Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lukijat neuloivat lämpöä Turvatalojen nuorille

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 2.12.2016
|
Muokattu: 1.4.2022
Novitan ja Yhteishyvän perinteinen neulekilpailu on ratkennut. Peitot lahjoitettiin SPR:n Nuorten turvataloihin, joissa tehdään tärkeää työtä nuorten ja heidän perheidensä tukemiseksi.

Kuvassa peittoon kääriytynyt Ira Tikkanen, 20, tietää kuinka tärkeää työtä Turvataloissa tehdään. Ira kertoo saaneensa Tampereen Turvatalosta kaikkea mahdollista apua. Riidat äidin kanssa saivat Iran aikoinaan kolkuttelemaan Turvatalon ovea.

"Sinne voi mennä hakemaan apua pienemmästäkin syystä: läksyjen tekoon, Kelan papereiden täyttöön tai uuden päivärytmin etsimiseen, jos ei aamulla jaksa nousta kouluun", Ira kertoo omasta kokemuksestaan.

Turvatalo oli perheen tukena, kun Ira halusi muuttaa pois kotoa kolmisen vuotta sitten. Ratkaisu on osoittautunut hyväksi. Myös äidin ja tyttären välit kohentuivat muuton ansiosta.

Kiitos äänistä!

1. Neulekilpailun aihe kosketti. 

Neulekilpailuun lähetettiin yhteensä 150 peittoa. Esiraati valitsi niistä 10 äänestykseen.

2. Annoitta lähes 7 000 ääntä.

Suosikkipeittoaan sai äänestää Yhteishyvä.fi:ssä. Ääniä annettiin 6 979. Voittajapeitto sai 1 567 ääntä.

3. Katso voitto-ohje