Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Eksyminen koetaan häpeäksi

Teksti:
Mia Sivula
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 26.10.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Pekka Koivukangas oli lapsena evakossa. Hän arveleekin haluavansa auttaa lähimmäisiään juuri oman taustansa vuoksi.

Rovaniemeläinen Pekka Koivukangas, 75, on etsinyt kadonneita ihmisiä metsistä ja soilta jo usean vuosikymmenen ajan. Entinen Suomen Punaisen Ristin Lapin piirin valmiuspäällikkö jäi eläkkeelle vuosia sitten, mutta reppu on naulakossa aina valmiina lähtöön.

"Jos kutsutaan, lähden heti", hän sanoo.

Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa eli Vapepassa toimiminen on opettanut Koivukankaalle monenlaista ihmisluonnosta.

"Eksyminen on monelle häpeällinen tilanne. Siksi metsästä halutaan löytää pois omin neuvoin, vaikka se veisi kaikki voimat."

Esimerkiksi hilla-aikana monet eläkeläiset raahautuvat suolle yhtä aikaa.

"Tänä kesänä kolme hillanpoimijaa oli hukassa samanaikaisesti eri puolilla Lappia. Onneksi heidät kaikki löydettiin kunnossa. Yksi eksyneistä nostettiin helikopterin vinssillä suosta", Koivukangas huokaa.

Lapissa on etsitty kadonneita jo muutaman vuoden ajan erityisesti Managing Search Operation -menetelmällä. Yksinkertaistetusti kuvattuna Missä Sie Oot -menetelmä lohkoo oletetun katoamispaikan sektoreihin ja profiloi kadonneen ihmisen ominaisuudet tarkkaan. Kadonneesta kysellään tällöin luonnehdintoja muiltakin kuin lähiomaisilta.

"Vaimolta saa usein hyvinkin erilaisen kuvauksen puolison eränkäyntitaidoista kuin vaikkapa hirviporukalta. Siellä saatetaan kertoa, että mies eksyy heti, kun menee nurkan taa."

Kadonneiden etsimiset ja löytymiset ovat painuneet Koivukankaan mieleen. 20 vuotta sitten hän etsi hiihtäjää Kiilopään alueelta. Keli oli huono, ja kolmesta hiihtäjästä vain kaksi palasi mökille.

Vasta aamulla löytyi harhaileva latu, seuraavaksi pipo ja sitten appelsiininkuoria. Lopuksi hiihtäjäkin löytyi lumisesta notkelmasta – menehtyneenä.

Iloisiakin tarinoita on.

"Eräs mummo oli käymässä kotikylällään. Hän oli sanonut poikkeavansa naapurissa. Löysimme hänet yöllä helikopterin lämpökameran avulla. Hän istui ison kiven päällä ja heilutteli sieltä meille. Kun saatoin hänet terveyskeskukseen, hän napsautti käsilaukun auki ja kysyi, mitä tämä lysti maksaa."

Ei maksanut mitään, silläkään kertaa. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaatio kustannetaan Raha-automaattiyhdistyksen ja Punaisen Ristin katastrofirahaston varoin, minkä lisäksi kukin Vapepan jäsenjärjestö vastaa omien hälytysryhmiensä kouluttamisesta ja varustamisesta. Lapin Vapepassa toimii lukuisia eri hälytysryhmiä. Valtakunnallisesti ryhmiä on noin 1200.

VAPEPA:

  • Vuoden 2015 syyskuuhun mennessä Vapepa oli hälytetty poliisin avuksi etsintään jo 172 kertaa. Etsinnöistä 17 tehtiin Lapissa.
  • Vapepan vapaaehtoiset ovat noin 18–70-vuotiaita.
  • Lapin hälytysryhmässä toimii noin 1000 vapaaehtoista.

Tekstiä muokattu 29.10.2015. Täydennetty tietoja Vapepan toiminnan rahoituksesta.

Lisää aiheesta