Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hyvä roolimalli voi löytyä myös elokuvasta, tietävät Kasmir Pekkanen ja Melina Lukkarinen.

Elokuva on hyvä kasvattaja

Teksti:
Petra Sneck
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 25.11.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Media-avain tarjoaa lasten kasvattajille ennakkotietoa uusista elokuvista ja antaa eväitä elokuvien herättämien ajatusten ja tunteiden purkamiseen.

Vilunväreitä ja piinaavaa jännitystä. Luokanopettaja, kulttuurituottaja Melina Lukkarista, 25, puistattaa, kun hän muistelee kauhuelokuvakokemusta nuoruudestaan.

"The Ringin jälkeen en ole katsonut kauhuelokuvia. Omassa nuoruudessani kotona tai koulussa ei käsitelty elokuvien nostattamia tunteita. Kokemuksia käytiin läpi lähinnä kaveripiirissä."

Suomalaisten medialukutaito ja varsinkin elokuvan lukutaito on Lukkarisen mielestä parantunut viime vuosina huomattavasti. Medialukutaitoa kohentaa myös Koulukino ry:n perustama Media-avain.fi-verkkopalvelu, jonne Lukkarinen arvioi pari lasten ja nuorten elokuvaa kuukaudessa. Ilmaiset elokuva-arviot antavat vanhemmille tietoa siitä, minkä ikäisille lapsille elokuvat sopivat ja millaisia teemoja ne käsittelevät.

"Ikärajamerkinnät eivät kerro kaikkea. Ne antavat tietoa haitallisista sisällöistä, mutta eivät ota kantaa siihen, tarjoaako elokuva esimerkiksi hyviä roolimalleja ja minäkuvan rakennusaineita tai rikastuttaako elokuva lapsen mielikuvitusta."

Lukkarinen haluaa varoittelun sijaan kasvattaa vanhempien tietoisuutta myös elokuvan myönteisistä vaikutuksista, sillä elokuva on mitä mainioin tunnekasvatuksen apuväline.

"Elokuva antaa vanhemmille hyvän keinon keskustella lapsen kanssa elokuvan synnyttämistä tuntemuksista. Hyvä elokuva tarjoaa ristiriidan, joka ratkeaa, ja mahdollisimman paljon erilaisia näkökulmia sekä tapoja elää ja olla."

Media-avain antaa vinkkejä myös siihen, millaisten kysymysten kautta elokuvaa voi lapsen kanssa lähestyä. Paineita ei kannata ottaa, Lukkarinen sanoo.

"Elokuvaa voi käsitellä samalla tavalla kuin kirjoja: mitä tapahtui ja mitä mieltä lapsi oli tapahtumista? Aikuisen tärkein tehtävä on kuunnella lasta ja purkaa elokuvan synnyttämiä ajatuksia."

LISÄTIETOJA:

Media-avain