Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Näin valitset sopivan kasvonaamion

Teksti:
Katja Kokko, artikkelia on päivitetty 10.5.2016.
Kuvat:
123RF
Julkaistu: 16.9.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Kasvonaamiot tehohoitavat ja hellivät ihoa. Tee kasvonaamion käytöstä viikoittainen hemmotteluhetki.

Kasvonaamio kannattaa valita oman ihotyypin, iän sekä sen mukaan, millä tavalla ihoa haluaa hoitaa.

Naamiota suositellaan käytettäväksi noin kerran viikossa. Jos ihossa on jokin akuutti ongelma, kuten kuvia läikkiä tai kiristystä, sitä voi kosteuttaa naamiolla useammankin kerran viikossa.

Puhdista kasvot ennen naamion levittämistä. Anna vaikuttaa ohjeen mukaan, yleensä noin 15 minuuttia. Naamio poistetaan kasvopaperilla, vedellä huuhtelemalla tai vetämällä pois iholta.

Naamiot voi jakaa pääsääntöisesti viiteen ryhmään: puhdistavat, kosteuttavat, ravitsevat, kiinteyttävät ja elvyttävät kasvonaamiot. Artikkelissa suositellaan suuntaa antavasti erilaisia kasvonaamioita ihotyypeittäin ja iän mukaan. Lue tuoteseloste pakkauksen kyljestä, jotta varmistut naamion sopivuudesta itsellesi. Jos sopivan naamion löytäminen tuntuu vaikealta, kannattaa kysyä vinkkejä myyjiltä.

Puhdistava kasvonaamio

Puhdistava kasvonaamio on yleensä savipohjainen, ja sen annetaan kuivua kasvoille. Naamio imee itseensä talia ja epäpuhtauksia sekä supistaa ihohuokosia. Se myös kirkastaa ihon väriä.

Kenelle sopii?

  • normaalille iholle, jos talineritys on lisääntynyt
  • öljyisen rasvaiselle iholle
  • epäpuhtaalle iholle
  • suurihuokoiselle iholle.

Kosteuttava ja rauhoittava kasvonaamio

Kosteuttava ja rauhoittava kasvonaamio on koostumukseltaan voidemainen. Useimmat kosteuttavat naamiot pyyhitään pois kasvopaperilla tai pumpulilla eikä erillistä vesipesua tarvita.

Tuotteet eivät yleensä sisällä hajusteita, ja ne sopivat hyvin niin herkälle kuin ärtyneellekin iholle.

Kenelle sopii?

  • normaalille iholle
  • kuivalle ja kiristävälle iholle
  • ärtyneelle iholle
  • couperosa-iholle.

Ravitseva kasvonaamio

Ravitseva kasvonaamio voi olla koostumukseltaan voidemainen tai geelimäinen. Se sisältää yleensä runsaasti antioksidantteja, kuten C-vitamiinia.

Naamio kirkastaa ja antaa elinvoimaa iholle. Useimmat luonnonkosmetiikkanaamiot ovat erittäin ravitsevia niiden sisältämien kasviöljyjen vuoksi.

Kenelle sopii?

  • noin 25-vuotiaasta ylöspäin, erityisesti 25–40-vuotiaille
  • kaikille ihotyypeille
  • väsyneelle, stressaantuneelle ja elottoman väriselle iholle
  • erityisesti kesän jälkeen ja talvisin.

Kiinteyttävä kasvonaamio

Kiinteyttävä kasvonaamio on koostumukseltaan geelimäinen tai voidemainen. Se toimii yleensä myös pikakaunistajana: naamio virkistää ja kirkastaa ihon väriä ja silottaa ryppyjä.

Kenelle sopii?

  • noin 40-vuotiaasta ylöspäin, erityisesti 40–50-vuotiaille
  • kaikille ihotyypeille, paitsi ärtyneelle iholle
  • elottoman väriselle iholle
  • ihon ryppyjen silottamiseen.

Elvyttävä kasvonaamio

Elvyttävä kasvonaamio on koostumukseltaan geelimäinen tai voidemainen. Naamio kiinteyttää, elävöittää ja kirkastaa ihoa välittömästi ja tehokkaasti.

Kenelle sopii?

  • noin 50-vuotiaasta ylöspäin
  • veltostuneelle iholle
  • elottoman väriselle iholle
  • ihon kiinteyttämiseen ja heleyttämiseen.

Lisää aiheesta