Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen (keskellä), viestintäjohtaja Kai Ovaskainen, kenttäryhmän johtaja Arttu Laine, vastuullisuuspäällikkö Anna Mäenpää ja yhteyspäällikkö Tomi Ronkainen ovat tyytyväisiä siitä, että aika on vihdoin kypsä aidolle keskustelulle.

Jokaisen pitäisi saada olla oma itsensä työyhteisössä - muutokseen tarvitaan esikuvia

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 28.5.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Seksuaalinen suuntautuminen aiheuttaa yhä eriarvoisuutta. SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, 45, haluaa, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ei jää vain juhlapuheisiin.

Olin tiimini kanssa Kansalaistorilla vuonna 2014, kun eduskunta äänesti sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Riemu lainehti ympärillä, kun lähdin takaisin töihin.

Pöydällä odotti skumppa jäissä. 'Nyt sinäkin pääset naimisiin, jos haluat!' , työkaverit iloitsivat.

Nyt sinäkin pääset naimisiin, jos haluat!

Toivon, että jokainen saisi olla oma itsensä myös työyhteisössä. On paitsi surullista myös vahingollista, jos ihminen joutuu kieltämään itsensä.

Yhdenvertaisissa oikeuksissa kyse ei ole mielipiteistä vaan arvoista. Haluamme, että S-ryhmässä ihmisoikeuksien kunnioittaminen koskee niin henkilöstöä, asiakkaita kuin hankintaketjuja.

Aloitin seitsemäntoista vuotta sitten S-ryhmässä ympäristösuunnittelijana. Luonnonvarat ja ympäristöasiat ovat puhutelleet minua lapsesta asti. Meillä oli lihakarjatila ja viljelimme maata. Haastoin vanhempiani jo pienenä siitä, millä periaatteilla peltoja lannoitettiin.

Ihmisoikeuksista tuli tärkeitä kun kasvoin ja ymmärsin kuuluvani vähemmistöön. Seurustelusuhteet poikien kanssa lopahtivat kerta toisensa jälkeen.

Oma esikuvani oli isoäiti.


Ideaalimaailmassa ei pelätä erilaisuutta. Muutokseen tarvitaan kuitenkin esikuvia. Omani oli isoäitini, joka ei suostunut luopumaan urastaan naimisiin mentyään, mikä siihen aikaan oli poikkeuksellista.

S-ryhmän Prisman muoti kuuluu kaikille -motto ilahduttaa, koska myös se on teko monimuotoisemman ja moniulotteisemman yhteiskunnan puolesta."

S-ryhmän Prisma-ketju on kesällä 2018 Helsinki Pride -tapahtuman pääyhteistyökumppani. Helsinki Pride järjestetään 25.6.–1.7.2018.

Paras paikka elää

S-ryhmän Paras paikka elää -ohjelma sisältää sata tekoa Suomen hyväksi. Yksi niistä on edistää monimuotoisuutta viestinnän keinoin. Erilaiset näkemykset rikastuttavat niin työyhteisöjä kuin yhteiskuntaa.

S-ryhmä on noin 40 000 työntekijällään suurin yksityinen työllistäjä Suomessa ja silta työelämään monelle nuorelle.

Lue lisää

Lisää aiheesta