Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kuivan ja rasvoittuvan hiuspohjan hoito

Teksti:
Tiia Lappalainen. Artikkelia on päivitetty 15.8.2015.
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 15.8.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Hilse on yksi yleisimmistä hiuspohjan vaivoista, ja useimmilla esiintyy sitä joskus. Useita päänahan vaivoja voi ehkäistä oikeanlaisella puhdistuksella sekä omalle ihotyypille sopivilla tuotteilla.

Stressi, ilmaston kosteus ja kuivuus, hormonit, ruokavalio, lääkkeet sekä erilaiset sairaudet vaikuttavat päänahan kuntoon.

Yleensä hilseilyn aiheuttaa joko kuiva tai rasvainen päänahka.

Kuivan hiuspohjan hoito

Päänahka voi olla luonnostaan kuiva tai se saattaa kuivua väliaikaisesti, esimerkiksi talvella tai sairastelun seurauksena. Hiusten föönaaminen, värjääminen ja permanentit kuivattavat hiuspohjaa entisestään.

Kuivaa hiuspohjaa kannattaa ensisijaisesti hoitaa miedolla, hiuspohjaa kosteuttavalla sampoolla ja hoitoaineella. Pesuaineet eivät saa ärsyttää tai kuivattaa päänahkaa.

Hiuspohjan pesuntarve on yksilöllinen ja riippuu muun muassa urheilun ja hikoilun määrästä.

Kuivalle ja ärtyneelle hiuspohjalle voi levittää rauhoittavia hoitoliuoksia, hoitavaa öljyä tai kosteusvoidetta ennen nukkumaanmenoa.

Kuivan hilseen hoito

Kuivan hilseen syynä voi olla luonnostaan kuiva hiuspohja tai esimerkiksi päänahan riittämätön huuhtelu. Myös stressi saattaa lisätä hiuspohjan hilseilyä.

Kuiva hilse on hienojakoista, valkoista ja sananmukaisesti kuivaa. Myös muotoilutuotteista voi jäädä hiuspohjaan jäämiä, jotka saattavat muistuttaa hilsettä. Huolellinen hiuspohjan puhdistus on kaiken a ja o.

Pese hiukset säännöllisesti kosteuttavalla sampoolla. Jos pesu ei auta, kokeile hilsesampoota kuuriluontoisesti.

Rasvoittuvan hiuspohjan hoito

Helposti rasvoittuva päänahka on hyvä puhdistaa huolella, eikä pesukertoja kannata vältellä. Tärkeintä on, että hiuspohja on puhdas. Hiusten jatkuva näplääminen rasvoittaa hiuksia entisestään.

Hiuspohjan puhdistukseen sopii esimerkiksi syväpuhdistava sampoo. Päänahkaa voi lisäksi hoitaa syväpuhdistavalla kuorinta-aineella. Hiukset voi tarvittaessa pestä samalla kerralla kahdestikin, jolloin päänahka puhdistuu varmemmin.

Päänahan rasvaisuuteen voi jossain määrin vaikuttaa vähentämällä rasvaisen ruoan ja sokerin osuutta ruokavaliossa.

Rasvaisen hilseen hoito

Päänahan liiallinen talineritys on pitkälti hormonien ja perintötekijöiden tulosta. Talineritys altistaa hiuspohjan hiivasieni-infektiolle, joka on myös rasvaisen hilseen aiheuttaja.

Rasvainen hilse on karkeaa ja kellertävää, ja se voi muodostaa hiuspohjaan punoittavia ja kutisevia pahkuroita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että päänahan raapiminen altistaa ihon tulehduksille.

Rasvaiseen hilseeseen tehoavat hiivasienen muodostumista ehkäisevät hilsesampoot. Hoitoa voi tehostaa lisäämällä hiuspohjaan käsihuuhdetta, joka sisältää hydrokortisonilinimenttiä tai glyserolia.

Rasvainen hilse voi olla merkki tali-ihottumasta. Punoittavan ja kutisevan hiuspohjan ihottuma voi levitä esimerkiksi korvien taakse, otsalle hiusrajaan ja kulmakarvoihin. Jos apteekin itsehoitotuotteet eivät auta, kannattaa hakeutua lääkäriin.