Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Virvelöinti – tekniikka ja ohjeet

Teksti:
Hasse Härkönen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.4.2013
|
Muokattu: 31.8.2020
Virvelivavalla viehettä heitettäessä kalastajan tavoitteena on saada vapa tekemään työtä. Vavan jousto toimii linkona, ja vieheen paino saa vavan taipumaan.

Jotta vieheen heittäminen olisi helppoa, vieheen painon tulisi olla vavan viehepainosuosituksen mukainen. Yleensä vavassa lukee selvästi, minkä painoisten vieheiden heittämisessä se on parhaimmillaan. Viehesuositus voi olla esimerkiksi 15–40 grammaa. Heittopituus riippuu myös siimasta: mitä ohuempi siima, sitä pidemmälle viehe lentää.

Virvelikalastajan kannattaa suosia lyhyitä, 10–20 metrin heittoja. Ne ovat tarkkoja, ja tuntuma vieheeseen on koko ajan hyvä, jolloin kalojen varovaisetkin tärpit huomaa. Lyhyillä heitoilla kalapaikan voi kammata perusteellisesti läpi.

Vapaa voi ajatella jousena, joka jännitetään ja joka linkoaa vieheen matkaan. Vieheen paino ikään kuin lataa jousen.

Ohjeet virvelin heittoon

  1. Ennen heittoa tarkista, että viimeisen vaparenkaan jälkeen siimaa on ulkona noin parikymmentä senttiä. Viehelukkoa tai perukkeen tyvessä olevaa leikaria ei kelata vavan kärkirenkaan sisäpuolelle, jottei viehelukko kolise heiton alussa renkaan läpi ja vioita vaparengasta.
  2. Vie vapa taakse tai sivulle.
  3. Tuo vapa eteen reippaalla ja kiihtyvällä liikkeellä, joka pysähtyy terävästi. Lopeta liike hieman yläviistoon tai vaakatasoon.
  4. Vapauta siima kun vapa on edessä, jolloin vieheen painon taivuttama vapa sinkauttaa uistimen matkaan.
  5. Tähtää vieheen lentorata eteen yläviistoon, silloin viehe lentää hyvin.

Näin estät siiman katkeamisen heitossa

  • Älä pysäytä vieheen lentoa yhtäkkiä kuin seinään.
  • Älä käytä vanhaa, hapertunutta tai hiertynyttä siimaa.
  • Tarkista siiman solmujen kunto.
  • Varmista, ettei siima ole liian ohutta painaville vieheille.