Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Älä suorita kesälomaa, vaan vaihda vapaalle

Teksti:
Riina-Maria Metso
Asiantuntija:
Tiimipäällikkö Kirsi Ahola, Työterveyslaitos ja tutkijatohtori Jessica de Bloom, Tampereen yliopisto
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 18.6.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Kasaantuiko kesälomalle liian pitkä tehtävälista? Viivaa yli ainakin suorittaminen ja stressaaminen. Silloin edessäsi on aidosti omannäköinen vapaa.

Kuvittele tilanne: Anoppi kutsui teidät mökilleen lounasaikaan, ja olette jo myöhässä. Auton ratissa mies kiristelee hampaitaan, ja lapset mankuvat pysähdystä jäätelölle. Ajatus tauosta houkuttelisi, mutta tiedät, että pysähdys sekoittaisi päivän aikataulut lopullisesti.

Se ei ehkä olisi lainkaan huono asia. Yhä useamman loma menee liian tarkaksi aikataulujen suorittamiseksi, jopa stressaamiseksi. Eikä ihme: tapa on tuttu työelämästä, ja siirtyy kuin varkain vapaallekin.

"Lomalla ajattelee helposti, että nyt pitäisi tehdä se kaikki, mitä arkena ei ehdi. Silloin odotukset lomasta kasvavat niin suuriksi, ettei niitä pysty täyttämään", kuvaa tiimipäällikkö Kirsi Ahola Työterveyslaitokselta.

Pakolliset sukulaisvierailut ovat loman pilaajina jo klassikko, mutta moni suorittaa sinnikkäästi myös omia toiveitaan. Pitäisi maalata piha-aita ja laittaa kasvimaa kuntoon. Mökin matot on ainakin pestävä. Ja kaiken lisäksi: on ehdittävä rentoutumaan. Sekin voi tuntua pakolta.

Millä kaavalla loma sitten onnistuisi stressittä? On lähdettävä jo hetkestä ennen lomaa.

"On tärkeää ymmärtää, ettei työstä palautumista voi jättää vain loman varaan. Se on mahdoton tehtävä. Kun lepää työasioista joka viikko tai viikonloppu, lomalle ei jää niin paljon paineita", Ahola neuvoo.

Myös saksalainen tutkijatohtori Jessica de Bloom sanoo, että monilla on liian kovat odotukset loman suhteen.

"Etenkin suomalaisille on tyypillistä pitää yksi pitkä loma vuodessa. Se lisää odotuksia siitä, että loman pitäisi olla täydellinen."

Yhä useamman loma menee helposti liian tarkaksi aikataulujen suorittamiseksi, jopa stressaamiseksi.

Loma voi mennä pienestä pilalle

Täydelliseen lomaan voi tulla särö hyvinkin pienistä asioista. Sateinen sää merkitsee monelle epäonnistunutta lomaa, mutta muutkin vastoinkäymiset kismittävät. Näitä syitä on Tampereen yliopistossa työskentelevä de Bloom käynyt läpi lomailua koskevissa tutkimuksissaan.

"Lomaa pilaavia asioita ovat huonon sään lisäksi esimerkiksi sairastuminen, kitisevät lapset, auton hajoaminen tai se, että rahat eivät riittäneetkään enää loppulomasta", luettelee de Bloom.

Hän suunnittelee tällä hetkellä älypuhelimille sovellusta, jonka avulla suomalaiset saisivat parhaan mahdollisen hyödyn lomistaan.

"Loma koetaan onnistuneeksi, kun asioista saadaan päättää itse. Siksi vastoinkäymisillä on niin huono vaikutus."

Flunssa tai kaatosadekaan eivät silti automaattisesti pilaa lomaa. Tärkeintä on varautua, koska silloin pettymykset eivät kasva liian suuriksi. Sadepäiviksi voi varata etukäteen pinon hyviä kirjoja tai kiinnostavan lautapelin. Ulkomaille kannattaa pakata pieni lääkekassi matkasairauksien varalta.

"On ikävää sairastaa lomalla. Mutta vielä stressaavampaa se on, jos on ulkomailla ilman sopivia lääkkeitä ja tarvittavaa kielitaitoa niiden hankkimiseen", de Bloom huomauttaa.

Pyhitä ensimmäinen lomapäivä lomaan valmistautumiseen: laukkujen rauhalliseen pakkaamiseen tai ihan vain lepäämiseen.

Stressiä lisää sekin, että starttaa lomalle kiireen tunteen kanssa. Taksi suoraan toimistolta lentokentälle voi tuntua houkuttelevalta, mutta elimistö ei ehdi kyytiin mukaan. Siksi tutkija suosittelee pyhittämään ensimmäisen lomapäivän lomaan valmistautumiseen: laukkujen rauhalliseen pakkaamiseen tai ihan vain lepäämiseen.

"Tutkimusten mukaan etenkin naiset ovat ennen lomaa stressaantuneita, koska he ovat töiden lisäksi pakanneet, pesseet pyykkiä ja valmistelleet kaiken lomaa varten. Moni tekee sen virheen, että hyppää saman tien loman alkaessa koneeseen tai autoon. Ajattelee, että perillä stressi häviää. Niin ei käy, sillä stressihormonit eivät poistu niin nopeasti kehosta", de Bloom kuvaa.

Lomakohteeseen matkustaminen kannattaa mahdollisuuksien mukaan pilkkoa pienempiin matkoihin. Pitkällä automatkalla voi suosiolla yöpyä ainakin kerran ennen lopullista lomakohdetta. Samalla saattaa kokea jo matkalla jotain kiinnostavaa – ja saada kiinni leppoisasta lomafiiliksestä.

