"Hiihdin yksin Etelämantereelle"

25.11.2015
0 arviota

Yötä päivää paistava aurinko tekee nukkumisesta mahdotonta, kasvoista putoaa pala, ja viima vinkuu korvissa antamatta hetken rauhaa. Vesa Luomala, 40, ei antanut minkään pysäyttää itseään, kun hän lähti hiihtämään yksin kohti etelänapaa.

Parikymppinen Vesa Luomala teki itselleen suuren lupauksen: hän matkaisi vielä kaikille maailman mantereille. Joulukuussa 2013 Luomala oli vajaat kaksikymmentä vuotta vanhempi ja enää lentokonematkan päässä unelmastaan, jonka viimeinen palanen häämötti koneen ulkopuolella Etelämantereella. Kun Luomala laskeutui lentokoneesta Hercules Inlet -nimisen merenlahden rannalle, edessä oli vielä urakoitavaa. Etelänavalle päästäkseen miehen pitäisi taittaa hiihtäen 1 131 kilometriä noin satakiloisen ahkion kanssa.

Ensimmäisenä matkapäivänä Luomala oli täynnä intoa. Edessä avautui aurinkoinen ja kuulaan sinivalkoinen maisema. Kaikkialla oli hiljaista, ja ainoana seuralaisena matkasi suksien kärkeen maalattu kuva naparetkeilijä Roald Amundsenista.

Suurin osa matkasta oli nousua valkoisella lumiaavikolla. Koska joulukuussa Etelämantereella oli kesä, mittari laskisi pahimmillaan ehkä vain kolmeenkymmeneen miinusasteeseen. Se oli suhteellisen vähän, sillä talvella mitataan jopa -83 asteen lukemia.

"Meillä kaikilla on varmaankin jokin sellainen haave, jonka haluaisimme toteuttaa, tai paikka, johon haluaisimme matkustaa. Olen aina pitänyt seikkailuista ja matkustelusta. Uuden kokeminen kiehtoo minua", kertoo aikaisemmin myös Huippuvuorilla ja Grönlannissa retkeillyt Luomala.

Upeasta kelistä huolimatta jo ensimmäinen 300 metrin nousu oli yhtä tuskaa, sillä ylös pääsi ainoastaan haarakäyntiä tampaten. Matka oli edennyt vain muutaman kilometrin, kun Luomalan oli jo pystytettävä teltta ruokataukoa varten. Ruoka oli pakattu eskimopusseihin: pastaa, oliivi-öljyä, kuivattua lihaa ja nuudeleita. Pussimuona tulisi Luomalalle vielä tutuksi, sillä sitä oli mukana yhteensä 55 päiväksi.

Whiteout hävitti ääriviivat

Etelänapa valloitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1911. Kahdesta kilpailevasta retkikunnasta ensimmäisenä perille saapui norjalaisen Amundsenin joukkio. Perässä paikalle pääsi brittiläisen Robert F. Scottin johtama surullisenkuuluisa joukko, joka kuoli paluumatkalla kylmään ja nälkään.

Sittemmin etelänavalle on ollut menijöitä. Matkansa aikana Luomala törmäsi muun muassa Danieliin, joka aikoi pyöräillä navalle, ja 16-vuotiaaseen Lewisiin, joka oli matkalla oppaansa kanssa.

"Ensimmäinen ajatukseni oli, että kohta varmaan vauvatkin konttaavat etelänavalle. En kuitenkaan lähtenyt reissuun kilpailemaan muiden kanssa. Joku tekee asiat aina paremmin kuin sinä. Siksi pitää keskittyä omaan suoritukseensa ja nauttia siitä", Luomala kuvailee.

Välillä nauttiminen tosin oli vaikeaa. Päivät alkoivat muistuttaa toisiaan. Pahimpia olivat ne aamut, jolloin jo telttaan kuuli, ettei päivän sää ollut suosiollinen. Vastatuuli painoi päälle, räkä jäätyi viiksiin, aurinko paistoi yöt ja päivät, eikä nukkumisesta tullut mitään ilman melatoniinia.

"Lisäksi oli vielä whiteout. Sen aikana suunnistaminen on hankalaa, kun kaikkialla on pilvistä ja valkoista. Lumi pyörii ympärillä, ja ääriviivat häviävät. Hiihtäminen on kuin bambi horjuisi jäällä. Itse en onneksi joutunut kertaakaan paniikkiin, mutta olisin saanut sydänkohtauksen, jos eteeni olisi yhtäkkiä putkahtanut toisen retkeilijän hahmo."

