Kati Tervo: Rapsuta minua

5.4.2017
0 arviota
Kati Tervo: Rapsuta minua

Huhtikuu pakahduttaa minua. Puiden ja pensaiden oksat haarautuvat viivoina paksummasta ohueen ja hiuksenhienoon. Rakennukset seisovat paljaina vailla vehreyden pehmennyksiä. Pihat ja puistot tuntuvat avarammilta. Lumi ei kinostu, pensaat eivät kuki. Valo paljastaa pikkutarkkuuteen asti kauniit ja rumat yksityiskohdat, niin jugendtalon entisöidyn oven mestarillisine saranoineen kuin rikotun roska-astian pysäkillä ja kadulle vierineet paperitollot ja mukit. Ne tuuli pian heittelee minne tahtoo.

Viimekesäiset korret väistyvät maasta tunkevien uusien heinien tieltä. Haalistuneet karkkipaperit peittyvät kirkuvimpien alle. Harava raapii nurmen huokoset auki. Maa haluaa, että sitä rapsutetaan. Niin kuin kumppanin kutiseva selkä vaatii: siitä vielä enemmän ja vähän ylempää, vielä vähän.

Haalaripartiot liikkuvat puistoissa ja hautausmailla. Tottumaton puistotyöntekijä saa rakon sormien hankaan ensimmäisenä päivänä. Käytä hanskoja, äiti sanoo. Lakaisukoneen moottorin ääni tunkeutuu läpi kallon. Kevättä synnytetään.

Halla vaanii öinä, vaikka aurinko sen päivisin päihittää. Tomaatin taimet ovat kasvaneet ikkunalaudalla, muttei parvekeviljelijä vielä uskalla niitä ulos laatikkoon istuttaa. Ei moneen viikkoon. Pitää malttaa. Kylmä saattaa palata, kun luultiin sen kaikonneen Huippuvuorille. Ei se ihmisen tahtoa eikä toivetta tottele, ei sää eikä vuodenaika. Se on omalakisensa. Sipulikukat puskevat ylös penkeissään.

Ei se ihmisen tahtoa eikä toivetta tottele, ei sää eikä vuodenaika.

Älä tyttö istu kylmälle kivelle, äiti varoittaa lasta niin kuin äideillä on tapana ollut tyttäriään varoittaa. Joku rohkea merellä luovii. Moottoripyörät ajavat jonoissa jylisten. Kesärenkaat ovat kaikkien alla. Liukuesteet on mummo pistänyt eteisestä varmaan talteen, joka ennen seuraavia liukkaita unohtuu.

Huhtikuun aamu raottaa porttia puistojen ja rantojen vihreyteen. Silmut paisuvat paisumistaan lämmöstä. Kylmä pysäyttää ne odottamaan, että hönkä häipyy. Ruoho aavistelee siellä täällä nousevina uteliaina töyhtöinä. Lapsi näki ensimmäisen leppäkertun.

Maa, kiveykset ja penkereet ovat pölyttyneet harmaanruskeasta liasta. Se on sitä samaa, mitä autojen kyljissä kulkee. Suussa narskuu katupöly. Japanilaisturistit kiinnittävät kasvoilleen hengityssuojaimia. Herkimmillä astmapiiput vinkuvat. Se on täällä taas. Kaupungin kevät.

Teksti
Kuva Roope Permanto
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5