Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Meikkivoiteet – ostajan opas

Teksti:
Katja Kokko, BB-voiteet täydentänyt Annette Saksman
Kuvat:
Thinkstock
Julkaistu: 21.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Meikkivoiteen valintaan kannattaa panostaa, sillä kaunis ja luonnollinen meikkipohja on meikkaamisessa kaiken a ja o.

Sopivan meikkivoiteen valitseminen voi olla hankalaa, kun tarjolla on laajasti erilaisia meikkivoidetyyppejä aina kiinteästä kakkupohjasta jauhemaiseen mineraalimeikkivoiteeseen.

Haluttu lopputulos voi olla läpikuultava ja valoa heijasta tai peittävä ja mattapintainen. Se, kumpaan lopputulokseen pyrkii, riippuu esimerkiksi silmämeikin vahvuudesta. Vallitseva trendi meikkipohjassa on ollut jo pitkään luonnollisuus sekä kuulakkuus.

Vahva silmämeikki vaatii peittävämmän meikkipohjan.

On hyvä pitää mielessä, että ihotyyppi saattaa vaihdella vuodenajan mukaan. Kesällä riittää usein läpikuultava meikkivoide tai sävyttävä päivävoide, mutta talvella iho kaipaa enemmän peittämistä ja varsinkin suojaa. Ihon olisi myös hyvä antaa välillä hengittää kunnolla eli olla ilman meikkivoidetta.

Muistisääntöjä meikkivoiteen valintaan

  • Meikkivoidetta valittaessa voidetta kokeillaan leuan alueelle ja mieluiten puhtaalle iholle.
  • Oikea sävy sulautuu ihon väriin huomaamattomasti tai on ainoastaan aavistuksen omaa ihon väriä tummempi. Vaaleampaa väriä ei kannata valita, jotta kasvot eivät näyttäisi elottomilta.
  • Meikkivoide häivytetään hyvin leuan alle ja korvien juureen.
  • Pelkällä meikkivoiteella ei pidä yrittää peittää ihon ongelmakohtia, kuten näppylöitä, couperosaa tai tummia silmänalusia. Niihin käytetään peitevoidetta.
  • Meikkivoiteen kiinnittämiseen kannattaa aina käyttää irtopuuteria. Koostumukseltaan hienojakoisella puuterilla saa luonnollisen lopputuloksen.
  • Irtopuuterin levitykseen käytetään isoa sivellintä tai irtopuuterivippaa. Puuteri hierotaan käden kautta vipan tai siveltimen sisään, jolloin sitä ei tule iholle liikaa.
  • Ihon kiilto taputellaan ensin niin sanotulla kiillonpoistaja- tai puuteripaperilla tai vaikka vessapaperilla, jonka jälkeen voi lisätä kevyesti kivipuuteria.

Levitystekniikka ja meikinpohjustus vaikuttavat lopputulokseen

Peittävälläkin meikkivoiteella saa ohuen lopputuloksen, kun sen hieroo ihoon sormilla. Vastaavasti ohutkin meikkivoide peittää, kun sen tuputtelee ihoon sienellä. Kokeilemalla löytää itselleen sopivan tekniikan ja välineet.

Meikkivoiteen levitysvälineet

  • Sienellä tuputellen saa peittävän ja tasaisen lopputuloksen. Sienellä vetäen pohjasta tulee ohut ja läpikuultava.
  • Siveltimellä saa ohuen tai peittävämmän pinnan ja meikkivoidetta on helppo lisäillä siististi haluttuihin kohtiin.
  • Sormin hieroen saa ohuen pinnan.

Ohuempi kerros sormilla levittäen, sienellä peittävämpään tulokseen.

Meikinpohjustus

Laajentuneet ihohuokoset ja pienet juonteet tasoittuvat meikinalusvoiteella, jota levitetään aina kosteusvoiteen päälle. Meikinalusvoide pitää meikin paikoillaan, estää tehokkaasti kiiltoa ja auttaa meikkivoidetta levittymään kauniimmin.

Kuultava lopputulos – meikkivoiteen valinta

Kun lopputuloksen halutaan olevan läpikuultava ja valoa heijastava, meikkivoidevaihtoehdot ovat:

  • sävyttävä päivävoide
  • BB-voide
  • meikkipuuteri
  • mineraalimeikkivoide
  • läpikuultava meikkivoide
  • valoa heijastava meikkivoide
  • kiinteyttävä meikkivoide.