Löydä oma tapasi lomailla

Millaista lomaa kaipaan juuri tänä vuonna? Sitäkin on hyvä kysyä itseltään ennen vapaan alkua. Työn luonne vaikuttaa vahvasti lomatarpeisiin.

"Loman tulisi olla vastapainoa työlle. Asiakaspalvelija kaipaa usein rauhallista yksioloa, kun taas keskittymistä vaativaa tietotyötä tekevä voi hyötyä esimerkiksi liikunnallisemmasta lomasta", Ahola kuvaa.

Lomalla tarvitaan sekä pientä suunnitelmallisuutta että tilaa spontaanille tekemiselle — tai tekemättä jättämiselle. Keho kiittää rennosta lepäilystä, mutta mieli ei virkisty pelkällä loikoilulla. Tutkimusten mukaan sosiaalinen ja fyysinen tekeminen lomalla lisäävät tyytyväisyyttä lomaan kokonaisuutena. Se ei kuitenkaan saisi olla liian työn kaltaista. Olisi myös hyvä, että lomatekeminen olisi täysin omassa valinnassa ja itselle mieluisaa.

"Tärkeää on löytää tasapaino oleilun ja aktiivisemman tekemisen välille. Lomatyytyväisyyttä lisää myös se, ettei lomalle kasaannu liikaa arkisia hankaluuksia ja hässäköitä. Elämän realiteetit pitää silti ottaa huomioon lomallakin. Perhe ja arkiset velvollisuudet eivät haihdu mihinkään", Ahola muistuttaa.

Perheenjäsenet voivat lomailla erikseen

Omat lomailutoiveet on hyvä sanoa ääneen myös puolisolle tai perheelle, jonka kanssa lomailee. Konkreettiset lomatoiveet saattavat erota rajustikin perheen kesken.
De Bloomin mukaan aikuiset kaipaavat usein rauhaa, mutta lapset innostuvat toiminnasta, jännityksestä ja aistien ärsykkeistä. Näitä mielihaluja ei ole aivan yksinkertaista yhdistää, mutta sekin onnistuu. Se vaatii vain vähän suunnittelua ja uutta asennetta.

"On tärkeää, että ennen lomaa puhutaan perheenä, mitä kukin haluaa lomalla tehdä. Yksi tyypillisimmistä virheistä on ajatella, että olemme huono perhe, jos teemme asioita erillään. Usein se on juuri hyvä tapa", de Bloom huomauttaa.

On siis täysin ok hajaantua päiväksi. Se, joka haluaa urheilla, urheilee. Kulttuurinnälkäinen suuntaa museoon. Loput löhöävät rannalla, kunnes koko poppoo kokoontuu illalla yhteisen päivällispöydän ääreen.

Joskus yhteinenkin tekeminen saattaa tuoda vanhemmille lepoa ja lapsille toimintaa. Kun tanskalaistutkimuksessa pyydettiin sekä vanhempia että lapsia valitsemaan lomakuvistaan mieluisimmat, molemmat valitsivat kuvan jäätelön syönnistä. Lapsille hetkessä oli toimintaa ja aistien stimulointia, vanhemmille hetki kuvasi rauhallisuutta ja lepoa.

"Suomalaisethan rakastavat jäätelöä, joten te olette jo löytäneet tämän keinon", De Bloom sanoo nauraen.

Espoolaisen Satu-Maria Ruotsalaisen perhe kokeili erilaista lomaa vuosi sitten. He olivat tottuneet suunnittelemaan loman kulkua ennakkoon, mutta pieneen espanjalaiseen vuoristokylään matkustaessaan he valitsivat toisen tavan.

"Kysyimme lapsilta, mitä he toivoisivat yhteiseltä lomalta, ja vastaus oli: yhdessäoloa, uintia ja jäätelöä. Sen toteutimme. Hitaat aamut hiljaisessa vuoristokylässä ja aamiainen nousevan auringon tahdissa oli kaikille mieleen", Ruotsalainen kertoo.

Tekemistä tuli kuin luonnostaan ilman suunnitelmiakin.

"Oli hauskaa huomata, kuinka lapsetkin innostuivat keräämään hedelmiä puutarhasta ja söivät vihanneksia ihan eri tahdilla, kun ne olivat itse poimittuja. Aamuvaelluksella saattoi törmätä lammaslaumaan, aaseihin, gekkoihin ja jopa käärmeisiin. Oli mukava oivaltaa, kuinka suunnittelematta ja aikatauluttamatta syntyi yksi elämämme ihanimmista lomista."

Lopeta loma oikein

Sekään ei ole yhdentekevää, kuinka loman päättää. Loman myönteisistä vaikutuksista voi nauttia pidempään, kun palaa työhön oikein.

Tutkimusten mukaan paras paluupäivä töihin ei ole maanantai vaan keskiviikko. Ja jos mahdollista, ensimmäisinä päivinä kannattaisi tehdä vain 4–5-tuntista työpäivää. Onnistuneen loman pilaa se, jos haalii töihin palattuaan heti ylityötunteja.

"Moni tuntee olevansa loman jälkeen niin elpynyt, että luiskahtaa ylitöihin, kun sähköpostikin on täynnä. Silloin loman myönteiset vaikutukset häipyvät melko nopeasti", de Bloom huomauttaa.

Lisää aiheesta