Marraskuun kirjavinkit

26.10.2015
0 arviota
Marraskuun kirjavinkit

Kylmää kyytiä Moskovassa vai letkeämpää menoa Kummelin lavasteissa? Marraskuussa on syytä ryhtyä miettimään myös joululahjoja. Kirja on aina hyvä vaihtoehto.

Camilla Greben ja Paul Leander-Engströmin Omskin kauppias on itsenäinen jatko-osa Moskova Noir -trilogiassa. Kirja on dekkarin ja trillerin välimaastossa kulkeva kuvaus kansainvälisestä asekaupasta, maailmasta, jossa vain rahalla on merkitystä.

Alkuasetelmassa Ruotsin suurlähettilään poika Oscar Reider löytyy kuolleena Moskovasta suurlähetystön tiloista. Paikalla on myös prostituoiduksi epäilty venäläinen nainen, joka on juuri ja juuri hengissä. Kuolinsyy on huumeiden yliannostus, ja ensi näkemältä tilanne vaikuttaa tapaturmalta tai itsemurhalta. Olosuhteet jättävät kuitenkin paljon kysymyksiä.

Miksi nuori, juhlimiseen mieltynyt mies lukittautuu yksin suurlähetystön tiloihin juomaan itsensä hengiltä? Miten on mahdollista, että Oscarin assistentti kuolee vain päivää myöhemmin onnettomuudessa? Päähenkilöiksi nousevat ylisyyttäjä Sergei Skurov ja venäläistynyt ruotsalainen Tom Blixen, joka palkataan hoitamaan edesmenneen Oscarin työtä aseita Venäjälle ostavassa Maratechissä.

Omskin kauppias maalaa synkällä pensselillä film noir -perinteitä mukaillen. Kohtalokkaat naiset, rahan ja vallan vetovoima sekä moraalikysymykset ovat kirjan kantavia teemoja. Omantunnonvaivoja ja -valintoja löytyy Omskin kauppiaasta hieman liiankin kanssa. Tarinassa on lihallisia houkutuksia, rahan ja sosiaalisen aseman tuomaa riippuvuutta sekä pohdintaa vastuun ottamisen vaikeudesta.

Omskin kauppias on tyylipuhdas, nykyaikainen trilleri. Se kuitenkin etenee monia kilpakumppaneitaan rauhallisempaan tahtiin ja hieman henkilövetoisemmin. Tyylilajille uskollisesti jokainen luku loppuu jonkinlaiseen koukuttavaan käänteeseen, joka pakottaa jatkamaan lukemista.

CAMILLA GREBE – PAUL LEANDER-ENGSTRÖM: OMSKIN KAUPPIAS. Suomentanut Pekka Marjamäki. 489 s. Gummerus, 2015.

Makujen matka – Georgia

GEORGIAN KEITTIÖISSÄ

KAUKO RÖYHKÄ – VILLE HAAPASALO – JUHA METSO: MAKUJEN MATKA – GEORGIA. 168 s. Docendo, 2015.

Suositut Haapasalo-kirjat saavat jatkoa, kun Ville Haapasalo johdattaa lukijansa matkalle syömistä rakastavien ihmisten Georgiaan. Georgia ja sen ruokakulttuuri ovat Haapasalolle hyvin tuttuja ja tärkeitä. Matkatarinoiden lisäksi kirjassa on yli kolmekymmentä reseptiä.

Kummeli – Erittäin hyvin sanottu

KUMMELI-HUUMORIN YSTÄVILLE

TUOMAS MARJAMÄKI: KUMMELI – ERITTÄIN HYVIN SANOTTU. 224 s. Docendo, 2015.

Kukapa ei tuntisi Kummelia? Kummelin tarina on nyt koottu ensimmäistä kertaa kansien väliin. Timo Kahilainen, Olli Keskinen sekä kaikki Kummeli-Heikit muistelevat avoimesti uransa huippuhetkiä ja karikkojakin. Kirjassa kerrotaan myös se, miten Kummeli-nimi syntyi.

Törni kärkeen

UUTTA TIETOA SOTAHISTORIASTA

ESA SIRÉN: TÖRNI KÄRKEEN. n. 300 s. Gummerus, 2015.

Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnistä (1919–1965) kertova romaanisarja alkaa. Törni kärkeen -teoksen alussa Törni on vapaaehtoisena mukana suomalaisten SS-joukoissa Saksassa. Sitten seuraavat suurhyökkäykset Aunukseen ja Petroskoihin. Uutuusteos paljastaa Törnin toimista uusia yksityiskohtia. Lahjavinkki isänpäiväksi!

Pizze

HERKULLINEN PIZZAKIRJA

SAKU TUOMINEN – LUCA PLATANIA: PIZZE. 336 s. Otava, 2015.

Tee aitoa italialaispizzaa sähköuunilla kotikeittiössäsi. Saku Tuomisen uusin italialainen keittokirja esittelee pizzan historian, tutustuttaa pizza-asiantuntijoihin ja ennen kaikkea kertoo yli sata houkuttelevaa pizzareseptiä. Luca Platania on turkulaisen Pizzarium-ravintolan perustaja.

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu

JOULU TÄYNNÄ KOMMELLUKSIA

AINO HAVUKAINEN – SAMI TOIVONEN: TATUN JA PATUN IHMEELLINEN JOULU. 32 s. Otava, 2015.

Lasten suosikit Tatu ja Patu ovat nyt joulutunnelmissa. Kun näistä veijareista on kyse, joulu on kaikkea muuta kuin perinteinen. Ensin Tatu ja Patu menevät jouluvierailulle väärään taloon, sitten paistetaan hyasintteja. Tatun ja Patun joulu on todellakin ihmeellinen – ja naurattaa kaikenikäisiä lukijoita.

Harry Potter ja viisasten kivi

KERÄILYTEOS POTTER-FANEILLE

J. K. ROWLING, JIM KAY: HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI. Suomentanut Jaana Kapari-Jatta. 256 s. Tammi, 2015.

Kirja, josta Harry Potterin tarina ja maailmanvalloitus alkoivat. Ensimmäinen Harry Potter -teos on julkaistu tänä syksynä uutena, kuvitettuna painoksena yhtä aikaa monessa maassa. Jim Kayn nelivärikuvitus houkuttelee niin uusia kuin vanhojakin lukijoita Tylypahkan maailmaan. Isokokoinen kirja sopii hyvin lahjaksi.

Koonneet:
Kuvat: Lari Lappalainen ja kustantamot
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5