Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jouluradion äiti Riitta Kalliorinne: Nämä laulut tekevät joulun

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 16.11.2016
|
Muokattu: 3.11.2023
Jouluradio tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan marraskuun alusta lähtien. Jouluradion äiti Riitta Kalliorinne paljastaa omat joululaulusuosikkinsa.

Jouluradio syntyi radiotoimittaja Riitta Kalliorinteen päähänpistona kaksikymmentä vuotta sitten.

"Kun tulin töihin kirkon palvelukseen, tajusin, miten paljon joululauluja rakastetaan. Koska meillä pääkaupunkiseudun seurakunnilla oli oma radiotoimitus, päätimme soittaa vähän joulumusaa jengille", Kalliorinne muistelee.

Yhden naisen ideasta kehkeytyi ilmiö. Jouluradio perustettiin vuonna 2003, ja viime vuonna sen viikkotavoittavuus oli jo huimat 958000 suomalaista.

Kalliorinne luotsasi radiota syksyyn 2022 saakka. Tänä vuonna radiokanavan äiti kuuntelee joululauluja toisella puolella Eurooppaa, Espanjassa.

Niin tekee moni muukin ulkosuomalainen. Viime vuonna Jouluradiota kuunneltiin netin avulla yli 173 maassa eri puolilla maailmaa.

Riitan omat joululaulusuosikit

Sulo Saarits: En etsi valtaa loistoa

"Joululaulujeni äiti. Yksi varhaisimmista muistoistani on, kun olin kasvattikodissani Vihdin Jokikunnalla ja tämä laulu soi putkiradiossa. Rauhaton lapsi rauhoittui ja sydän sai aavistuksen joulusta."

Juice Grand Slam: Gloria (in excelsis deo)

"Kuusessa ollaan -LP oli meille Juice-faneille klassikko jo syntyessään. Mikä joululaulamisen riemu! Mikä anarkistinen epävire naarmuttamassa joulun kiiltokuvaa! Suomalainen joulumusiikki oli rock."

Vello Orumets: Jõulukell

"Muistan hetken, kun Jouluradion ensimmäinen koelähetys oli eetterissä ja avasin radion kotonani Linnanmäellä. Tämä vironkielinen biisi soi, ja minua nauratti ja itketti yhtä aikaa."

Katja Lampela: Aattoiltana

"Kun Jouluradio täytti 10 vuotta, järjestimme joululaulukilpailun. Biisejä tulvi netistä ja postimies kantoi kaksi laatikollista omakustanteita toimitukseemme. Kaikista hienoista kappaleista tämä jäi erityisesti mieleeni."

Kerkko Koskinen Kollektiivi: Hoosianna

"Hoosianna on alusta asti aloittanut Jouluradion ensimmäisenä adventtina. Jouluna 2013 virren sovitti Kerkko Koskinen ja 'Hoosiannaa!' huusi koko kansa."

Sointi Jazz Orchestra: Tiernapojat

"Pidän Tiernapojista – tarinoista ja draamasta innostuva kun olen. Sovituksellaan aivan uudelle tasolle teoksen vei JouluJazz-nettikanavamme kuraattori Rasmus Soini."

Jouluradiota voi kuunnella osoitteessa jouluradio.fi.

Lisää aiheesta