai -nappia vaatteissa", Kantokorpi muistelee.

Nykyään suruharsoja ja -nauhoja näkee harvoin edes varsinaisissa hautajaisissa. Kantokorven mukaan hautausjärjestelyihin suhtaudutaan nyt aiempaa vapaammin ja usein tehtävä delegoidaan yhdelle henkilölle.

"Kiire näkyy näissäkin asioissa, ja jotkut hoitavat järjestelyt jopa puhelimitse. Myös rahasta puhuminen oli aiemmin kiusallista monelle, mutta nykyään hautajaisten kustannuserittelyt esitetään selkeästi jo tilauksen yhteydessä."

"1980-luvulla lesket käyttivät suruharsoa. Nykyään sitä ei näe."

Huolellinen järjestelijä

Pääkaupunkiseudulla kappelit voivat olla kovin varattuja, ja seremoniat hoidetaan siksi tiukalla aikataululla.

Kukat lasketaan arkun viereen tavallisesti jo siunaustilaisuuden alussa, jolloin ne saavat olla mahdollisimman pitkään näkyvillä. Tämä tuhkauksista tutuksi tullut tapa on otettu käyttöön tavallisissa arkkuhautauksissakin. Pääkaupunkiseudulla jo yli 75 prosenttia vainajista tuhkataan, kun koko maan keskiarvo on noin 45 prosenttia.

Hautajaiset ovat tilaisuus, jossa jätetään hyvästit vainajalle. Tarkoituksena on luoda sellaiset puitteet, että ne lohduttavat osallistujia ja kunnioittavat vainajaa.

"Toimiston virkailijan tehtävänä on käydä huolellisesti läpi kaikki järjestelyt asiakkaan kanssa", Kantokorpi summaa.

Mikään ei saa mennä pieleen. Toista tilaisuutta ei tule.

Neuvoja omaisille

  • HOK-Elannon Hautauspalvelu on alansa suurin toimija Suomessa.
  • Toimisto tarjoaa apua testamenttien laatimiseen, perinnönjakoon ja perintösuunnitteluun.
  • Pääkaupunkiseudulla HOK-Elanto on ainoa hautaustoimisto, jolla on omat juristinsa.

HOK-Elannon Hautauspalvelu on viime vuosina avannut toimipisteitä myös suuriin kauppakeskuksiin. Hienovaraista markkinointia on tehtävä, ja yksi tapa on olla läsnä ihmisten arjessa. Sijainti kauppakeskuksissa on osa tätä.

Myös netin merkitys on kasvanut. Hautaustoimiston kotisivuilla voi tutustua palveluihin, saada toimintaohjeita ja verrata kustannuksia.

Kuuden vuosikymmenen kokemuksella

Hautauspalvelu perustettiin vuonna 1954 Elannon jäsenten toiveesta. Alkuvaiheessa toimistossa oli kolme työntekijää. Töölön Messuhallia vastapäätä sijainneen Kammiokatu 1:n (nykyisin Sibeliuksenkatu) ensimmäisenä toimistonhoitajana toimi Lempi Salo.

Tuohon aikaan toimiston palvelut olivat hyvin konkreettisia: arkut tulivat puuvalmiina toimistoon, jossa niihin lisättiin pehmusteet, kangasverhoilut ja koristeet. Lisäksi toimistolla ommeltiin vaatetus vainajille ja sidottiin kukka-asetelmat.

Vuonna 1963 avattiin Hakaniemen Siltasaarenkatu 6:een toinen toimisto. Kymmenen vuotta myöhemmin näissä kahdessa toimistossa työskenteli 30 henkilöä. Toiminta oli kasvanut niin, että se hoiti jo yli puolet Helsingin seudun hautauksista.

Vuodesta 1972 Hautauspalvelua johti 25 vuoden ajan Hilkka Elmgrén. Hänen aikanaan toimintaa kehitettiin voimakkaasti. Arkunvalmistuksesta luovuttiin, ja yhteistyö alkoi eri valmistajien kanssa. Tuote-esittelyssä otettiin käyttöön arkkujen pienoismallit, jotka sittemmin ovat tulleet alan yleiseksi käytännöksi.

Perunkirjoituksia ryhdyttiin hoitamaan vuonna 1978. Lisää toimistoja perustettiin 1980-luvulla Keravalle, Tikkurilaan ja Tapiolaan.

2000-luvulla Hautauspalvelun johdossa ollut Erkki Kivistö jatkoi toimipisteiden laajentamista Helsingin Itäkeskukseen ja Hyvinkäälle. HOK:n ja Elannon fuusion myötä nimi muuttui HOK-Elannon Hautauspalveluksi vuonna 2004.

Vuonna 2007 Timo Purhonen astui hautauspalvelun johtoon ja alkoi kehittää sen ketjumaista toimintaa. Sen jälkeen on avattu toimistot Myyrmäkeen, Leppävaaraan, Forumiin, Malmille ja Espoonlahteen. Tällä hetkellä toimistoja on yhteensä 12.

Hautauspalvelun 60. juhlavuosi sai murheellisen alun, kun arvostettu ja pidetty ketjujohtaja Purhonen menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 18.12.2013.

HOK-Elannon Hautauspalvelun ketjujohtajaksi maaliskuusta 2014 alkaen on nimitetty Mika Heikkinen.

Lisää aiheesta