Minun kotiseutuni: Jokien halkoma Pohjanmaa

14.12.2014
0 arviota
Jokien halkoma Pohjanmaa

Kieli yhdistää ja erottaa ihmisiä Pohjanmaalla. Parhaan kuvan alueesta saa, kun uskaltautuu pienemmille teille tutkimaan kyliä ja kauniisti hoidettuja pihoja.

Rakkaus liikuttaa. Mervi Lindbergin, 38, se kuljetti Itä-Suomesta Pohjanmaalle yli kymmenen vuotta sitten.

"Tapasimme Karin kanssa Ihmisoikeuspäivillä, ja se oli menoa. Ei mennyt puolta vuottakaan, kun asuin jo Pietarsaaressa", Mervi nauraa.

Muutto toiselle puolelle Suomea Kokkolan kupeeseen jännitti. Mervi ei ollut puhunut ruotsia koskaan muuten kuin koulussa pakollisilla kielten tunneilla. Pietarsaaren asukkaista enemmistö on ruotsinkielisiä. Vain kaksi viidestä puhuu suomea äidinkielenään. Työpaikan löytyminen askarrutti ja pelotti.

"Sain onneksi työpaikan heti pesulasta. Mies kiusasi minua, että ei siellä kukaan puhu suomea. Pärjäsin kuitenkin hyvin", Mervi muistelee.

Työ ei ole ollut Merville Pietarsaaren vuosien keskeisin sisältö. Perheeseen on tupsahtanut kolme lasta, joista jokaista Mervi hoiti kotona ensimmäisten ikävuosien ajan. Nyt nuorimmainen on viisivuotias, ja Mervi työskentelee iltapäiväkerhojen ohjaajana.

Kaksi kotiseutua

Vuosien vieriessä Pietarsaaresta on tullut Merville koti ja aikuisiän kotiseutu. Sisämaan kasvatti on oppinut nauttimaan meren läheisyydestä.

"Meren rannalla sielu lepää. Tasaista täällä tosin on verrattuna sisämaahan."

Myös Savo lapsuuden kotiseutuna on edelleen tärkeä osa elämää. Mummolaan suunnataan noin neljä kertaa vuodessa lasten lomien aikaan.

"Kotiseutu on siellä, missä itsellä on hyvä olla. Siellä ovat läheiset ja koti. Ja sydän on juurtunut sinne", Mervi pohtii.

Nykyisin Mervillä on Pietarsaaressa myös omia ystäviä. Kaikki tutut eivät enää ole miehen kautta tulleita.

Alussa tutustuminen tuntui hankalalta. Ihmiset vaikuttivat pidättyväisiltä verrattuna savolaiseen jutusteluun. Toisaalta keskustelun avaaminen jännitti Merviä itseäkin.

"Pieni kynnys oli aloittaa juttelua, kun ihmisistä ei näy päälle kumpaa kieltä he puhuvat. En edelleenkään puhu ruotsia sujuvasti, ja se on vähän hidastanut tutustumista", Mervi kertoo.

Silti itäsuomalainen tapa rupatella tuntemattomienkin kanssa ei ole kokonaan päästänyt otettaan.

"Miehenikin tosin juttelee kaikille, mutta hän ei olekaan tyypillinen pohjalainen, vaikka on täältä kotoisin", Mervi nauraa.

Mervi toivoo, että kielikysymykset eivät paina hänen omien lastensa mieltä samalla tavalla, kuin ne ovat häntä vaivanneet. Lapset ovat aloittaneet kielikylvyn jo tarhassa ja käyvät koko peruskoulun osittain ruotsin kielellä.

"Hyvin lapset ovat oppineet ruotsia, vaikka eivät puhukaan sitä kotona. Tuntuu, että vanhemmat tytöt oppivat englantiakin helpommin, kun ruotsi on jo osittain pohjalla", Mervi kertoo.

Kun Pohjanmaalla tehdään jotain, se tehdään kunnolla. Asioiden etenemistä ei jäädä loputtomasti odottelemaan.

Pohjanmaan järvimaisema

Alavetelille on tyypillistä mäkien ja järvien täplittämä maisema.

Kulkemista kielirajan yli

Alavetelin murre kuulostaa ensi alkuun muinaisskandinaaviselta kieleltä. Sitten korva alkaa tunnistaa puheensorinasta suomenkielisiä lainasanoja.

"Joku on sattuvasti sanonut, että me emme osaa ruotsia emmekä suomea, mutta puhumme sujuvasti molempia", lähes koko ikänsä Alavetelissä asunut Christer Forsström, 67, nauraa.

Alaveteli on ollut jo vuodesta 1969 osa laajempaa Kruunupyyn kuntaa, jonka asukkaista yli 80 prosenttia on ruotsinkielisiä. Naapurikunnat idässä ja pohjoisessa ovat puolestaan täysin suomenkielisiä.

Ennen vanhaan Alavetelissä saatettiin yöpyä tai pitää taukoja, kun ihmiset vaelsivat sisämaasta Kokkolan tervakaupunkiin asioimaan. Moni löysi kumppanin kielirajan takaa, ja seuraavasta sukupolvesta kasvoi kaksikielisiä.

Toinen Alavetelin ja ruotsinkielisen Kokkolan erityispiirre on asioiden höystäminen huumorilla. Se pehmentää yleistä tapaa sanoa asiat suoraan.

"Meitä kutsutaan aurinkokansaksi, solskensfolket. Huumori ei ole täällä syntiä niin kuin monessa muussa paikassa. Jopa entisten liitoskuntien välillä on eroja. Kruunupyyssä ollaan vakavampia kuin Alavetelissä ja Teerijärvellä", Christer kertoo.

