Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Joulukuun kirjavinkit

Koostaja:
Lari Lappalainen ja Yhteishyvän toimitus
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Löytyykö teilläkin pukin kontista Guinessin tuorein ennätystenkirja tai Mitä Missä Milloin -kansalaisen vuosikirja? Lahjapakettiin sopii myös vaikkapa keitto- tai laulukirja.

Oslolainen pikkudiileri ja velkojen-perijä Ulf pakenee pomoaan kauas Norjan Lappiin ja päätyy sattumalta tiiviiseen lestadiolais- ja saamelaisyhteisöön. Erikoisia kohtaamisia on luvassa, kun Ulf tutustuu muun muassa kotipolttoista kaupittelevaan teologiin ja kirkkoa siivoavaan Lea-leskeen.

Jo Nesbøn Verta Lumella II – Lisää verta alkaa puoli vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen, mutta on luettavissa myös itsenäisenä teoksena.

Nesbøn tyylissä dialogit ja hahmot ovat keskiössä, ja kerronnassa on ajoittain jaksoja, jolloin pääjuoni ei etene. Tarina ei kuitenkaan jää polkemaan paikoilleen, vaan hahmot aukeavat lukijalle tasaiseen tahtiin.

Kuten odottaa saattaa, huumediilerin menneisyys ei jää Osloon vaan ottaa miehen kiinni syrjäisessä kyläpahasessakin. Takaumien ansiosta paljastuu, miksi Ulf on ajautunut nykyiseen tilanteeseen.

Tarinassa on myös jännitettä ja odottamattomia juonenkäänteitä. Alle 300-sivuisena teos on tapahtumiinsa nähden hieman lyhyehkö, ja nopea lukija kahlaakin vetävän kirjan läpi jo muutamalla lukukerralla.

JO NESBØ: VERTA LUMELLA II – LISÄÄ VERTA. Suomentaja Outi Menna. WSOY. 272 s.

Kirjat saatavilla Prismoista ja Sokoksista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Lisää aiheesta