Jenni Kokander: Kun kuolen, minusta tulisi hyvä paisti

31.5.2017
1 arviota
Jenni Kokander: Kun kuolen, minusta tulisi hyvä paisti

Näyttelijä-koomikko Jenni Kokander ei katso viikonpäivää, kun kattaa pöytään viinipullon ja juustotarjottimen. Hän sekä rakastaa että sisustaa ruoalla.

Siinä oli Länsi-Pasilan lapsilla ihmettelemistä. Oli tavallinen tiistai, mutta Hakaloilla syötiin taas kerran Jennin isän tekemää ihmewokkia. Siinä oli nuudeleita ja se maistui Aasialta.

Jenni ja isoveljet Juri ja Ilja eivät ihmetelleet vaan nauttivat. Taidemaalari-isä oli aina rakastanut kokeilevaa kokkaamista ja eksoottisia makuja. Sen vuoksi hän osti Kiina-kaupasta wokkipannunkin.

"Eihän sellaista ollut kukaan 1980-luvulla nähnyt. Myös nuudelit oli outoa ruokaa", Jenni Kokander, 37, kertoo.

Näyttelijä-koomikko on viime aikoina muistellut Makumuistoja-tv-ohjelman kuvausten takia lapsuuden makuja ja ajatellut ruokaa enemmän kuin aikoihin.

"Ruoka on aistillista, ruoalla voi rakastaa, ruoka tuo turvallisuutta. Voin syödä iloon ja suruun. Ruoka on paljon muutakin kuin vatsantäytettä!"

Kuunnellaan siis lisää Jennin lapsuuden ruokamuistoja, sillä niitä riittää: Kun kokkausvuorossa oli Jennin äiti, keittiössä syntyi makaronilaatikkoa, lihapullia tai sipulipussikeittoon tehtyä mehevää jauhelihamureketta, johon koko Suomi aikanaan hullaantui.

Paitsi poikkeuspäivänä. Poikkeuspäivä tarkoitti, että äidillä oli ollut kiireitä töissä Suomen Punaisella Ristillä. Silloin hän ei jaksanut laittaa ruokaa vaan poimi kotimatkalla kaupasta valmiit herkut.

"Pojat, hän sanoi tullessaan ja tarkoitti meitä lapsia, tänään syödään piknik! Ruokakassista löytyi Jacky-makupaloja, eineslihapullia ja italiansalaattia. Äiti varmaan peitteli piknik-selityksellä huonoa omaatuntoaan, mutta meille lapsille se oli juhlaa."

Kaikki hyvin ruokapöydässä

Äidin työpaikka kansainvälisessä avustusjärjestössä opetti Jennille, että ruoka ei jakaudu maailmassa tasaisesti. Nälkäpäivästä tuli jokavuotinen tapa auttaa. Silloin oltiin liikkeellä keräyslippaan kanssa ja syötiin päivälliseksi puuroa.

"Meitä ei koskaan kotona peloteltu, että lautanen tyhjäksi, jossain nähdään nälkää. Sen kuitenkin opin, että olen etuoikeutettu. Ehkä tunsin siitä joskus huonoa omaatuntoakin."

Nyt Jenni pitää itse huolen siitä, että yhdeksänvuotias Saima ja neljävuotias Vilho käsittävät, ettei kaikilla ole ruokapöydässä yhtä hyvin kuin heillä.

"Minut saa helposti raivostumaan se, että ruoalla leikitään tai siitä marmatetaan. Eriarvoisuuden käsite iskostui lapsena minuun niin syvälle."

Enemmän Kokandereilla kuitenkin rakastetaan kuin raivotaan ruoalla. Jenni ja hänen miehensä Jukka ovat molemmat innokkaita kokkaajia ja useimpina päivinä perhe syö yhdessä.

Jennille ruokailuhetki merkitsee ennen kaikkea turvallisuutta. Kaikki on hyvin, kun istumme tässä yhdessä. Sen tunteen hän haluaa välittää lapsille.

"Olisi tietenkin kiva kertoa, että keskustelemme ruokapöydässä kaikista maailman asioista. Ei se mene niin. Usein jäämme miehen kanssa kahdestaan, kun Vilho katsoo televisiosta Tohtori Sykeröä ja Saimi häipyy pöydästä harrastuksiin. Mutta nyt mennään lasten kanssa näin."

Jenni Kokander

Mies, joka teki kauniin piirakan

Freelance-näyttelijän ja kriisi- ja perhetyöntekijän vuorotyöt tekevät perhearjesta vaihtelevaa. Jenni voi olla kuvauskeikalla kaksi viikkoa putkeen ja mies yövuorossa työpaikallaan Punaisen Ristin Nuorten turvatalossa. Siksi juhlaakaan ei katsota kalenterista. Juhlan hetki on, kun Jenni ja Jukka niin päättävät. Silloin he kokoavat juustoja tarjottimelle ja avaavat viinipullon. Viikonpäivällä ei ole väliä.

"On lohdullista ajatella, että en ole hankkinut kilojani pelkällä karkilla, sipsillä ja jäätelöllä. Olen marinoitunut rakkaudella, hyvillä öljyillä ja ihanilla aterioilla. Kun joskus kuolen, minusta saisi hyvän paistin."

Hyvä ruoka liittyy myös parin alkutaipaleeseen. Ensimmäisillä kotitreffeillä Jukasta paljastui kokki, joka ymmärtää hyvien makujen lisäksi myös estetiikkaa. Kalliolaisessa yksiössä Jenniä odotti kuoreen leivottu lohi-pinaatti-riisi-munapiirakka, mikä oli 25-vuotiaan, vasta teatterikoulusta valmistuneen sinkun mielestä käsittämättömän hieno suoritus.