Samalla seudulla asuu myös koko hänen sukunsa. Juuret ovat vahvasti kiinnittyneet pohjalaiseen maaperään.

Työuransa Christer teki alakoulun opettajana ja rehtorina. Myöskään eläkepäivät eivät saa aktiivista miestä pitkästymään. Tekemistä riittää kotiseutuyhdistyksessä, jonka tapahtumiin Christer kirjoittaa näytelmiä paikkakunnan merkkihenkilöistä. Lisäksi viisi lastenlasta pitää hänet virkeänä.

Kotiseutuyhdistys on marssittanut näyttämölle Alavetelin ensimmäisen papin ja elinkeinovapautta puolustaneen valtiopäivämiehen Antti Chydeniuksen. Myös Suomen ensimmäinen nykyaikainen kuvanveistäjä Erik Cainberg on saanut oman näytelmänsä.

"Haluan nostaa historian merkkihenkilöitä varjosta esiin. Seuraavana vuorossa on kirkkomaalari Johan Backman", Christer lupaa.

Lisäksi kotiseutuyhdistys vaalii tervan polttamisen perinnettä. Tervan polttaminen alusta asti on kuitenkin niin iso urakka, että siihen ei lähdetä vuosittain.

"Huumori ei ole täällä syntiä niin kuin monessa muussa paikassa."

Järviä ja kauniita pihoja

Kun Pohjanmaalla tehdään jotain, se tehdään kunnolla. Asioiden etenemistä ei jäädä loputtomasti odottelemaan. Jos muu ei auta, kääritään itse hihat ja tartutaan toimeen. Yrittäjähenki kukoistaa, ja työttömyyttä on vähemmän kuin keskimäärin Suomessa.

Laajaan alueeseen mahtuu monenlaisia paikalliskulttuureja ja myös maisemia. Alavetelille on tyypillistä mäkien ja järvien täplittämä maisema. Järvisuomalainen ei ehkä osaa nähdä tai ihastella vesistöjen määrää, mutta jokien halkomaan Pohjanmaahan verrattuna järviä on paljon.

"Alavetelissä on 50 järveä, joilla on nimi. Teerijärvellä niitä on 70", Christer laskee.

Perhonjoki, josta Christer puhuu Vetelinjokena, on alueelle tärkeä elämänsuoni, jonka varrelle kylät ja asutus ovat aikanaan rakentuneet. Parhaan kuvan seudusta saa, kun uskaltautuu pienemmille teille tarkkailemaan kyliä ja maisemaa.

"Ihmiset panostavat näillä seuduilla pihoihin ja pihojen ulkonäköön. Tässä on eroa sisämaahan verrattuna. Pihojen laittamiseen on ehkä saatu vaikutteita Ruotsista. Täällä katsotaan paljon Ruotsin televisiota, jossa puutarhaohjelmia on ollut pidempään kuin Suomessa", Christer pohtii.

Mervin matkailuvinkit

  • Vaella Saukon reitillä Pedersören kunnassa. 50 kilometrin merkitty patikkapolku kulkee läpi kauniiden maisemien, ja sen varrella on yöpymispaikkoja.
  • Piipahda Pietarsaaressa Aspegrenin puutarhaan ja Rosenlundin pappilaan vaikkapa eväsretkelle. Eräs Suomen parhaiten säilyneistä vanhoista pappilamiljöistä on auki ympäri vuoden.
  • Tutustu kasveihin Pietarsaaren keskustan Koulupuistossa (Skolparken). Puistossa kasvaa lähes tuhat eri kasvilajia.
  • Vietä aikaa Fäbodan hiekkarannalla 8 kilometrin päässä Pietarsaaren keskustasta. Luontopolut risteilevät alueella, ja kesällä siellä toimii ravintola.
  • Käy Seinäjoen käsityömessuilla. Joka toinen vuosi järjestettävät messut tarjoavat käsityömateriaalien lisäksi myös design- ja sisustusideoita.

Christerin matkailuvinkit

  • Kuljeskele Pietarsaaren puutalokaupunginosassa Skatassa, Kokkolan Nerestanissa ja Kristiinankaupungin vanhassa kaupungissa. Vanhoissa taloissa on kauniita yksityiskohtia ja oma, erityinen tunnelmansa.
  • Tutustu Pohjanmaan kyliin ja kyläteihin. Esimerkiksi Luodon ja Larsmon kautta kulkeva seitsemän sillan saaristotie Kokkolan ja Pietarsaaren välillä on kaunis maisemaltaan.
  • Poikkea Alavetelin Seljesharjulle. Pohjanmaan Punkaharjuksi sanotun harjun kupeessa voi myös kalastaa ja soudella Seljesjärven aalloilla.
  • Purjehdi Tankarin majakkasaarelle Kokkolan ulkosaaristoon yhteysaluksella tai omin päin. Saarella sijaitsee majakan lisäksi kirkko, lintuasema, luotsiasema ja vanha kalastajakylä.
  • Kuuntele kansanmusiikkia Kaustisella. Festivaali kutsuu musiikinystäviä kesäisin, ja tarjolla on myös musiikin kursseja ja koulutusta.

Juttusarjassa koko ikänsä tietyllä alueella eläneet ja aikuisena sinne muuttaneet ihmiset eri puolilta Suomea kertovat omasta kotiseudustaan. He myös vinkkaavat, mihin matkalaisen kannattaa tutustua. Sarjan osat on julkaistu Yhteishyvä-lehdessä vuosien 2013 ja 2014 aikana.

Teksti
Kuvat Ulla Nikula
Avainsanat: matka
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5