Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tulostin – ostajan opas

Teksti:
Anna-Maria Wasenius ja Yhteishyvän toimitus.
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.10.2016
|
Muokattu: 28.10.2022
Kun suunnittelee uuden tulostimen ostamista, kannattaa ensimmäiseksi vastata yhteen kysymykseen: mitä haluaa printterillä tehdä – tulostaa asiakirjoja tai valokuvia, entä skannata tai kopioida?

Merkittävin raakajaottelu jakaa tulostimet mustesuihkutulostimiin ja lasertulostimiin. Näistä ensin mainittu on lähtökohtaisesti parempi, jos haluaa monipuolisen printterin, jolla voi tulostaa kaikkea aina valokuvista tekstiasiakirjoihin. Joissain mustesuihkutulostimissa on myös näyttö, mikä helpottaa kuvankäsittelyä.

Lasertulostimet ovat puolestaan tehokkaampia. Ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi toimistoihin, joissa tulostetaan runsaasti tekstiä ja grafiikkaa sisältäviä asiakirjoja. Niiden ylläpitokustannukset ovat pienemmät kuin mustesuihkutulostimissa – varsinkin, jos mustavalkotulosteet riittävät.

Sopivaa tulostinta etsiessä kannattaa miettiä myös, haluaako printterillä tehdä muutakin kuin tulostaa. Monet tulostimet ovat monitoimilaitteita, joilla voi skannata ja kopioida asiakirjoja ja joita voi käyttää askarteluun.

Jos haluat tulostaa itse valokuvia, tarjolla on nimenomaan siihen tarkoitukseen soveltuvia valokuvatulostimia. Näiden ylläpitokustannukset ovat tavallisia printtereitä suuremmat.

Aiemmin lähtökohta on ollut, että älypuhelimeen, tablettiin tai kameraan tallennetut kuvat puretaan ensin tietokoneelle, josta ne sitten tulostetaan. Nykyään yhä useammissa malleissa laitteen voi liittää suoraan printteriin ja tulostaa kuvat ilman välivaihetta.

Joillain tulostinmalleilla voi myös ottaa yhteyden Dropboxiin, Google Driveen sekä muunlaisiin pilvipalveluihin ja tulostaa suoraan niistä haluttuja asiakirjoja tai kuvia.

Tulostin, kuvatulostin vai monitoimilaite?

  • Tulostin tulostaa – se ei kopioi tai skannaa. Tulostuslaite voi tuottaa pelkästään mustavalkoisia tulosteita tai myös värillisiä.
  • Valokuvatulostin on nimensä mukaisesti vain valokuvien tulostamiseen tarkoitettu, useimmiten pienikokoinen ja jopa mukana kuljetettava tulostuslaite. Saatavilla on myös suurempia, ammattitasoisia valokuvatulostimia, jotka tuottavat jopa A3-kokoisia kuvia.
  • Monitoimilaite tekee paljon muutakin kuin tulostaa. Monitoimilaite tulostaa valokuvat, skannaa hyvinkin tarkasti ja tekee värikopioita. Yhä useampi tulostimen ostaja päätyy mustesuihkumonitoimilaitteeseen.
  • Saatavilla on erikokoisia tulostimia. Valokuvatulostin on laitteista tyypillisesti pienin ja monitoimilaite yleensä suurin. Laitevalinnassa kannattaa mitata ja huomioida tila, sillä tulostimien muotoja, malleja ja kokoja on erilaisia.

Tulostimen huoltaminen

Tulostimia on tarjolla hyvin laajalla hintajakaumalla. Monet mallit maksavat reilusti alle sata euroa.

Myyntihinnan lisäksi kannattaa huomioida ylläpito- ja huoltokustannukset. Muistesuihkutulostin on laserprintteriä monipuolisempi, mutta siihen täytyy ostaa uusia värisäiliöitä sitä mukaa kuin vanhat hupenevat. Pitkän tulostustauon seurauksena neste voi kuivua laitteen kirjoitinpäihin. Laitteissa on automaattinen puhdistus, mutta prosessi kuluttaa jonkin verran mustetta.

Lasertulostimen hankintaa puoltaa toimintavarmuus ja tulostamisen edullisuus. Varmuus käytössä perustuu laserin toimintatapaan: säiliössä on jauhetta, joka lämmitetään väriksi vasta tulostusvaiheessa. Niinpä koneen osat säilyvät kuivina ja puhtaina ja laite toimii, vaikka sitä ei olisi käytetty pitkiin aikoihin.