Pahimpina aamuina vastatuuli painoi päälle ja räkä jäätyi viiksiin.

Kylmä pesu lumella

Kaiken muun ohessa henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen toi omat haasteensa. Normaaleissa oloissa kahdeksan tunnin hiihdon ja reilun 20 kilometrin jälkeen on mukava päästä lämpimään suihkuun. Etelämantereella oli tarjolla karumpi vaihtoehto. Suihku pakkasessa ja keskellä ei mitään tarkoitti itsensä hankaamista lumella. Hiusten peseminen onnistui, kun lämmitti ensin lunta keittimessä.

"Arjesta tutut perustarpeet veivät tunteja, mutta eniten minua huolestuttivat päivät, jolloin lämpömittarin lukemat tipahtivat lähelle kolmeakymmentä pakkasastetta. Kasvoistani irtosi pieni musta suikale, paleltuma, mikä on varsin yleistä viimassa ja pakkasessa. Myös lumen peittämät railot arveluttivat."

Vaikeuskertoimen vuoksi äärioloihin ei voi lähteä suoraan kotisohvalta. Luomala valmisteli matkaansa kaksi vuotta ja hankki hyvät varusteet. Myös fysiikan oli oltava kunnossa, minkä vuoksi hän urheili viisi kertaa viikossa.

"Hiihtoa en treenannut erityisesti. Käytännössä hiihtäminen etelänavalla on kävelyä suksilla."

Koko maisema kiehui

Matkan keskeyttäminen ei käynyt kertaakaan mielessä, sillä Luomalalla on hyvä kyky motivoida itseään. Kun aamulla tuntui raskaalta lähteä matkaan kivistävin lihaksin, piti mieleen palauttaa tärkein: itselle tehty lupaus.

"Ennen reissua pelkäsin kärsiväni yksinolosta. Koska koko ajan piti puuhata jotain, en ollut yksinäinen. Se olikin helppoa."

Palelu, kiroilut ja tuskailu olivat lopulta ohi, kun matkaa oli takana 51 päivää. Silloin yksinäinen hiihtäjä näki maskinsa takaa jotain outoa. Ihmeellinen luomus kiilteli auringonvalossa.

"Oli kuin olisin astunut Star Wars -elokuvan lavasteisiin, kun näin Amundsen–Scottin tutkimus-aseman. Sen näkemisestä tuli turvallinen olo."

Seuraavana päivänä Luomala saavutti navan, joka osoittautui ankeaksi teollisuusalueeksi. Pääte-piste oli itse asiassa koko retken rumin paikka, mutta se ei himmentänyt matkan loistokkuutta.

"Koko retki kodista kotiin oli yhtä kohokohtaa. Missä muualla olisin voinut nähdä jäätikön aaltoilevan ja lumen liikkuvan auringonvalossa niin, että koko maisema tuntui kiehuvan ympärilläni?"

Vesa Luomala

Ennen matkaa Vesa Luomala punnitsi varusteensa sukista ja kasvomaskista lähtien. Eniten mukaan lastattiin ruokaa.

Vesa Luomala, 40

Mottoni on… joku tekee asiat paremmin, kovemmin tai nopeammin kuin sinä.
Keskity omaan suoritukseen ja nauti siitä.

Viimeksi nauroin… lukiessani Jonas Jonassonin kirjan Lukutaidoton joka osasi laskea.

Viimeksi itkin… Sinuhe Egyptiläisen kohtaloa. Mika Waltarin kyynisyyden ja huumorin
yhdistelmä on parhaita lukemiani kirjoja.

Moka, joka opetti eniten… ne kaikki.

Haluaisin oppia lisää… lahjakkuuden perusteista. Jokaisella ihmisellä on ala, jossa juuri hän on erittäin hyvä. Mietin, miten paljon ympäristö tai oma toiminta vaikuttaa siihen.

Muut eivät tiedä… elämän tarkoitusta. Enkä sitä tiedä minäkään.

Tutustumme juttupaikalla oman elämänsä onnistujiin. Tunnetko henkilön, joka on
onnistunut tavoitteessaan? Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen yhteishyva.toimitus@sok.fi.

Teksti:
Kuvat: Aleksi Poutanen ja Vesa Luomala
Avainsanat: matka hiihto
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5