Valitsen Kauppakassin tuotteet huolella

25.5.2015
0 arviota

Prisma Kaari Kannelmäen Kauppakassin tiiminvetäjä kerää tuotteet asiakkaalle niin kuin ostaisi itselleen.

Valitsen Kauppakassin tuotteet huolella

Mirva-Janiina Saukko, tiiminvetäjä, Kauppakassi, Prisma Kaari Kannelmäki

"Meillä työskentelee aamukuudesta iltapäivään parikymmentä keräilijää, joista suurin osa on vakituisia työntekijöitä. Sitoutuminen on tärkeää, sillä tuotteiden kerääminen vaatii rutiinia. Aloitin tiiminvetäjänä pääsiäisen jälkeen, ja vaikka harjoittelin työtä ennakkoon, olen keräilijänä yhä aloittelija. Parhaat tekijät keräävät viittäkin tilausta yhtä aikaa.

Aiemmin työskentelin HOK-Elannon Tikkurilan Prismassa seitsemän vuotta, joista viisi vuotta esimiehenä. Viime ajat vedin hedelmä- ja vihannes- sekä leipäosastoja. Nykyinen paikkani vapautui keväällä äitiysloman vuoksi.

Palveluala on aina ollut minun juttuni. Tiimin lisäksi vastuulleni kuuluvat asiakaspalvelu ja -palautteet. Tuotteet valitaan tiettyjen vaatimusten mukaan, mutta asiakkaan toiveet otetaan huomioon. Niitä esitetään esimerkiksi hedelmien ja vihannesten kypsyydestä. Nyrkkisääntönä on, että keräilijä valikoi tuotteet aivan kuin ostaisi niitä itselleen.

Hoidamme päivittäin 160–180 toimitusta, ja asiakaspalautteita tulee maksimissaan viisi päivässä. Palautteet koskevat esimerkiksi kassissa hajonnutta viilipurkin kantta, eli ne ovat asioita, joita voisi sattua myös asiakkaalle itselleen.

Suurimman asiakasryhmän muodostavat lapsiperheet, jotka tilaavat vaippoja, pehmopapereita, lastenruokia ja maitoa paljon kerrallaan. Näiden lisäksi asiakkaina on paljon vanhuksia, joille tilaukset toimitetaan kotiin. Testasin palvelua itse pääsiäisen alla, ja oli hauskaa hakea pitkien juhlapyhien ostokset valmiiksi kerättyinä suoraan takakonttiin!"

Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.

Teksti:
Kuva: Pasi Salminen
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5