Selailin lapsena toistuvasti paksua keittokirjaa, jossa oli isoja värikuvia. Reseptiikka sisälsi 1970-luvun tapaan massiivisia hyytelöitä, säilykeherneillä koristeltuja patee-lankkuja ja banaaneja. Todella paljon banaaneja.
Suurin osa ruokalajeista epäilytti siskonmakkarakeittoon mieltynyttä makuani.
Suurin osa ruokalajeista epäilytti siskonmakkarakeittoon mieltynyttä makuani.
Kuvia katsellessani leikin olevani ilkeä orpokodin johtaja, joka pakottaa lapset syömään hytkyvää aladobia ja anjovis-banaani-leipiä. Orpolapsia esittäneet pikkuveljeni kierivät lattialla inhosta, kun ilmoitin, mitä heidän annoksensa tulisivat sisältämään.
Oman kokkaamiseni aloitin alan perusteoksesta, yläasteen köksänkirjasta (ankea kuvitus ja valistuksellisia valheita, kuten että puolukka on "paljon maistuvampi välipala kuin turhaa makeaa sisältävä jäätelö tai suklaapatukka", aivan kuin yksikään lapsi olisi koskaan uskonut tällaiseen soopaan).
Mieheni heittää pataan kaikkea luottaen, että keittiön jumalat hoitavat loput.
Kokkaan edelleen kirjoista. Noudatan ammattilaisten kirjoittamia ohjeita, ja käyn ikuista linjariitaa mieheni kanssa, joka heittää pataan kaikkea sekaisin luottaen siihen, että keittiön jumalat hoitavat loput.
Joitain keittokirjoja lueskelen vain huvikseni. On hauska tietää, miten huippukeittiöt valmistavat nestemäisiä oliiveja tai vadelmakorallia, vähän samaan tapaan kuin joku tutkii vaikkapa koiransa sukupuuta tai purjeveneen kunnostusoppaita.
Yksi kirja on kuitenkin ylitse muiden: Bill Bufordin Keittiön hehku. Se ei oikeastaan ole keittokirja ollenkaan, vaan eräänlainen arkeologinen tutkimus keittotaidon alkujuurista. Buford aloittaa tutkimuksensa newyorkilaisesta huippukeittiöstä, mutta päätyy Italiaan Dantea loputtomiin siteeraavan lihakauppiaan ja muiden häkellyttävien ruokakuvaelmien keskelle.
Bufordin teksti avaa näkymän keittotaidon syvimpään olemukseen: vaikka maailma muuttuu, suola nostaa makuja ja sokeri taittaa happamuutta vuosituhannesta toiseen. Taikinaan uppoava käsi on osa yksilöä paljon suurempaa tarinaa, keittiön loputonta hehkua.