Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Lasten kanssa puuhaaminen virkistää mieltä

Teksti:
Satu Hotakainen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 21.12.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Puuhailu lasten kanssa on mummoille ja papoille juhlaa ilman, että tarvitsee kantaa vanhempien arkivastuuta.

Kalliolle kukkulalle kajahtaa haagalaisessa Riistavuoren palvelukeskuksessa. Pöydän ympärille on kerääntynyt kymmenkunta vanhusta. Rollaattoreita tuupitaan sivummalle ja pyörätuoleille raivataan tilaa.

Yksivuotias Iida lykkii rollaattoria parin askeleen verran, kunnes hänen huomionsa kiinnittyy kaksivuotiaan Aavan leikkeihin. Aava on löytänyt pahvilaatikosta kyniä ja piirtää nyt laatikon kylkeen Terhokerhon vetäjän Tuula Salon avustuksella.

"Usein lapsia on paikalla vähän enemmänkin, mutta mukavaa että Aava ja Iida ovat tänään täällä", Salo sanoo.

Terhokerhoja järjestetään ympäri Suomen. Ne ovat maksuttomia ja kaikille avoimia kohtaamispaikkoja, joiden ideana on rakentaa sukupolvien välistä siltaa sekä viettää kiireetöntä aikaa ja leikkiä yhdessä. Mukaan voi tulla yksin, perheen kanssa tai vaikka kummi- ja lastenlasten kanssa.

Vantaalaiset Sirkka Laakkonen, 58, Jarmo Uutela, 55 ja heidän jälkikasvunsa muodostavat tiiviin perheen. Isovanhemmat kertovat viettävänsä mielellään aikaa Sirkan tyttärentyttären Aavan kanssa. Perheiden kodit sijaitsevat vain kymmenen kilometrin etäisyydellä toisistaan.

Tällä kertaa Sirkka Laakkonen ja Jarmo Uutela sekä Jarmon tytär Elli, 17, ovat tuoneet Aavan leikkimään Terhokerhoon.

"Saavat Aavan kotona siivota rauhassa ja viettää vähän aikaa kaksikuisen Aatoksen kanssa", Jarmo Uutela naurahtaa.

Terhokerhossa lapset voivat nauttia mummojen ja pappojen sekä muiden aikuisten kiireettömästä huomiosta. Tästä pääsee osalliseksi myös Iida, jonka oma mummo asuu viiden tunnin automatkan päässä. Sirkka Laakkonen istuu alas Iidan kanssa katsomaan kuvakirjaa.

"Isoäidin rooli poikkeaa vanhemman roolista, sillä tämä on aina juhla-aikaa lapsen kanssa", Sirkka Laakkonen sanoo.

Arjen pyörittäminen kuuluukin lasten vanhemmille kuuluu arjen pyörittäminen, joten isovanhemmat voivat olla lastenlastensa kanssa koko ajan täysillä läsnä.

"Ruuan laitan aina ennen, kuin Aava tulee, jotta ehdin sitten leikkiä siellä lattianrajassa hänen kanssaan. Lisäksi paikat järjestetään takaisin kuntoon vasta, kun vierailu on päättynyt", Laakkonen sanoo.

Lapsen seura piristää vanhusta

Ohjaaja Tuula Salo nostelee laatikosta erilaisia esineitä. Kivet ja oksanpätkät kiertävät ryppyisestä kädestä toiseen. Pienten villasukkien kudinjälkeä tutkitaan tarkkaan. Tämän tästä vanhusten huomio kuitenkin kiinnittyy lattialla touhaaviin lapsiin.

"Voi kuinka ihana pieni!" kuuluu jonkun ihastuneen vanhuksen suusta.

Tuula Salo kertoo huomanneensa Terhokerhon tapaamisissa, että lasten seura piristää vanhuksia. Tämän huomaa parhaiten muistisairaiden ryhmän saapuessa paikalle. Hymyt leviävät kasvoille ja kädet kurottavat pyörätuolista kohti leluja esitteleviä lapsia.

Palvelutalon asukas Pirkko Liisa Murtonen pyörittelee suurta käpyä käsissään.

"Näistähän voisi rakennella lasten kanssa rakennella vaikkapa eläimiä", hän ehdottaa.

Murtosella ei ole omia lapsia eikä siten lapsenlapsiakaan. Varamummon roolista hän kuitenkin nauttii silminnähden. Hän seuraa tarkkaan lasten touhuilua.

"Olen ollut paljon lasten kanssa jo aiemmin, koska olen työskennellyt opettajana", Murtonen kertoo.

Lasten iloiset kiljahdukset ja uteliaat tutkimusmatkat palvelukeskuksen käytävillä rikkovat myönteisesti senioreiden tavallisen päivärytmin.

Mikä on Terhokerho

  • Terhokerho on Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen hanke, jota toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti.
  • Suomen kunnissa on tällä hetkellä kaikkiaan 255 Terhokerhoa.
  • Terhokerhot on suunnattu erityisesti 5–10-vuotiaille lapsille ja eläkeläisille, mutta mukaan ovat tervetulleita myös kaikki muutkin aikuiset ja lapset.
  • Hanke kestää kolme vuotta ja päättyy vuoden 2016 lopussa.
  • Tavoitteena on, että Terhokerhot juurtuvat osaksi MLL:n ja SPR:n paikallisosastojen toimintaa, eli niiden toiminta jatkuisi vielä hankkeen jälkeenkin.
  • Lue lisää Terhokerhoista.

Halsualainen Voitto Tuominiemi saa energiaa 15 lapsenlapseltaan. Vierailimme katsomassa Voiton ja lastenlasten arkea. Lue juttu tästä.

Lisää aiheesta