Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Äitien suosikit – nämä lahjat hurmaavat äitienpäivänä

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 6.5.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Millainen on unelmien äitienpäivä? Kysyimme äideiltä, mitä he toivovat. Yli 1000 vastaajaa kertoi unelmiensa äitienpäivästä.

Tulosten mukaan kukat ovat äitien lahjatoivelistan kärjessä, mielellään onnittelukortin kera. Moni toivoo myös aamupalaa vuoteeseen.

Myös leivonnaiset ovat toivottuja äitienpäivälahjoja. Kakkuun äidit toivovat etenkin marjoja tai suklaata – tai miksei molempia.

Tärkeintä on kuitenkin yhdessäolo:

"Tyttärenä haluaisin, että äiti tuntisi äitienpäivänä itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi."

"Unelmieni äitienpäivä lapset tulisivat halaamaan ja kertoisivat että rakastavat minua."

Anna äidin nukkua rauhassa

Hyvät yöunet ennen kahvihetkeä on monen äidin toive.

"Saisin nukkua kunnon yöunet ilman herätyksiä. Heräisin pienten lasteni supinoihin, kun he "salaa" valmistelisivat äitienpäiväyllätystä ja saisin teeskennellä nukkuvaa, kun he tulisivat "herättämään" itse tehtyjen korttien, kukkien ja onnittelulaulun kera."

"Saisin nukkua rauhassa pitkään. Heräisin hyvinvoivana, mieheni toisi lapsemme kanssa aamupalan minulle sänkyyn."

"Saisin nukkua kerrankin pidempään, lapset ja mies tulisivat herättelemään aamukahville. Kukkakimppu olisi pöydässä ja pöytä katettu kauniisti. Sellainen "laiska" päivä että kellään ei olisi minnekään kiire vaan saisi nauttia rauhassa ajasta rakkaimpien kanssa."

Tarjoile aamupala – mielellään vuoteeseen

Äideille maistuu etenkin itse valmistettu, vuoteeseen tarjoiltu aamupala.

"Unelmien äitienpäivänä mies herää lasten kanssa minua aikaisemmin, valmistelee keittiössä aamupalan ja tuo sen vuoteeseen onnittelulaulun säestämänä. Lapset antavat tekemänsä äitienpäivälahjat/-kortit ja ovat koko päivän kiukuttelematta."

"Mieheni tekemä aamupala vuoteeseen lasten tekemien korttien kera. Koko perhe löllöilisi sitten sängyssä, halisi ja hassuttelisi."

"Itse poimittuja valkovuokkoja, aamutee ja -leivät sänkyyn. Lasten itse väsäämät kortit. Paljon haleja ja pusuja. Hurjasti rakkautta."

"Herään onnittelulauluun, sängyn vierellä seisovat mies ja lapset, miehellä kädessään aamukahvitarjotin, kakkua ja kuohuviiniä lasissa sekä rakastamani orkidea."

"Aamulla puutarhaan katettu aamupala, jonne on tehty minulle ihka oma paratiisi: Kesän korituolit päivänvarjon alla, nimettynä kaunokirjaimin 'Äidin paikka'."

Toivelistalla kiireetöntä yhdessäoloa

Äitienpäivästä halutaan nautiskella rauhassa myös brunssilla tai piknikillä.

"Brunssihenkinen aamupala perheen kesken, mutta niin etten itse äitinä osallistu sen valmistamiseen. Tämän jälkeen voisin viettää omaa rauhallista laatuaikaa ja ottaa vaikka päiväunet (tähän ei nimittäin ole ikinä mahdollisuutta)."

"Koko ydinperheen yhteinen, maukas, kiireetön aamupala-brunssi. Kukaan ei vastaa tarjoiluista tai järjestelyistä, siivouksenkin hoitaa toiset. Ainutlaatuisia hetkiä muuten niin hektisessä maailmassa."

"Vaikkapa kuohuviini piknik koko perheen kanssa. Jos ei muuta niin omassa puutarhassa/terassilla."

"Rauhallinen yhteinen aamu, aamusauna & kylpytynnyrin. Päivällä yhteinen picnic tai ravintolassa ruokailu kruunaa kaiken. Lähellä ne omat tärkeimmät ihmiset."

Hetki hemmottelua kotitöiden sijaan

Äiti toivoo myös taukoa arkisista kotitöistä.

"Unelmieni äitienpäivä on päivä jolloin ei äidin tarvitse kokata, saa olla vaan palveltavana."

"Mies ja lapset kokkailisivat ja leipoisivat hyvät tarjottavat, ja siivoaisivat myös jälkensä."

"Kylpyläloma johon kuuluisi hyvää ruokaa ja hemmotteluhoitoja..Ei tiskiä ym., jotka kuiteskin jää äidille..."

"Aamupala vuoteeseen ja sitä ennen lupa nukkua rauhassa pitkään. Päivä yhdessäoloa perheen kanssa, kenties aikaa mennä yksin rauhassa jumppaan tai leffaan tai johonkin lahjaksi saatuun hemmotteluhoitoon."

Äitienpäivän kysely järjestettiin Yhteishyvä.fi:ssä huhti-toukokuussa.

Lisää ideoita äitienpäivään

Lisää aiheesta