Tulostimien ominaisuudet

| Nopeus | Tulostusnopeus on yksi selkeä tulostimia erotteleva seikka. Työn nopeuden tärkeys riippuu tietysti siitä, minkälaisessa käytössä tulostin on. Tyypillisesti tulostimet tuottavat

  • 15–30 mustavalkodokumenttia minuutissa
  • 10–25 väridokumenttia minuutissa
  • yhden postikorttikuvan 10–60 sekunnissa. | | --- | --- | | Langattomuus | Jotkut tulostimet toimivat myös langattomasti. Joukossa on sekä pöytätulostimia että kannettavia laitteita. | | Verkkotulostin | Laitteen jakaminen useammalle tietokoneelle voidaan toteuttaa sekä langallisena että langattomana. Joissakin tulostimissa verkko-ominaisuus on vakiona, joihinkin se on hankittava lisälaitteena ja joihinkin sitä ei saa lainkaan. | | Kannettava | Tulostin voi olla niin pieni, että se toimii akulla ja kulkee mukana, kuten kannettava tietokone. Valokuvatulostimet ovat usein pieniä, jopa kantokahvallisia. | | Kuvatulostuslaitteet |

    Erikoistuneet kuvalliseen askarteluun. Kuvatulostimissa on monia toimintoja, joiden avulla kuviin voi lisätä vaikkapa puhekuplia, kalenteripohjia sekä erilaisia vaikutelmia. Kuvakoot vaihtelevat passikuvista panoraamaan.
    * Värillinen mustesuihkutulostin tekee valokuvatulostuksessa vaikuttavaa jälkeä. Joissakin laitteissa on kuvankorjaustoiminnot aina punasilmäisyyden poistosta ja rajauksesta erikoisempiin käsittelyihin ja korostuksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä käsittelyt voidaan tehdä suoraan tulostimessa ilman tietokonetta. Useissa tulostimissa on selkeä näyttö esittämässä kuvaa ja ohjaamassa työtä.
    Tulostimilla on mahdollisuus tulostaa erikokoisia kuvia. Koneissa on usein oma lokero 10 x 15 cm:n valokuvapaperille, jolloin postikorttikuvien tulostaminen on kätevää eikä saksia tarvita.
    * Tulostimen hinta vaikuttaa jonkin verran valokuvan tulostusjälkeen. Laadukas tulostin pääsee oikeuksiinsa etenkin suurempia kuvakokoja tulostettaessa.

    | | Valokuvapaperi |

    Valokuvapaperi on tavallista paksumpaa eikä kastu paljolla värillä tulostettaessa kuten tavallinen paperi. Pintakäsittelyn ansiosta värit eivät suttaannu ja eri sävyt saadaan hyvin esille. Valokuvapaperi voi olla mattapintaista, kiiltävää tai erittäin kiiltävää. Valokuvapapereita on myös eripaksuisia, mikä ilmoitetaan painona per neliömetri (esimerkiksi 220 g/m²). Ohuen paperin heikkoutena on yleensä kuvan läpikuultavuus.

    | | Kaksipuolisuus | Kaksipuolinen tulostus säästää paperia. | | LCD-näyttö | Tulostimen selkeä näyttö on kätevä erityisesti kuvien suoratulostuksessa. Kuvien käsittely onnistuu ilman tietokonetta, kun näkymä on riittävän suuri ja laadukas ja toiminnot helposti valittavissa. | | Paperitasot | Joissakin tulostimissa on A4-paperitason lisäksi oma tasonsa A3-kokoiselle paperille tai 10 x 15 cm:n valokuvapaperille. | | Filmitoiminnot | Jotkut monitoimilaitteet skannaavat ja tulostavat kuvia suoraan analogisen kameran filmiltä tai dioista. |

Tulostimen värit

  • Useimmat mustesuihkutulostimet ja -monitoimilaitteet tulostavat väreissä.
  • Lasertulostimissa on vielä yksinomaan mustavalkoista jälkeä tekeviä laitteita. Värilliset lasermonitoimilaitteet ovat yleistymässä, mutta toistaiseksi niiden valokuvatulostusjälki jää mustesuihkutulostimen tuottamasta laadusta.
  • Onko laitteessa yksi moniväripatruuna vai erillispatruunat? Erillispatruunat ovat hyvä valinta muutamasta syystä. Ne ovat käytössä edullisemmat, sillä niistä voi vaihtaa vain sen värin, joka kulloinkin kuluu loppuun.
  • Laitevalmistajat suosittavat käytettäväksi omia väripatruunoitaan. Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun tulostimella on vielä voimassaoleva takuu.
  • Saatavilla on myös ns. täytettäviä patruunoita. Näiden toimintavarmuus voi kuitenkin olla laitevalmistajien patruunoita heikompi.
  • Käytetty väripatruuna ei ole ongelmajätettä, mutta sen uusiokäyttö on sitäkin järkevämpää. Joidenkin valmistajien uuden patruunan mukana tulee kuori, jolla patruunan voi palauttaa jatkokäsittelyä varten. Joihinkin palautusmateriaalin voi tilata verkosta.