Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mistä huomaat, että lapsesi ei näe?

Teksti:
Silmäasema
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 4.8.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Lapsen heikko näkö voi oireilla esimerkiksi oppimisen hidastumisena tai lukihäiriönä. Lapsen näöstä huolehtiminen riittävän aikaisin on ratkaisevaa koulu-uran kannalta.

Lapsen huono näkö voi jäädä vanhemmilta huomaamatta, sillä lapsi ei välttämättä osaa kertoa näkemisen ongelmista. Lasten tavallisimpia näkö-ongelmia ovat karsastus sekä vaikeus nähdä kauas tai lähelle. Kaikkiin näihin löytyy ratkaisu oikeanlaisilla laseilla, sanoo lasten näkemiseen erikoistunut silmälääkäri Aurora Heickell.

"Lapsen näkö-ongelmat voivat ilmetä koulutyössä tai harrastusten yhteydessä. Lapsi voi olla tavallista varovaisempi esimerkiksi portaissa tai kiipeillessä, jos näkeminen on epävarmaa", Heickell kertoo.

Näistä merkeistä tunnistat lapsen näkövaivat

  1. Onko lapsellasi usein päänsärkyä? Huono lähi- tai kaukonäkö pakottaa silmät työskentelemään ahkerammin, kun tarkennus kauas tai lähelle ei suju luonnostaan. Tämä voi aiheuttaa lapselle päänsärkyä.
  2. Onko lapsesi haluton tai hyvin hidas lukemaan? Jos kirjoihin tai ruudulle tarkentaminen on työlästä, lapsi voi alkaa vältellä näitä. 
  3. Seuraako lapsesi tekstiä sormillaan? Heikko lähinäkö ja karsastus vaikuttavat luettavan tekstin selkeyteen, jolloin lapsen voi olla helpompi seurata tekstiä 
  4. Onko lapsesi hyvin varovainen maastossa liikkuessaan? Karsastus eli kieroon katsomisenakin tunnettu vaiva vaikuttaa syvyysnäköön, jolloin pintojen muotoa voi olla vaikea erottaa. 
  5. Istuuko lapsesi aina lähellä ruutua televisiota katsoessaan? Tämä voi olla merkki siitä, että kaukonäössä on puutteita.
  6. Onko lapsellasi keskittymisvaikeuksia? Heikon näön kanssa oleminen voi olla lapselle haastavaa, jolloin keskittyminen tarkkuutta vaativiin asioihin ei kiinnosta.

Vinkit antoi lasten näkemiseen erikoistunut silmälääkäri Aurora Heickell Silmäasemalta. 

Silmäasema tarjoaa kaikille ekaluokkalaisille ilmaiset silmälasit lääkärin määräystä vastaan. Tuleva koululainen on tervetullut Silmäasemalle optikon tekemään maksuttomaan näöntutkimukseen. Jos optikko toteaa Silmälaseille tarvetta, hän lähettää alle 8-vuotiaan lapsen silmälääkärille. Asioimaan voi tulla myös muualta saadun silmälasireseptin kanssa.

Silmäasema on S-ryhmän kaupallinen yhteistyökumppani.