Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kati Tervo: Bikinivartalo

Teksti:
Kati Tervo
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.5.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Kati Tervo: Bikinivartalo

Serkkutytön kanssa saatiin kankaiset tyttöjen bikinit. Ne olivat hienot. Niissä oli housuissa ja yläosassa kangasrimpsut. Minun oli punaiset ja kukalliset. Sinä kesänä napakin sai aurinkoa.

Ujoa nuorta ihmistä ei rohkaise, jos hänen vartalonsa ei ole muittenkaan mielestä täydellinen. Äiti loukkaa tytärtään ikihyviksi arvostelemalla vielä muotoutumassa olevaa naiseutta. Sisarukset tölvivät "kyl sä oisit muute iha ok, mutku sul on toi takapuoli".

Ensimmäinen orastava seurustelusuhde tyssää siihen, että on joko luuviulu tai läski. Ne riipaisut, kirvelevät ja arvostelevat sanat ja katseet eivät hevillä unohdu. Peilin edessä tulee vietettyä yksinäisiä ja kriittisiä hetkiä. Peili ei suostu kertomaan kaikkea. Eikä se ainakaan osaa lohduttaa.

Harvoin olen ollut tyytyväinen omaan vartalooni. Aina on ollut jossakin kohtaa liikaa tavaraa. Olisin halunnut olla pieni, siro ja naisellinen. Pitkien vanhempien lapsena kasvaa hujahdin monen pojan ohi.

Koko talven etsin itseäni tai oikeastaan lihaksiani kuntosalilta. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta olen vahvempi kuin vuosi sitten. Se kannustaa.

Kehtaanko pukea hihattoman topin ylleni tänä kesänä? Ei ole kiva, jos allit heiluvat tuulessa. Kehtaanko kulkea hellemekossa julkisella paikalla vai onko kätkeydyttävä halattiin? Peittävin olisi burkha.

Talvella hauikset alkoivat kasvaa ja jalat solakoitua. Mutta onko tämä suvi vieläkään minun kesäni sandaaleissa ja päivettyneissä säärissä? Siitä joudun neuvottelemaan itseni kanssa. Kenenkäs muun. Millainen on omakuvani?

Se harva kerta, kun olen eksynyt Etelä-Euroopassa auringonpalvojien kansoittamalle rannalle, olen hämmästynyt siitä, ettei siellä kursailla. Päkistely ihannevartalosta tapahtuu kaukana rannoista. Timmit ja löllykät mahtuvat vieri viereen aurinkopritseille.

Vartalo muuttuu bikinivartaloksi, kun pukee bikinit ylleen. Niin yksinkertaista se on, luonnehti Läski-näytelmän kirjoittanut Raisa Omaheimo. Kesä koittaa meille ihan kaikenkokoisille. Se on varma.

Kolumnisti on kirjailija, joka rakastaa arkea, hullaantuu väreistä ja innoittuu muistoista.