Päätin jo pari kolme vuotta sitten, että menen armeijaan. Puoli vuotta on nyt tullut vietettyä kasarmilla ja puoli vuotta on vielä edessä. Jos nyt kotiutuisin samaan aikaan aloittaneiden kanssa, tuntuisi kyllä, että jää kesken.
Minusta tulee moottorialiupseeri. Ajamme maastokuorma-autoja ja koulutamme uusia alokkaita. Ennen armeijaa en ole ollut tekemisissä kuorma-autojen kanssa.
Tärkeintä oli päästä johtajakoulutukseen
Oikeastaan olisin halunnut sotilaspoliisiksi, mutta tärkeintä oli kuitenkin päästä johtajakoulutukseen.
Ihan alun perin yritin sotilassoittokuntaan, koska olen soittanut 13 vuotta poikkihuilua. Orkesterikokemus ei kuitenkaan riittänyt.
Kukaan muu naispuolisista ystävistäni ei ole mennyt armeijaan. Kun tulin naisten tupaan, en yhtään tuttua naamaa nähnyt. Olen joukkueemme ainut tyttö, mutta se ei ole ollut kenellekään ongelma.
Alku oli silti ihan hirvittävää. Minun oli tosi vaikea sopeutua. Parin ekan viikon jälkeen helpotti.
Tärkeintä, mitä olen oppinut, on se, miten ihmisiä pitää kohdella yksilöinä, vaikka kouluttaisikin ryhmää.
Parasta ovat olleet leirit ja yhteishenki. Tärkeintä, mitä olen oppinut, on se, miten ihmisiä pitää kohdella yksilöinä, vaikka kouluttaisikin ryhmää. Minulla ei aiemmin ollut mitään kokemusta siitä, miten isoa joukkoa johdetaan.
Kavereita välillä kyllästyttää kuunnella armeijajuttujani. Mutta eihän minulla ole paljon muuta elämää juuri nyt.
Armeijan jälkeen minulla on opiskelupaikka valmiina odottamassa.
Tällä hetkellä vapaa-aika kuluu pääasiassa kavereiden kanssa. Joskus käyn myös työpaikalla katsomassa vanhoja kavereita. Pidin kirjoitusten jälkeen välivuoden ja olin töissä Postilla.
Armeijan jälkeen minulla on opiskelupaikka valmiina odottamassa. Menen opiskelemaan ruotsia Jyväskylän yliopistoon. Sivukieleksi olen ajatellut saksaa. Tuleeko minusta opettaja, tutkija vai tulkki, sen näkee sitten."