Sävyttävä päivävoide

sopii hyvin nuorelle tai iholle, joka ei kaipaa paljon peittämistä. Sävyttävä päivävoide on lisäksi erinomainen tuote kesällä, kun iho on päivettynyt. Se sopii myös miehille.

BB-voide

on hoitava voide, joka muistuttaa tuotemerkistä vaihdellen joko sävyttävää päivävoidetta tai päivä- ja meikkivoiteen yhdistelmää. BB kirjainlyhenne tulee sanoista Blemish Balm tai Beauty Base, joilla tarkoitetaan ihon pohjustamista voidemaisella tuotteella. Sormin levitettävä monitoimivoide kosteuttaa, tasoittaa ja heleyttää ihon sävyä sekä antaa aurinkosuojan. BB-voiteita löytyy nykyisin myös erilaisille ihotyypeille, esimerkiksi rasvoittuvalle ja herkälle iholle.

Meikkipuuteri

sopii nuorelle tai iholle, joka ei kaipaa paljon peittämistä. Meikkipuuterissa on meikkivoide ja puuteri yhdessä, joten sen käyttö on helppoa ja nopeaa. Se ei kuitenkaan sovi kuivalle iholle tai iholle, jossa on ryppyjä, sillä meikkipuuteri korostaa niitä entisestään.

Mineraalimeikkivoide

sopii kaikille ihotyypeille eikä kaipaa kaverikseen puuteria. Koostumus tulee jauhemaisista luonnon mineraaleista. Mineraalimeikkivoide hierotaan ihoon pyörivin liikkein pullealla kabuki-siveltimellä. Sivellin on useimmissa pakkauksissa mukana.

Lopputuloksesta tulee kauniin kuulakas ja luonnollinen. Tuotteen määrää säätelemällä saa joko läpikuultavan tai peittävän jäljen. Osa mineraalimeikkivoiteista sisältää luonnosta saatavia vahoja, joilla koostumusta saadaan sidottua. Tuotteet ovat joko nestemäisessä tai voidemaisessa muodossa.

Läpikuultava meikkivoide

on omiaan nuorelle ja kuulakkaalle iholle sekä iholle, joka ei kaipaa paljon peittämistä. Sopii erityisesti kesän päivettämälle iholle. Läpikuultavat meikkivoiteet ovat usein myös kosteuttavia.

Valoa heijastava meikkivoide

sopii kaikille ihotyypeille. Lopputulos on yleensä puolipeittävä tai peittävä, mutta näyttää kuitenkin luonnolliselta. Valoa heijastavat pigmentit kirkastavat ihoa ja häivyttävät juonteita. Erinomainen tuote talvella, kun iho näyttää elottomalta ja kalpealta.

Kiinteyttävä meikkivoide

sopii aikuiselle iholle ja iholle, joka tarvitsee jo hoitoa ja kiinteyttä. Ohut meikkivoide peittää, mutta ei korosta ryppyjä. Kiinteyttävä meikkivoide sisältää usein valopigmenttiä.

Tasainen mattapinta – meikkivoiteen valinta

Jos lopputuloksen halutaan olevan mattapintainen ja peittävä, kannattaa valita meikkivoide, joka on koostumukseltaan

  • ohut, mutta peittävä ja pitkäkestoinen
  • mattapintainen
  • kiinteä.

Ohut, mutta peittävä ja pitkäkestoinen meikkivoide

on nestemäinen meikkivoide, jolla saa ohuen, puolipeittävän tai peittävän ja pitkään kestävän lopputuloksen. Sopii yleensä kaikille ihotyypeille.

Mattapintainen meikkivoide

on yleensä öljytön, peittävä ja pitkäkestoinen. Se antaa mattapinnan ja sopii hyvin rasvaiselle ja suurihuokoiselle iholle tai iholle, jossa on runsaasti peitettävää, kuten näppylöitä tai couperosaa.

Kiinteä meikkivoide

on nimensä mukaisesti kiinteää. Meikkivoidetta on nopea levittää ja peittävyyttä on helppo säädellä. Kiinteä meikkivoide levitetään iholle sienellä pitkin erisuuntaisin vedoin. Meikkivoide antaa mattapinnan ja kestää iholla hyvin. Ei paras valinta kuivalle ja hilseilevälle iholle.

Meikkivoiteen valinnassa tulee ottaa huomioon oma ihotyyppi sekä haluttu lopputulos.