Kati Tervo: Mestarilaulajat

22.5.2014
0 arviota
Kati Tervo: Mestarilaulajat

Alkukesän huikeimmat hetket sattuvat aamuihin, kun muut nukkuvat ja taivas peilautuu tyyneen järvenpintaan. Aurinko lämmittää kasteen jäljiltä kimaltelevaa ruohikkoa. Kun avaan oven keittiöstä ja venyttelen terassilla unta pois jäsenistä, astun keskelle konserttia. Joka puolelta kuuluu viserrystä ja sirkutusta.

Kuusien ja pöheikköjen suojasta näitä mestarilaulajia ei näe. Mutta ne, jotka ovat rakentaneet pesänsä poikkihirren päälle katoksen suojaan, tulevat tutuiksi. Häiritsen tahtomattani linnun pesimärauhaa, kunnes se hyväksyy kahvitteluni likellä huoltoreittiä ja sujahtelee pesään tuon tuosta nokka täynnä hyttysiä. Lintu voi luottaa vain vaistoihinsa. Olen isompi, olen uhka.

Tunnistan kirjosiepon, rantasipin, västäräkin, keltasirkun, sinitiaisen ja hippiäisen, jolla on viehko oranssi irokeesi. Koreat koiraat ovat helppoja tapauksia verrattuna toisiaan muistuttaviin vaatimattomiin naaraisiin. Erotan mustarastaan huilumaisen laulun keväisin. Useimpien muiden lajien laulun tunnistaminen on arvailua. Variksen rääkäisy ei jää epäselväksi eikä käen kukunta.

Nuorena linnunlaulu häiritsi. Linnut mökäsivät aina silloin, kun olisin halunnut loma-aamuina nukkua. Vasta viime vuosina olen alkanut tarkkailla maalla lintujen elämää. Istun rappusilla ja panen merkille reviiriselkkauksia, emon viipymisen ja yläilmoissa kiertelevän haukan. Huollan kahta pönttöä, joissa molemmissa asuu joko sirkku tai sieppo. Kiikaroin niitä. Ei minusta intohimoista bongaria tule, mutta mökkiloman ajan seurailen, mitä metsässä ja rantaviivassa tapahtuu.

Reviireistä tapellaan. Orava ryövää pesät ja muut munarosvot. Isompi syö pienemmän. Untuvaton poikanen on pudonnut pesästä, ja lapset viettävät hautajaisia. Konserttikausi jatkuu siihen saakka, kun poikaset ovat lentäneet tiehensä. Kohta jo lentoharjoituksissa törmäillään ikkunaan. Pökertynyt piipittäjä selviää tai ei. Koko ajan on meneillään draama – elämän hauraus.

Toivon, että palokärki vaappuu pihapiiristä kauas pois, eikä ala kolkosti hakata rantakoivun runkoa. Kun tiainen käy ikkunan takana kurkistelemassa, muistan edesmenneitä, isää, äitiä ja veljeä. Minua ilahduttaa uskomus, että vainajat käyvät linnun hahmossa tervehtimässä eläviä. Metsän laulun voi kuulla vain muutaman viikon vuodessa, sitten se vaikenee.

Teksti:
Kuva: Kreetta Järvenpää
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5