"Piirakassa oli taikinakansi päällä, ja pöydässä paloivat kynttilät. Ajattelin, että oi mikä mies!"

Katso Jenni Kokanderin kannellisen lohipiirakan resepti täältä.

Ruoassa pitää olla ryhtiä

Jenni Kokander puhuu ruoasta enimmäkseen ylistävin sanoin, mutta hänellä on myös inhokkinsa. Hän on nimennyt itsensä koostumusallergikoksi.

Koostumusallergikko ei voi sietää ruokia, joissa on outo rakenne ja jotka eivät maistu miltään. Suklaapuuron olemusta hän ei ole koskaan ymmärtänyt.

"Sellaista ruskeaa, klimppistä limaa, jossa on paljon tärkkelystä! Ei kiitos. Sain siitä trauman lapsena päiväkodissa, kun oksensin suklaapuuron lautaselle."

Suklaapuuron lisäksi Jenni inhoaa näitä ruokia:

Vesikastanjat. "Poimin ne armotta pois kiinalaisesta ruoasta."

Tofu. "Outo rakenne. Ei maistu miltään."

Graavilohi. "Ei mene kurkusta alas."

"Ja munamaitoa inhoan! Meillä makaronilaatikko tehdään lihaliemestä ja kananmunasta. Hyvää on."

Ruokaostoksilla Jenni on iloinen tuuliviiri. Päässä on harvoin ostoslistaa, tai korkeintaan hyvin lyhyt. Pääasiassa homma etenee aistien ja hetken mielijohteen perässä. Keväällä iskee viherhulluus, ja silloin hän kuljettaa marketista kotiin pinaattia, lehtikaalia, yrttejä ja kaikkea vihreää.

"Minusta ruoka on henkinen ja pyhä asia. Kun pitää kädessä vihanneksia, ne voi tuntea monilla aisteillaan."

Yrteillä voi Jennin mielestä myös sisustaa. Kun pöydällä on syötävää vihreää ruukuissaan, ei tarvitse ostaa kukkia maljakkoon.

"Äskettäin tajusin, että myös avokadoilla voi sisustaa. Kun ostaa ne raakoina, niitä voi pitää esillä, kunnes ne kypsyvät. Valmiiksi kypsät pitää piilottaa jääkaappiin tai syödä eikä niitä ehdi katsella."

Amurin enkelin heikko hetki

Nautiskelijallakin on heikkoutensa. Jennille ne ovat sipsit.

Viime Putous-kaudella sipsihimo iski aina perjantaisin. Amurin enkelin rooli vaati veronsa, ja päivää ennen suoraa lähetystä niitä oli saatava.

"Sipsit ovat minulle vaikea asia. Kun on raskasta, en pärjää ilman niitä, mutta esiintyessä ei saa syödä itseään hiilihydraattihumalaan."

Käsite lohturuoka on Jennin mielestä silti täysin harhaanjohtava. Se saa ajattelemaan, että kun on paha mieli tai stressiä, jostain valtavasta laarista mätetään ruokaa suuhun. Mielikuva ei kunnioita ruokaa, ja kysehän voi olla palkinnosta. Siis nautinnosta.

"Siitä syystä mikään ruoka ei ole minusta roskaruokaa. En halua, että lapsenikaan ajattelevat niin. On hyvä tiedostaa pikaruokaketjujen eettiset ongelmat, mutta hampurilaistakin pitää kunnioittaa. Muuten siitä tulee arkipäiväinen asia."

Jenni ihmettelee, miten paljon ruokaan liittyy asenteita, joilla ei ole mitään tekemistä syömisen kanssa. Hoikat miettivät ruokaa taukoamatta, mutta kelpuuttavat ruoakseen proteiinipurun. Kylmän nakin syöminen jääkaapin valossa hävettää, vaikka niin tekevät kaikki.

Kerran kyllä Kokanderiakin hävetti. Ei nakin syöminen yksin, mutta uunimakkaran ostaminen.

Vielä kotona ajatus tuntui hyvältä. Tänään syötäisiin retroruokaa: uunimakkaraa, perunamuusia, suolakurkkuveneitä ja etikkapunajuuria. Kaupassa lenkkimakkara kädessä alkoikin hävettää.

"On paljon helpompi nostella hihnalle vihanneksia kuin lenkkimakkaraa. Kaikki näkevät, mitä ostat. Se on yllättävän intiimi tilanne", hän sanoo.

"Toisaalta olet mitä syöt, eikä kukaan ole täydellinen. En ainakaan minä."

Makumuistoja on uusi tv-ohjelmasarja, jossa kuullaan ruokatarinoita. Ohjelman juontajat Jenni Kokander ja Kari Lumikero kiertävät Suomea keräämässä ruokamuistoja ja auttavat tapaamiaan suomalaisia elämään tärkeimmät ruokamuistonsa uudestaan. Tässä ohjelmassa ei nähdä yhtään huippukokkia tai pudotusta. Sarja huipentuu suureen makumuistojen juhlaan Helsingissä, jossa pitkä pöytä notkuu ruokia satavuotiaan Suomen ajalta. S-ryhmän ja Warner Televisionin kahdeksanosainen sarja esitetään MTV3:lla 19.7. alkaen. 

Teksti
Kuvat Laura Riihelä
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5